Pepe Willberg kertoi Rumban 6/14 Kysymys & vastaus -palstalla, miltä kesän puhutuimman levyn Pepe & Saimaan saama ylistys on kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntunut.
Teksti: Janne Flinkkilä
Kuka olisi vielä alkuvuodesta uskonut, että vuoden kohutuimmaksi kotimaiseksi artistiksi nousee Pepe Willberg? Tehosekoittimesta tutun Matti Mikkolan tuottama ja suurimmaksi osaksi säveltämä Pepe & Saimaa -albumi nosti 67-vuotiaan laulajan listaykköseksi. Arvostelumenestyskin on ollut yhtä tähtisadetta. Uusi sukupolvi on nyt löytänyt vanhan mestarin, mutta pölyn laskeuduttua herää kysymys: mitä Pepe tekee seuraavaksi?
Miltä tuntui, kun kuulit valmiin Pepe & Saimaa -levyn ensimmäistä kertaa?
”En minä mitenkään järkyttynyt tai hämmästynyt. Olen nähnyt aika paljon kaikenlaista – ja varsinkin kuullut, hahhah! Totta kai minulla oli herännyt kiinnostus, mitä tästä sopasta syntyy. En ollut edes kuullut kaikkia biisejä kokonaan. Touhusimme Matin kanssa vain niiden palasten parissa, joissa oli laulua. Yleensä minulle tulee levyn tekemisen jälkeen aina vähän sellainen lannistunut olo, että tulikohan tästä nyt mitään. Kai se on jotain luopumisen tuskaa.”
Millainen olo sinulla on levystä nyt?
”Siinä käy aina niin, että kun on saanut muutaman viikon etäisyyttä, itsellekin selviää, mistä on kysymys. Tätä oli helppo verrata muiden tekeleisiin ja tulla sellaiseen tulokseen, ettei tällaista levyä ole vähään aikaan Suomessa tehty. Eikä ulkomaillakaan. Levyt näyttävät nykyisin vähän ekonomien suunnittelemilta. Ei tämä huono levy ole. Tulee taatusti jäämään jonkinnäköiseen historiaan.”
Minusta albumin vastaanotto kertoo, että kun musiikkia tehdään tarpeeksi pieteetillä, se löytää edelleen ostajansa. Uskotko itsekin siihen?
”Siltä minustakin tuntuu, ja hyvä niin. Luulen myös, että suomalainen muusikkokaarti, jossa pyörii paljon lahjakkaita nuoria kundeja, on myös helpottunutta siitä, että ehkä musalla voi pärjätä, jos sen tekee hyvin.”
Voidaan sanoa, että nykyisin musiikkia tuotetaan liukuhihnalta, mutta sinulla on kuitenkin viidenkymmenen vuoden perspektiivi asiaan. Käytiinkö 1980-luvun alussa iskelmäpuolella samanlaista keskustelua, kun Jori Sivonen oli ostanut ensimmäiset syntikkansa ja isojen studio-orkesterien aika alkoi olla ohi?
”Se muutos oli väistämätön. Levyjen tekemisestä tuli niin paljon edullisempaa. Muistan, että jossain vaiheessa tunti Maikkarin studiossa maksoi 800 markkaa. Se oli siihen aikaan ihan järkyttävä summa.”
Silloin levymyyntikin oli ihan muissa lukemissa. Nyt juhlittiin, kun kaupat ostivat loppuun Pepe & Saimaa -levyn 3000 cd:n ja 500 vinyylin kokoisen ensipainoksen. Vielä kymmenen vuotta sitten kolmetuhatta levyä ei ollut yhtään mitään.
”Se on surkeaa. Se johtuu ainakin osittain siitä, että markkinat ovat itse pilanneet koko homman satsaamalla määrään eikä laatuun. Laulukilpailuista tulee joka vuosi pilvin pimein tähtiä, prinssejä ja prinsessoja. Ei siitä voi seurata mitään järkevää. Ei mikään bisnes toimi, jos markkinoille suolletaan keskeneräistä ja keskenkasvuista kamaa. Vastaavasti maailmalla on isoja ulkomaisia bändejä, jotka ovat tehneet kerran asiat hyvin ja ovat ikuisia.”
Suomessa pysyvän suosion saavuttaminen on kuitenkin harvalle mahdollista. Ei tule mieleen yhtään artistia, jonka uralla ei olisi ollut jonkinlaista aallonpohjaa.
”Joo, mutta toisaalta hyvä niinkin. Eihän aina voi olla mahdotonta liitoa ja suurta sukseeta. Välillä täytyy käydä hengittämässä. Sillä tavallahan minullekin on käynyt, vaikken ole sen enempää yrittänyt saada mitään lepohetkeä kuin mainetta ja kunniaakaan. Olen vain mennyt elämän mukana yrittämättä sen kummemmin. Paitsi tietysti silloin yritän olla mahdollisimman skarppina ja parhaimmillani, kun olen musan kanssa tekemisissä. Laulutilanteessa se tarkoittaa sitä, että sekunnin murto-osan välein tarkkailen, mitä suusta tulee ulos ja miltä se ympäristöön kuulostaa.”
Sinullakin oli 1980–90-luvuilla pitkä hiljaisempi ajanjakso. Onko tullut koskaan hetkiä, jolloin olisit kyseenalaistanut koko ammatinvalintasi?
”Joskus, mutta niistä on päässyt yli. Ihmisen psyyke on jännä asia. Positiivisista tulevaisuudenodotuksista saa uskomattomasti energiaa. Jos niitä ei ole, ei ole voimiakaan. Nykyisin harrastan kuntonyrkkeilyä, mutta aiemmin kävin Elixialla juoksemassa matolla. Juoksin aina minuutin ja kävelin minuutin ja niin edelleen. Jos oli huono päivä, ei meinannut jaksaa yhtään. Jos taas oli hyvä mieliala, pystyin juoksemaan vaikka loputtomiin. Kyllä minua välillä alkuviikosta ahdistaa, kun alan miettiä, että taas pitää lauantaina lähteä jonnekin keikalle. Sitten kun sinne lavalle pääsee ja yleisö ottaa jonkin laulun omakseen, sen kolmen minuutin takia muistaa taas, minkä takia tätä jaksaa tehdä.”
Pepe & Saimaa -levylle myöhemmin päätynyt Lyhyenä hetkenä oli Radio Suomen soitetuin biisi vuonna 2012, mutta kaupallisilla kanavilla sinua ei ole pariinkymmeneen vuoteen juuri kuultu. Ehkä siinäkin on yksi syy levyn vastaanottoon. Sinulla on persoonallinen ääni, mutta se ei ole kulunut puhki. Radiohiljaisuuden ansiosta kuulostat freesiltä.
”Joo, se voi olla totta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä persoona ei riitä. Sen laulun pitää soida. Mennä pintaa syvemmälle, mitä se sitten onkin.”
Nahkamittarin pitää toimia? Siis ihon mennä kananlihalle.
”Joo, toisilla on nahkamittari, mutta mulla taas tuntuu täällä sisäkaluissa, kun kuulee jotain tosi hienoa (taputtaa ylävatsaansa). Niin kuin jotain muljahtaisi ympäri. Se voi olla vain ihan yhden tahdin pätkä, jota pitää ruveta kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan, jotta saa ne fiilikset. Monimutkaisia asioita.”
Pepe & Saimaa -levy on tehnyt sinusta kiinnostavan sellaistenkin ihmisten keskuudessa, joille olet aiemmin ehkä ollut vain joku Mestarit areenalla -muinaisjäänne. Miten aiot pitää tämän uuden sukupolven yleisön mukanasi? Mikä on seuraava askel?
”Vaikea sanoa tässä kohtaa. Mestarit-rundin jälkeen sekä Maijanen että minä pohdittiin yhdessä, että nyt varmaan tulee nostetta keikkasysteemeihin. Kummallekin meistä kävi täysin päinvastoin. Seuraaville keikoille ei tullut juuri ketään. Hahhah! No, kaikkihan tasoittuu aikanaan ja syitä on monenlaisia. Nyt kolmenkympin molemmin puolin oleva jengi on huomannut tämän musan, ja on kiinnostavaa nähdä, miten heidät saa houkuteltua keikoille. Teen alkusyksystä klubikeikkoja niitä varten räätälöidyn kahdeksan hengen bändin kanssa muun muassa Korjaamolla ja Tampereen Klubilla. Soitamme noin puolet uuden levyn biiseistä ja lisäksi muuta tuotantoani. Kuten ymmärrät, klubeille ei voi raahata levyllä soittaneen kokoonpanon suuruista bändiä, koska se on taloudellisesti ja tilallisesti mahdotonta. Jos se toimii, jatkamme varmaankin sillä bändillä.”
Esiinnyt Pepe & Saimaa -kokoonpanolla vain Ruisrockissa ja Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa. Onko muita ison orkesterin kanssa tehtyjä keikkoja tulossa?
”Ei ole ollut mitään puhetta. Se kuvio tuntuu niin hankalalta.”
Entä seuraava levy?
”Se onkin suurta pohdintaa vaativa juttu. Sekin varmaan hahmottuu sen mukaan, miten tämä niin sanottu uusi yleisö käyttäytyy. Jos jengi vaivautuu noille klubikeikoille, levy varmaankin suuntautuu tähän nykyiseen kategoriaan. Tosin toista samanlaista, mutta vähän parempaa levyä ei ole helppo tehdä. Jos taas jengi ei raahaudu paikalle, tyyli menee varmaankin johonkin toiseen suuntaan, jota en vielä tiedä. Vaihtoehtoja on aika paljon, vaikkei tuntuisi siltä. Iskelmän, popin ja rockin välillä on paljon tilaa.”
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 6/14. Lue Pepe & Saimaa -levyn arvio täältä.