Phil Anselmo: ”Jos en tekisi biisejä, riehuisin varmaan kadulla lyömässä ihmisiä turpaan tai muuta typerää”

Muun muassa Panterasta, Downista ja Superjoint Ritualista tuttu Phil Anselmo julkaisi 16. heinäkuuta soololevyn, joka on vähintäänkin, noh, äärimmäinen. Phil, mitä kummaa nyt taas? Lue Mervi Vuorelan toimittama Anselmon haastattelu tästä.

Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Phil Anselmo

Ensireaktioni on tyrmistynyt: mitä ihmettä tämä oikein on? Phil Anselmon ensimmäinen soololevy Walk Through Exits Only syöksyy kasvoille kuin raivotautiin sairastunut kyborgi, repii kehon palasiksi ja laukaisee ruumiinosat singolla avaruuteen. Musiikillisesti albumi kuulostaa siltä kuin Anal Cunt soittaisi Cannibal Corpsea vailla huumorin häivää.

Aluksi on vaikea sanoa, onko kyseessä vitsi vai kuolemanvakava testamentti. Jälkimmäistä puoltaa ainakin se, ettei Phil Anselmo ole koskaan ollut mikään hymypoikapatsaita kahmiva päivänsäde. Myös levyn otsikko on enemmän kuin kuvaava, sillä 40 minuutin aikana poltetaan niin monta siltaa ja sisäänkäyntiä, että heikompaa hirvittää.

Miten on Phil? Kuinka vakavissasi kirjoitit albumia?

”Semi-tosissani. Olen mies, jota vituttaa paljon ja usein, mutta levyltä löytyy myös paljon sarkasmia”, Anselmo vastaa puhelimeen kotoaan Louisianasta.

Vihaisen miehen maine on samantien poissa, sillä Anselmo jutustelee äärimmäisen kohteliaasti ja tuttavallisesti.

”Totta puhuakseni olen tällä hetkellä aika hyvässä jamassa. Polvi- ja selkäleikkauksen, useiden rikkoontuneiden luiden ja sydämenpysähdyksen jälkeen elämääni leimaa silti jatkuva särö. Pienet asiat kasvavat päässäni vitun suuriksi, ja ajan itseni hulluksi antaessani sen tapahtua.”

Sisäisten demoniensa kanssa kamppaileva Anselmo kertoo musiikin olevan paras tapa hallita turhautumista.

”Jos en tekisi biisejä, riehuisin varmaan kadulla lyömässä ihmisiä turpaan tai jotain muuta yhtä typerää. Musiikki on minulle sama kuin lihakset nyrkkeilijälle: todella voimakas asia”, nyrkkeilyä seuraava ja siitä kolumneja kirjoittava Anselmo sanoo.

Walk Through Exits Onlyn tekstejä leimaa viha erityisesti musiikkiteollisuutta kohtaan. Asia tehdään selväksi jo levyn avausbiisissä Music Media Is My Whore sekä nimibiisin ensisäkeissä: ”It’s ruined / everybody ruins music / not just me”.

”Musiikkiskenessä on nykyisin ihan liikaa jäljittelijöitä. Oli kyse sitten valtavirta- tai alakulttuuribändeistä, kaikki näyttävät ja kuulostavat täsmälleen samalta. Se on aivan vitun tylsää, turhaa ja raivostuttavaa!” Anselmo tylyttää.

Kuin alleviivatakseen sanomaansa Anselmo korostaa, että Walk Through Exits Onlyn lähtöajatuksena oli välttää stereotyyppisen death-, black- tai thrash-albumin tekeminen.

”Kun kuuntelet heavylevyjä, voit yleensä jo ennakolta aavistaa, mistä niissä lauletaan. Yleensä aiheena on misantropia, nationalismi, valtion suvereenisuus tai jokin muu vastaava. Itse halusin laulaa oikeista asioista, joihin mahdollisimman moni voisi samastua.”

Vuosien varralla Phil Anselmo on ollut mukana yhdessä jos toisessakin superbändissä. Tällä kertaa hän halusi koota ympärilleen vähemmän nimekkäistä muusikoista koostuvan taustayhtyeen, joka sai nimekseen The Illegals.

Illegalsin maanläheisyyttä korostaa muun muassa se, että rumpali Jose Manuel Gonzales syntyi samana vuonna kuin Panteran Cowboys from Hell -levy (1990) ilmestyi. Vanhoja Pantera-faneja taas lämmittänee tieto siitä, että Illegals-kitaristi Marzi Montazeri oli edesmenneen Dimebag Darrellin suosikkisoittajia.

”Kun liityin Panteraan 1980-luvulla, Darrell ihaili taitavia lead-kitaristeja kuten Eddie Van Halenia ja Randy Rhoadsia. Kaikki muut heavykitaristit olivat hänen mielestään slackereita. En muista Darrellin ikinä kehuneen yhtäkään kitaristia, mutta yhtenä päivänä hän kutsui Marzia loistavaksi soittajaksi. Olin että wow! Olemme olleet ystäviä siitä lähtien.”

Uskooko Anselmo, että vuonna 2004 hajonnut Pantera vielä joskus tekee comebackin?

”Joskus toivon sitä, joskus taas en. Olen puhunut asiasta Rex Brownille ja Zakk Wyldelle, mutta ongelma on, ettei Vinnie Paul suostu puhumaan meille. Se on hemmetin surullista ja turhauttavaa. En sano, että meidän pitäisi lähteä kiertueelle tai studioon. Mielestäni olisi kuitenkin oikein faneja kohtaan, että voisimme edes istua samaan pöytään ja tehdä sovinnon.”

Tämän sanottuaan Anselmo huokaa aidosti surullisena. Päällepäin mies voi vaikuttaa tylyltä, mutta kyllä tältä kissojen, koirien, kanojen ja lintujen kanssa elävältä kasvissyöjältä sydän löytyy.

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 6-7/13.