Metalliyhtye Sentencedin urasta ja vaiheista kertova kirja Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina ilmestyy tammikuussa. Jututimme kirjan tekijää, sisarlehtemme Infernon päätoimittajaa Matti Riekkiä kirjan synnystä ja siitä, millaista oli käsitellä vaikeita aiheita.
Millainen on mielestäsi hyvä bändikirja? Mitä nimeäisit esimerkkinä?
”Hyvä bändikirja on sopivassa suhteessa tietokirjamaisen informatiivinen ja kaunokirjallisen tarinallinen. Balanssi näiden välillä on hankala saavuttaa, ja aika harvoin siinä on onnistuttu. Myös tiiviys, kiteyttäminen, on yksi hyvän bändi- tai minkä tahansa biografiakirjan hyveistä.
Usein musakirjatkin rönsyilevät aivan suotta alueille, jotka kiinnostavat prosenttia lukijoista. En nyt muista, miten muinoin lukemani Zeppelin-opus Hammer of the Gods tässä mielessä pelasi, mutta ainakin se on jäänyt mieleen. Tiedä sitten, miten se toimisi tänä päivänä.”
Kauanko kirjan kirjoittamisessa kesti?
”Olen päivätyössä, joten olen kirjoittanut sitä viime loppuvuodesta lähtien iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Haastatteluvaihe ja ensimmäiseen kässäriversioon päättynyt kirjoitusrupeama sujahti keväällä melko nopeasti, mutta toimivan rakenteen hakeminen ja muu viilaus olikin sitten oma lukunsa. Mentiin yrityksen ja erehdyksen kautta, ja opin, että hajota ja hallitse on pätevä strategia myös kirjankirjoitushommissa.
Tässä on ollut vähän kaikenlaista, perheenlisäystä sun muuta, joten nyt kun kirja on valmis ja pian painossa, tuntuu aika hurjalta, että sen ylipäänsä sai aikaiseksi. On vähän sellainen olo, että minäkö tämän tosiaan tein.”
Mikä Sentencedissä kiehtoo niin paljon, että halusit tehdä yhtyeestä kirjan?
”Tulen Senarien maisemista Pohjois-Pohjanmaalta, ja olen kokenut yhtyeen aina hyvin omaksi. Toisaalta bändi on ilman moisia siteitäkin omaehtoisuudessaan ja omalaatuisuudessaan ehdottomasti kirjan arvoinen, ja sen tarina silkkaa romaanimateriaalia. Ei tällaisia aiheita ole monta, eikä ole kumma, että sen inspiroimana on yksi kaunokirja jo synnytettykin – tarkoitan tietysti bändin kitaristin Sami Lopakan Marrasta.”
Paljonko kirjassa on suoria lainauksia tai otteita haastatteluista suhteessa dokumentaariseen tarinankerrontaan?
”Väittäisin sen olevan aika pitkälle sekoitus asioita, joita alussa peräänkuulutin. Opus perustuu lähinnä tekemiini tuoreisiin haastatteluihin ja bändin muistikuviin asioista, mutta asetelma on mielestäni varsin tarinallinen. Omaa kerrontaa ja reploja on sopivassa suhteessa.
Yritin pitää kokonaisuuden informatiivisena mutta tiiviinä, ja mittansa puolesta kirjasta tulikin koko lailla optimaalinen, noin 260-sivuinen. Mukaan ei ole yritettykään ympätä jokaista yhtyeeseen liittyvää tarinanpätkää tahi faktaa, mutta olennainen sieltä kyllä löytyy.”
Sentencedin itsetuho- ja päihdeteemoista on puhuttu mediassa runsaasti. Halusitko kaivaa yhtyeestä esille joitain uusia puolia, joita yleisö ei kenties ole vielä nähnyt?
”Halusin, ja kyllä niitä kirjasta löytyykin. Joissain kohdin olin rehellisesti yllättynyt, miten avoimesti vaikeistakin asioista puhuttiin – tämähän ei ole Senari-leirissä todellakaan tavallista. Itsetuho ja päihteet ovat toki mukana, miten nyt muutenkaan, mutta väittäisin, että sävy on hieman eri kuin ’normaalissa’ bändikirjassa.”
Miten vaikea aihe kitaristi Miika Tenkulan kuolema oli käsitellä?
”Ainahan tällaiset ovat hankalia. Teimme kuitenkin jo ennen haastatteluihin ryhtymistä selväksi, että aihe kuin aihe käsitellään asiallisesti, sellaisena kuin se oli.”
Millaisia johdantosanoja haluaisit kirjasta vielä antaa?
”Tekstin lukeneet ovat väittäneet, että tässä on bändikirja, josta kykenee nauttimaan niin kovan luokan Senari-fani kuin yhtyeeseen – ellei peräti raskaaseen rockmusiikkiin yleisemminkin – perehtymätön. Paha sanoa tuohon mitään itse, mutta toivottavasti toimii. Ja jos ei, niin helevetinkö tuolle mahtaa.”
Lisää tietoa kirjasta löydät sen Facebook-sivulta.
