Stockers! ei häkeltynyt menestyksestään Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä – he tietävät olevansa hyvä bändi. Ja ennen kaikkea erilainen kuin muut kotimaiset englanninkielistä indierockia esittävät tulokkaat. Yhtye täsmentää väitettään uusimmassa Rumbassa julkaistussa Nousussa-haastattelussa.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Pentti Hokkanen
Lippu salkoon! Suomalaiselle indierockille todella on kysyntää maailmalla.
Toistaiseksi ulkomailla kiertävien indiebändien menestystarinoihin on kannattanut suhtautua hienoisella markkinointivarauksella, mutta viimeistään French Filmsin viimeaikaisen menestyksen myötä epäilyksiä sopii hälventää. Yhtyehän pääsee tammikuussa pokkaamaan European Border Breakers Awardin, joka myönnetään vuosittain kymmenelle eurooppalaiselle artistille, joiden debyyttilevy on myynyt merkittävän hyvin myös kotimaan ulkopuolella. Palkinnon ovat saaneet muun muassa Adele, Anna Calvi ja Lykke Li, suomalaisista artisteista on palkittu aiemmin Sunrise Avenue (2008) ja Redrama (2005).
Lisää menestystarinoita on odotettavissa. Suomeen on ilmaantunut viime vuosina runsaasti samaan englanninkielisen indierockin kategoriaan soviteltavia bändejä, joiden taidot ovat vakuuttaneet ainakin kotimaan musiikkiväen. Viime vuoden Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä noteerattiin oululainen Satellite Stories, tänä vuonna vuorossa oli vähän päälle parikymppisistä muusikoista koostuva helsinkiläinen Stockers!.
Miltä tämä musiikkiammattilaisten antama huomio tuntuu, rumpali Tuomas Kaitanen?
”Onhan se siistiä. Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista sellaista, että menestystä oikeastaan osasi odottaa. Ei se sijoitus ollut mitenkään valtava yllätys”, Kaitanen sanoo ja jatkaa:
”Itse en näe meissä suurta samankaltaisuutta samaan ryhmään niputettuihin suomalaisiin kollegoihin. Esimerkiksi Satellite Stories tekee tosi pirteää ja aurinkoista musaa, meillä on synkempiäkin juttuja mukana. Emme halua tehdä kappaleistamme leimallisesti 2010-luvun indiesoundia vaan jotain ajattomampaa. Olemme alkaneet kuunnella monia indierock-bändejä vasta sitten, kun joku on sanonut meidän muistuttavan niitä.”
Muitakin eroja löytyy, mutta kerrataan nyt ensin, mitä, missä ja milloin Stockers!-leirissä on tapahtunut.
Vei kolme vuotta, yhden omakustanne-ep:n, yhden singlen ja nipun nettijulkaisuja, ennen kuin Stupido Recordsin Joose Berglund saapui vuonna 2010 Helsingin Lepakkomieheen katsomaan, miten Stockers! toimii keikalla. Berglund vaikuttui ja aloitti keskustelun yhtyeen liittymisestä firmansa artistiluetteloon.
Berglund muistaa ensikohtaamisen hyvin.
”Stupidon nuorisoketju pyöritti Lepiksessa koko syksyn 2010 Stupido-klubia uusille kyvyille. Olin itse käynyt siellä vähän laiskasti, ja pojat saivat houkuteltua pelikauden viimeiselle klubille sillä verukkeella, että tule edes juomaan kaljaa”, hän kertoo.
”Ei ollut varsinaisesti havaintoa, keitä siellä soittaa. Olutta baaritiskillä särpiessa alkoi kuitenkin vähitellen tunkeutua tajuntaan, että siellä oli lauteilla joku oikeasti hyvä bändi. Oli karismaattinen laulaja, kerralla tarttuvia biisejä ja ne vetivät kuusi tai seitsemän hittiehdokasta puoleen tuntiin.”
Seuraavaksi alkoi ensilevyn työstäminen. We Are the Numbers -albumin tekeminen oli sikäli erikoinen projekti, että Stockers! teki esikoistaan pitkään ja hartaasti Suomenlinnassa Seawolfin kovatasoisessa studiossa.
”Olimme siellä varmaan puolen vuoden ajan pari päivää viikossa”, kitaristi Anton Morelli sanoo.
Studion listahinnoilla levyn budjetti olisi kasvanut huomattavaksi, mutta Berglundin mukaan Stupidon ja studion ”lämpimät välit” tasoittivat tilannetta. Yhtye maksoi loput kulut enimmäkseen itse. Oletettavasti kustannuksia jäi alennushinnoillakin aika lailla.
”Se on ihan että miten paljon kukin on valmis tähän satsaamaan. Halusimme hyvänkuuloista kamaa”, laulaja Heikki Petrell tuumaa.
Levyn äänitti, miksasi ja masteroi Seawolfin Petri Majuri, muun muassa Hanoi Rocksin 2000-luvun levyiltä tuttu kehäkettu. Hän muistaa Stockers!-porukan ”rentona ja taitavana” ryhmänä.
”Joitain biisejä jouduimme hiomaan hieman pidempään, koska ne olivat raakileita. Hyvällä tavalla tuoreita, tosin. Albumin kappaleet soitettiin livenä sisään, ja korjasimme myöhemmin tarvittavat raidat. Meillä oli käytössä aika kookas kitarakattaus The Curen hengessä: oli paljon vahvistimia yhtä aikaa käytössä aina Roland Jazz Choruksesta Marshalleihin ja Fenderin Super Reverbeihin”, Majuri muistelee ja jatkaa:
”Raikas ja rapea bändihän Stockers! on. Paketti on kasassa.”
We Are the Numbers julkaistiin lokakuun lopussa, ja loppuvuoden bändi kiertää Disco Ensemblen lämmittelijänä. Kiertue omien esikuvien kanssa on yhtyeelle vielä levyn tekemistäkin isompi juttu. Kiertue järjestyi kätevästi, kun Stockers! kiinnitettiin hiljattain Fullsteamin keikkamyyntipuolelle.
”Alkuaikoina ajattelimme, että olisi kiva päästä edes yhdelle keikalle Disco Ensemblen kanssa. Nyt kun keikkoja tuli useampia, niin on kyllä aika jees”, basisti Eetu Dammert sanoo.
Stockers! sanoo erottuvansa kollegoistaan myös sillä, ettei yhtye ole yhtä innostunut nykyajalle ominaisesta sosiaaliseen mediaan painottuvasta yhteisöllisyydestä kuin monet kollegansa. Kaitanen kertoo, ettei yhtye ole esimerkiksi kirjoittanut vielä lainkaan blogeja.
”Olemmehan me Facebookissa vaihtaneet kuvia ja kuulumisia porukan kanssa, mutta emme samassa määrin kuin jotkut muut bändit. Meiltä tuli ensimmäinen videokin vasta vähän aikaa sitten. Ennemmin olemme luottaneet vanhan liiton tapoihin kerätä kuulijoita, eli pyrimme haalimaan väkeä mukaan keikoilta”, Kaitanen sanoo.
Haastattelua kirjoittaessa yhtyeen Facebook-sivulla oli joka tapauksessa yli 11 000 tykkääjää.
Lisää tulee varmasti, mikäli bändi saa hypekonetta käyntiin muuallakin maailmassa. Tämä siirto on luonnollisesti yhtyeellä kiikarissa – ”Ei kai englanninkielistä rockia olisi järkeä julkaista Suomessa, ellei sitä olisi tarkoitus viedä ulkomaille”, kuten Joose Berglund sanoo – mutta Stockers! pitää katseen toistaiseksi tiukasti kotimaassa.
”Ulkomaat ovat toki olleet meillä mielessä alusta saakka”, Kaitanen sanoo.
”Haluamme tehdä kuitenkin uuden levymme kanssa ensin paljon töitä täällä, sen jälkeen voidaan katsoa kauemmas. Meillä alkaa olla Suomessa ihan vahva ja vakiintunut fanikanta. Muun maailman kanssa voidaan edetä rauhassa. Ensi vuonna varmaan lähdemme sinne kiertämään.”
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 11/12.