Danko Jones, tuo Kanadan lahja Radio Rock -räimeelle, vieraili viikonloppuna Oulun loppuunmyydyssä Qstockissa. Tapasimme miehen muutamaa tuntia ennen keikkaansa, Michael Monroen viimeistellessä settiään viereisellä Kaleva-lavalla.
”Tein tuossa äsken yhden haastiksen, ja kesken jutustelun bändi alkoi soittaa CCR-lainaansa (Up Around the Bendiä, toim. huom.). En pystynyt keskittymään haastatteluun ollenkaan. Jeesus Kristus! Tuli mieleen omat lapsuusajat Torontossa. On mahtavaa saada soittaa näiden jätkien kanssa”, Jones hehkuttaa.
Monroen bändi talsii lavalta hikisenä ja hymysuisena haastattelupöydän ääreen. Jokainen soittaja käy vuorotellen tervehtimässä Jonesia ja vaihtamassa pikaisesti kuulumisia.
”Tapasin itse asiassa Monroen ekaa kertaa lavalla!”, hän sanoo soittajien hälvettyä ympäriltä.
”Vierailimme hänen ja Cardigansin Ninan kanssa Backyard Babiesin Friends-biisissä Ankkarockissa (vuonna 2004, toim. huom.). Olen tutustunut Suomessa moniin muihinkin muusikoihin, kuten CKY:n tyyppeihin ja Bam Margeraan. Minulla on paljon hyviä muistoja täältä.”
Jones kirjoittaa leipätyönsä ohella ruotsalaiseen Close-Upiin ja espanjalaiseen Rock Zoneen – kirjakin on tulossa. Hän tekee myös pari kertaa kuussa lähetettävää podcastia sekä musisoi tuoreessa Iron Magazine -yhtyeessä Danko Jones -kollega John Calabresen sekä Circlen Jussi Lehtisalon ja Tomi Leppäsen kanssa. Aikaa kuulemma riittää moneen, kun sen käyttää järkevästi.
”Määritän oman tahtini, enkä edes pidä itseäni minään työjuhtana. Podcast-lähetyksiin menee tosin paljon aikaa, koska minun täytyy kirjoittaa essee, puhua se nauhalle ja editoida julkaisukelpoiseen muotoon. Kolumnini ja lehtiesseeni ovat melko lyhyitä, eikä niitä tarvitse kirjoittaa kuin yksi kuukaudessa per julkaisu.”
”Aikaa piisaa, kun en juhli, juo, käytä huumeita, paneskele ympäriinsä enkä hengaile myöhään keikan jälkeen venuella. En katso juuri telkkariakaan, mitä nyt Netflix pyörii välillä keikkabussissa. Olen huono sosialisoimaan ja vihaan small talkia. Pidän syvemmistä keskusteluista, mutta sellaisiin ei pääse pintapuolisissa tapaamisissa.”
Siviilielämästään lavalla energisesti ja haastattelutilanteessa flegmaattisesti esiintyvä rokkari ei suostu puhumaan julkisesti. Nähtäväksi jää, raottaako hän sitäkin verhoa tulevassa kirjassaan, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Lopuksi vielä Danko Jones ja kymmenen sana-assosiaatiota.
Suomi-festarit: ”Hyvin järjestettyjä.”
Ihmiskunta: ”En tiedä. En ole sen tyyppinen kaveri, joka osaisi vastata tällaisiin suuriin kysymyksiin.”
Rakkaus: ”Noooh… Osu ja ammu ohi.”
Pelko: ”Eeeeeh… En tiedä. En ole hyvä näissä. Olen joskus aiemmin vetänyt tällaiset kyselyt täysillä, mutta myöhemmin vastaukseni ovat jääneet kaduttamaan, kun kuulostan niin typerältä, joten en tiedä. Minulla ei ole siihen vastausta.”
Kanada: ”Kanada on kotini. Pidän siitä.”
Bändärit: ”Minulla ei ole kommenttia tähän. Ei sillä, että yrittäisin piilotella mitään, vaan minulla ei ole mitään sanottavaa aiheesta.”
Alkoholi: ”En käytä sitä. Saatan juoda joskus lasin viiniä ruoan kanssa tai maljan synttäreillä, mutten käytä sitä päihtymistarkoituksiin.”
Raskas musiikki: ”Pidän siitä, olen aina pitänyt.”
Suomi: ”Pidän Suomesta paljon. Suomella ja Kanadalla on paljon yhteistä, kuten sää ja puhtaus. Pidän siitä, että suomalaiset ovat suorasukaisia ja kohteliaita, kuten kanadalaiset. Pidän myös suomalaisesta musiikista, ja minulla on paljon ystäviä täällä.”
Jussi Lehtisalo: ”Hyvä ystävä ja bändikaveri. Meilailemme toisillemme koko ajan. Hän on mahtava jäbä ja musiikillinen monsteri. Hän on aarre, jonka arvon Suomi alkaa vasta nyt tajuta. Kaikki, mitä se jätkä tekee, on vitun mahtavaa! Olen äärimmäisen vaikuttunut Jussin lahjakkuudesta. Mahtava jätkä ja mahtava muusikko.”