Televisionin kitaristi muistaa yhä edellisen Suomen-vierailunsa 33 vuoden takaa – tylystä syystä

Fullsteam

Jos ei kuva miellytä, vaihda kanavaa. Niin Tom Verlaine, tuo kitaravetoisen punk-progen Putin teki tuossa pari vuotta takaperin, kun alkuperäiskitaristi Richard Lloydin tilalle tuli Jimmy Rip.

Teksti: Jean Ramsay, kuvassa: Television (Jimmy Rip viimeinen oikealla)

Puhelinlinja rätisee Atlantin yli Argentiinan Buenos Airesiin, mutta kun Jimmy Rip vastaa, tuntuu hän olevan aivan vieressä

”No, minulla on bändi (Jimmy Rip and the Trip) täällä parin paikallisen muusikon kanssa, joten sen takia asun täällä nyt”, selittää Rip hieman ympäripyöreästi.

Seuraavassa virkkeessä paljastuu, etä toinen noista muusikoista on hänen vaimonsa, eli tarina on se vanha: naisen perässä maailman toiselle puollelle. Kotipaikka Ripin mukaan kuitenkin on yhä New York, ja se kyllä kuuluu, Rip vääntää paksua Nykin aksenttiaa miltei koomisissa mittasuhteissa.

”No, minä soittelin Fredin (Smith, Richard Hellin vuonna 1975 korvannut basisti) erilaisissa bändeissä, CBGB’sissä ja muilla klubeilla. Oikeastaan ihan mitä vaan, komppasimme eri muusikoita, kuka nyt sattui tarvitseman bändiä. Sitä kautta päädyin soittamaan Tomin (Verlaine) mukana”, Jimmy Rip kertoo kohtaamisestaan Verlainen kanssa.

Ja totta tosiaan, kun tarkastelee lähemmin Verlainen soololevyjen tekijätietoja, niin aina Words from the Frontilta The Wonderiin asti mukana kulkee Jimmy Ripin nimi.

”Tom on aina tasaisin välein pyytänyt minut mukaan, eli hän imeisesti pitää siitä, mitä teen”, Rip naurahtaa.

Ja tuntuu tykkäävän pari muutakin, sillä Ripin nimi aika monen muunkin artistin levyltä. Ripin omilta nettisivuilta löytyvä loputon yhteistyökumppaneiden lista kertoo mittavuudesssaan sen, mitä Rip on: A-luokan studiokettu. 1980-luvulla hän soitti kaikenlaisissa bändeissä aina Hall & Oatesista Debbie Harryn bändiin, ja 1990-luvulla varmasti kovin juttu on Mick Jaggerin kahden soololevyn (Primitive Cool ja Wandering Star) tuottaminen ja bändinjohtajana toimiminen. Viimeisin iso projekti on Jerry Lee Lewisin palkittu viimeinen levy Last Man Standing.

Korkeimman profiilin keikka lienee kuitenkin Richard Lloydin paikkaaminen…

”Sanoitko ’paikkaaminen’?!?!?”, huudahtaa Rip ylikorostetun loukkaantuneen kuuloisena.

Ööö, miten olisi ’korvaaminen’?

”No nyt alat päästä asiaan!” Rip sanoo ja räjähtää räkäiseen nauruun. Hän lisää loppukaneettina:

”Joo, en usko että Richard on tulossa takaisin missään vaiheessa lähiaikoina, heh heh…”

Eikä usko kukaan muukaan. Lloyd lähti yhtyeestä vuonna 2007 – virallisesti siksi, että mies joutui toipilaaksi pitkittyneen keuhkokuumeen vuoksi. Lloydin oma versio on hieman toisenlainen.

Hän kokee Verlainen savustaneen hänet ulos bändistä, koska tämä ei kestä muita persoonallisuuksia omaksi kokemassaan yhtyeessä. Väittääpä Lloyd jopa, että Verlaine haluaisi savustaa alkuperäisrumpali Billy Ficcankin ulos yhtyeestä, koska kokee tämän idiosynkraatttisen soittotyylin ongelmallisena yhä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin.

Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Lloyd on saanut Verlainen nimen paperiin, joka edellyttää, että 2/4 Televisionin miehistöstä täytyy olla alkuperäisjäseniä, jotta yhtyettä voi kutsua Televisoniksi.

Helsingin ensivistiillään kesäkuun toisella viikolla yhtye esittää yhtyeen klassikoksi luetun albumin Marquee Moon (1977).

”Esitämmekö? Ei minun tietäkseni. Ne Marque Moon -keikat ovat aika harvinaisia, olemme soittaneet niitä ihan harvoissa ja valituissa paikoissa. Tai siis soitammehan me joka keikalla siltä pari biisiä, ja sitten pari Adventurelta (flopannut, mainettaan parempi kakkoslevy). Ja sitten siltä kolmannelta levyltä (vuonna 1990 julkaistu eponyymi ”paluulevy”), ja sitten pari aivan uutta biisiä”, Rip selittää.

Uudet biisit? Neljäs Television-levy on Sagrada Famiglaan verrattavissa oleva tarunhohtoinen Iisakin kirkko, johon tuskin tosi-Television fanitkaan tuskin uskovat.

”Joo, se levy on soitannollisesti käsittääkseni lähes valmis. Tomin pitää vaan saada ne sanoitukset tehtyä, mutta siinä voi mennä vielä hetki, heh heh”, Rip lisää kryptisesti.

Puheen kääntyessä soittotyyleihin Rip tuntuu ärsyyntyvän hieman: ”En minä ’soita Richardin tyylillä’ soittaessani vanhoja kappaleita, vaan minä soitan hänen OSANSA. Se on eri asia. Uusissa kappaleissa soitan sitten omat osani, ja soitan ne siten kun minä olen ne levylle soittanut ja säveltänyt ja sovittanut, piste.”

”Eikä tämä itse asiassa ole ensivsiiitti, nyt kun tarkkoja ollaan. Kävimme Kulttuuritalolla (Rip muistaa keikkapaikan nimen, joka on vaikuttavaa) Tomin bändin kanssa vuonna 1981, joten minulla on kokemuksia maastanne. Joku heitti minua eturivistä palaavalla savukkeella”, Rip lisää ja räjähtää nauramaan.

”Vuosia myöhemmin tajusin, että se saattoikin olla joku räkimisen suomalainen versio eli ihan kunnianosoitus, noin niin kuin punk-yleisöltä.”

Television 10.6. Helsingin Circuksessa. Liput 34,50€.