Helsingin Sanomien ulkomaantoimittajana kunnostautunut Ville Similä ja Rumban pitkäaikaisena avustajana tunnettu vapaa toimittaja Mervi Vuorela kirjoittivat erilaisen punk-kirjan. Nyt ei palata alan alkulähteille 1970-luvun loppuun, vaan kaksikko halusi kartoittaa suomalaisen punkin myöhempiä vaiheita.
Erityisesti 1990-luvun punkskeneä on perinteisesti väheksytty, mutta Similä ja Vuorela haluavat näyttää, että silloinkin alakulttuuri oli voimissaan. Tekijöitä, bändejä ja hyvää pöhinää on ollut aina, jos malttaa ennakkoluulottomasti etsiä.
Kysyimme ulkomaille matkanneelta Ville Similältä sähköpostitse muutamia kysymyksiä Valtio vihaa sua – Suomalainen punk ja hardcore 1985–2015 -kirjan taustoista ja tekemisestä. Kirja julkaistaan 17. huhtikuuta.
Miten rajasitte kirjanne aihepiirin? Mitä tapahtui vuonna 1985, kun kirjanne käsittelee sen jälkeistä punkskeneä?
”Kuvittelimme, ettei vuonna 1985 olisi tapahtunut mitään. Ensin ajattelimme tehdä jonkinlaisen nykypunk-kirjan idealla ’ysäri ja siitä eteenpäin’. Sitten alkoi ärsyttää, että Suomessa on tehty tuhansia punkmuisteluja, mutta kaikki käsittelevät ajanjaksoa 1977–82 tai korkeintaan vuoteen 1984 asti. Osaksi itsekin tähän narratiiviin kompastuen ajattelimme, että olisi hyvä aloittaa vuodesta 1985: se olisi nollakohta, jolloin kaikki elollinen torakoita lukuun ottamatta olisi tuhoutunut. Tässä olimme kohtalokkaasti väärässä.”
1990-luvun punkilla on perinteisesti ollut huonompi maine kuin punkin ensimmäisillä aalloilla. Onko tämä mielestäsi epäansaittua?
”Ehdottomasti on. On varmaan totta, että jos punkin viisi vuosikymmentä panee riviin, niin Suomessa on ysärillä tehty vähiten klassikkolevyjä. Mutta jos 1990-luvun punklevyt eivät olleet aina niin ikimuistoisia, skene todellakin oli.
Täysin DIY-pohjalta järjestetyissä Antifa-Rokeissa Lappeenrannassa kävi 600 ihmistä ympäri Suomea. Jossain Tohmajärvellä järjestettiin 1990-luvun puolivälissä punk-keikkoja, joiden meininkiä kehui itse Seppo Räty ja joihin punkkarit pääsivät Helsingistä Tohmajärvelle tilausbussikuljetuksella, koska Olotilan Janne Piipponen halusi kaveritkin mukaan.
Ysäristä on jäänyt varjoon keesipunkin rinnalle syntyneen jenkkityylisemmän hardcoreskenen nousu. Se alkoi hitaasti straight edge -hardcorena, kunnes Blood for Bloodin keikat vuonna 1998 saivat 60 prosenttia Suomen streittareista droppaamaan yhdessä yössä. Tai niin väitetään.
Pikemmin kuin kunnianpalautus bändeille, kirja on kunnianpalautus punkskenelle, joka jää aina bändien varjoon. Hyvä esimerkki on Jantsa Kärkkäinen, joka oli yksi suurista nimistä 1980-luvulta kuolemaansa asti 2008. Häntä ei muisteta niinkään bändeistään kuin lehdestään Toisesta Vaihtoehdosta, jonka levikki kipusi 1990-luvulla täysin vapaaehtoisvoimilla yli 1600:n.”
Nimeä kolme biisiä, jotka riittävät vakuuttamaan epäilevämmänkin lukijan siitä, että ysäripunk oli oikeasti hyvää aikaa.
”Uutuus: Systeemin rattaissa -ep (1994). Totaalinen hc-klassikko, joka hakkaa useimmat alkuperäisetkin 1982-hardcorelevyt. Yksittäistä biisiä ei ole mielekästä nostaa.”
”Rytmihäiriö: Perjantaina juostiin (1991). Vanhat fundamentalistipunkit yrittivät pitää punkin puhdasoppisena eivätkä hyväksyneet mitään metallivaikutteita. Nuoriso oli onneksi viisaampaa.”
”Tyhmä Valtio: Iirolta pää (1994). Karkkiautomaatin Janskun ja Pietari Kiviharjun (nykyisin Pietarin Spektaakkeli) akustisen anarkopunkbändin sanoitukset oli leikelty suoraan Kapinatyöläinen-anarkolehdestä. Ysäri on ryppyotsaisessa maineessa, mutta Kiviharjun mukaan kovimmatkin anarkistit tajusivat vitsin erinomaisesti.”
Ketkä ovat olleet kiinnostavimpia hahmoja haastatella kirjaa varten?
”Omissa haastatteluissani oli kiinnostavaa selvittää, kuinka straight edge tuli Suomeen ja toi tullessaan radikaalin eläinoikeusaktivismin. Toisen Vaihtoehdon edesmenneen päätoimittajan Jantsan lähipiirin haastatteleminen oli välillä aika harrasta, ja Oi Polloin ja Kansalaistottelemattomuuden suomenskottilaisen laulajan Deek Allenin näkökulma suomalaiseen kiljuskeneen oli jännittävä.”
Nykypäivän punkskeneä on hehkutettu punkin uudeksi nousukaudeksi. Luuletko, että 2010-luvun punk muistetaan myöhemmin yhtenä suomipunkin kulta-ajoista?
”Ehdottomasti 2010-luku on ylittämätön kultakausi. Sain idean kirjaan, kun toissa vuonna eräänä tavallisena keskiviikkoiltana The Heartburns soitti Libertessä ja arvoin pitkään, pitäisikö lähteä vai ei. Havahduin ajatukseen, että Suomen ehkä kaikkien aikojen paras punkbändi soittaa 400 metrin päässä kotoani tuopin hinnalla enkä oikein ole varma, jaksanko edes lähteä katsomaan. Miten tähän oli tultu? Juuri nyt on uskomaton määrä käsittämättömän hyviä bändejä. Se usein tarkoittaa myös sitä, että jokin lakipiste on jo ohitettu, mutta voi sekin olla mahdollista, että tässä ollaan matkalla kohti punk-singulariteettia.”
Miten nuoret ja vanhat punkkarit ovat ottaneet vastaan tiedon kirjasuunnitelmastanne?
”Aika innokkaasti. Jotkut olivat suorastaan odottaneet, että joku kysyisi. Vain CMX ja Shitter Limited feidasivat haastattelupyynnöt. Nuoria punkkareitahan ei olekaan, tai sitten he ovat erittäin hyvässä piilossa. Alle 25-vuotiaita haastateltavia on korkeintaan kourallinen. Nuorinta polvea edustaa crossover-sensaatio Foreseen.”
Sinut nähtiin eräänä päivänä Rumbankin toimistolla selaamassa vanhoja Rumba-vuosikertoja. Mitä materiaalia sieltä löytyi?
”Vielä Rumban ensimmäisissä vuosikerroissa 1983 ja 1984 hardcore on ollut yllättävän iso juttu, Rumban mittapuulla täysin valtavirtaa. Sen jälkeen kollektiivinen kyllästymisen puhuri on puhaltanut halki toimituksen. Suosikkini on Kansanturvamusiikkikomission sinänsä ylistävä levyarvio vuodelta 1986, jossa Miettinen tuskailee sen ympärillä, että KTMK on mahtava ja kekseliäs bändi, mutta se on kuitenkin hardcorea ja hardcorenhan pitäisi olla mielikuvituksetonta paahtamista.”
Minkälainen punk-menneisyys itselläsi on? Mitkä ovat omat suosikkisi koko genrestä?
”Kukapa ei olisi maihinnousutakin ja -kenkien ostamisesta jääneillä kesätyörahoillaan ostellut Piipposen Jannelta seiskoja ja kokoelmakasetteja Lepakon ja Rauhanaseman takapihalla 1990-luvun alkuvuosina? Välillä punk on kiinnostanut enemmän, välillä jokin muu. Jossain 2000-luvun Puntalassa tajusi taas, kuinka iso ja kova punkskene Suomessa on.
Kestävimpiä punkklassikoita ovat olleet Killed By Death -kokoelmat, Bad Brains, Lama, Dead Boys, New York Dolls ja Fugazi, kirjaa tehdessä Cro-Mags, Kyre ja Duunarit, Amebix ja Valse Triste. Ikuisesti toki Terveet Kädet ja maailman väärinymmärretyin bändi Ramones.”
Mista kirjanne sai muuten nimensä?
”Nimi on ihan klassisesti pöllitty, luvan kanssa tosin. Piti kiireessä keksiä jokin työnimi, ja sitten huomasimme, että nimi onkin loistava. Valtio vihaa sua on myös kirjassa esiintyvän ysäriklassikkobändin Puhelinkopin biisi, tosin uudempaa tuotantoa.”
Valtio vihaa sua Like Kustannuksen verkkosivuilla.