Artistit ovat valinneet Rumbablogissa suosikkejaan pitkin joulukuuta. Päätämme sarjan tähän kollaasiin, jossa Samae Koskinen, Martti Servo, Ruudolf, Joel Melasniemi, Ruger Hauerin Paperi T ja Torsten Borg kertovat levylempparinsa. Seuraavaksi onkin sitten lukijoiden vuoro, muistakaa äänestää!
Kuva: ANDREI6000
Samae Koskinen
”Kiss julkaisi tänä vuonna uudelleen miksatun version klassisesta Destroyer-albumistaan, ja se on mielestäni ensimmäinen laatuaan, joka on tehty hyvällä maulla. Levyä ei ole pilattu ’moderneilla’ rumpusampleilla tai muulla ajankuvalla, vaan se kuulostaa hieman kirkkaammalta ja selkeämmältä kuin alkuperäinen.
Suurin innostuksen aiheeni tässä julkaisussa on se, että Dick Wagnerin soittama Sweet Painin soolo on korvattu Ace Frehleyn alkuperäisellä. En tiedä, mitä Bob Ezrinin kokaiinin kyllästämässä päässä on mahtanut liikkua, kun hän toi Wagnerin soittamaan kasvottoman bluesvinguttelunsa, Acen soolo on nimittäin kekseliäs ja musikaalinen.
Oman näkemykseni mukaan näissä sessioissa kylvettiin siemen hienon yhtyeen tuhoon. Tästä pari levyä myöhemmin kaikki yhtyeen jäsenet olivat korvattavissa studiomuusikoilla ja yhtyeen alkuperäinen ajatus oli kadonnut.
Destroyer oli sekä mahtava taiteellinen näyttö suosionsa huipulle matkalla olevalta yhtyeeltä että askel kohti sitä suurempaa yleisöä. Orkestroituja balladeja, basson pianotuplaukset, anthem-kertosäkeet ja radioteatteria. Ihana levy.”
Tässä Ace:
Tässä Dick Wagner:
Joel Melasniemi
”En rehellisesti sanottuna ole tykännyt yhdestäkään albumista tänä vuonna. Oikeastaan olen innostunut vain kahdesta biisistä koko vuonna, ja niistä toinen – Azealia Banksin 212 – on vissiin viime vuodelta. Se toinen on Major Lazerin Get Free (feat. Amber / Dirty Projectors).
Sitten kotimaan osastolla tietenkin kaikki friend rock on hurjan hyvää – eli levyt, joita tutut ovat tehneet. Kehun mielelläni Olavi Uusivirran Elvistä ehyenä kokonaisuutena, joka luo kokonaisen sisäisesti loogisen ja uskottavan maailman, tai Samuli Putron levyn parhaita, jotka läsnäolee aivan poikkeuksellisella intensiteetillä ja sinnikkyydellä.”
Martti Servo:
”Tähän on helppo vastata suoralta kädeltä. Donald Fagenin Sunken Condos. Mestari tekee väkevän paluun soittaen juuri sitä, mitä osaa ja on aikanaan keksinyt. Tekstit ovat suurenmoisia. Korvaan pistävät muun muassa kirpeät huomiot vanhojen miesten ja nuorten naisten maailmasta. Viisi tähteä.”
Torsten Borg
”Ei ollut lainkaan vaikeaa löytää vuoden 2012 parasta levyä. Se on ehdottomasti John Mayerin Born & Raised. Jätkä on ehkä taitavin muusikko maailmassa tällä hetkellä ja samalla tosi ’fiksu’ biisinkirjoittaja. Levy menee alusta loppuun saakka hyvällä flow’lla, josta ei voi kuin nauttia. Olen kuullut levyn läpi ehkä yli 10 kertaa, eikä sellaista tapahdu usein, että kuuntelisin jotain levyä niin paljon!”
Paperi T / Ruger Hauer
”Andy Stottin Luxury Problems tuli mulle täysin yllätyksenä. En olisi alkuvuodesta uskonut, että vuoden 2012 koskettavin ja tunteikkain albumi olisi vähäeleistä teknoa. Suosittelen tutustumaan, vaikkei genre olisikaan läheinen. Upea levy.”
Antti Westman / Jalava
”Sébastien Tellier: My God Is Blue – Tämä on samanaikaisesti jotenkin tosi hölmö ja äärimmäisen tyylikäs levy. Kokaiinin ja muiden piristävien aineiden liukastama yhdistelmä poppia, diskohtavaa tanssimusiikkia, balladeja ja elokuvamusaa, jossa kaikki elementit ja osat kuitenkin nivoutuvat rennosti ja luonnollisesti toisiinsa. Ja kun tekijä vielä muistuttaa erehdyttävästi Jeesus Nasaretilaista, niin eihän tällainen levy voi olla kuin hyvä.
Rufus Wainwright: Out of the Game – Herran tuotannossa selkeästi tansittavin ja myös (kaupallisessa-/radiosoittomielessä?) popahtavin levy, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Albumi on täynnä hienoja melodioita, upeita sovituksia ja tiukkaa soitantaa, ja kaiken yllä leijuu ainakin jollain tavalla 1970-lukulainen, paikoin soulahtava poprock-tunnelma. Aikaisemmilla levyillä vahvasti mukana olleet ja jossain määrin tavaramerkiksikin muodostuneet barokki-, ooppera- ja muut klasarivaikutteet ovat tällä levyllä minimissään mutta pilkahtelevat esiin kuitenkin aika ajoin.
Chiddy Bang: Breakfast – Levy on mielestäni piristävä yhdistelmä vanhaa ja uutta. Toisaalta tässä on paljon 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun (paikoin sarjakuvamaista ja humoristista) hiphop-tunnelmaa tyyliin dj Jazzy Jeff & The Fresh Prince, Kwame, Kid n`Play ja sitä rataa. Toinen puoli on taas tälle ajalle tyypillisempää syntikkavetoista indie-elektroa. Levy on soinut erityisen paljon luureissani tahkoessani juoksukilometrejä juoksumatolla, ja uskaltaisin väittää, että toimii kiitettävästi myös hyvien (tai vähän paskempienkin) bileiden taustamusiikkina.”
Ruudolf
”Saako vastaus olla Karri Koiran levy, vaikka oon ite ollu tekemässä? Se on ainoa, jonka valitsisin!”