Johanna Kurkela ensimmäistä kertaa Rumban listan valtiatar

19.10.2012

Hurjan suosituksi äityneen laulajattaren tuorein albumi löi muun muassa Absoluuttisen Nollapisteen uutuuden.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Kaiku.

Erään tavaratalon kampanja mylläävää todennäköisesti sunnuntaina julkaistavaa Suomen virallista listaa, mutta se ei tietenkään heijastu Rumban listalle. Viime viikolla neljäntenä debytoinut Johanna Kurkelan Sudenmorsian yllätti nyt loikkaamalla kärkeen ohi Absoluuttisen Nollapisteen odotetun tupla-albumin ensimmäisen osan. Hänen menestystään täydensi Uneni kaunein -kokoelman (#5, 2011) paluu yhdeksänneksi. Robinin Chillaa piti hyvin asemansa palkintopallilla.

Hämeenlinnalaisen Pain Confessorin Incarcerated debytoi neljäntenä. Sen taakse asettui aivan ihmeellisesti poukkoileva Elonkerjuun taannoinen ykkönen Ilon pirstaleet sekä yllättäen toistakymmentä sijaa noussut Yonan tuorein.

Metallia on myös sijalla kahdeksan, My Dying Briden 11. studioalbumi A Map of All Our Failures, eikä kovin kauas siitä lipeä Between the Buried and Men The Parallax 2:kaan sijalla kymmenen. Suomenkielistä raskasta rockia soittava Valonkantajat ylsi 13:nneksi.

Sijoilla 14–16 majailee suorastaan pelottavan suomalainen kolmikko: Juha Tapion kokoelma, Kotiteollisuuden cover-albumi ja CMX:n remasteroitu Aurinko. Voi siihen kai lisätä Hevisauruksenkin. Viime viikon ykkönen Eva Dahlgren jätettiin tällä kertaa tylysti rannalle.

Rumban Albumilista 11.–17.10.2012
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (4.) JOHANNA KURKELA: Sudenmorsian
2. (-) ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Pisara ja lammas 1
3. (2.) ROBIN: Chillaa
4. (-) PAIN CONFESSOR: Incarcerated
5. (re) ELONKERJUU: Ilon pirstaleet
6. (20.) YONA & LIIKKUVAT PILVET: Vaikka tekee kipeää, ei haittaa
7. (3.) KISS: Monster
8. (-) MY DYING BRIDE: A Map of All Our Failures
9. (re) JOHANNA KURKELA: Uneni kaunein – Parhaat 2005–2011
10. (-) BETWEEN THE BURIED AND ME: The Parallax 2 – Future Sequence
11. (5.) MUSE: The 2nd Law
12. (re) KERKKO KOSKINEN KOLLEKTIIVI: s/t
13. (-) VALONKANTAJAT: Tuomittu elämään
14. (re) JUHA TAPIO: Tähtisarja – 30 suosikkia
15. (re) KOTITEOLLISUUS: Sotakoira 2
16. (re) CMX: Aurinko
17. (re) HEVISAURUS: Kadonneen louhikäärmeen arvoitus
18. (13.) TUURE KILPELÄINEN: Afrikan tähti
19. (19.) MARISKA & PAHAT SUDET: Kukkurukuu
20. (12.) THE XX: Coexist

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa