Kotimainen Black Lizard julkaisee Anton Newcomben kanssa äänitetyn debyyttialbuminsa

01.03.2013

Psykedeliarock-yhtyeen debyytiltä on jo kuultavissa ensimmäinen single. The Brian Jonestown Massacren Newcombe ei ole muuten ainoa albumin taustalla häärinyt vaihtoehtorockin suuruus.

Kuva: Ina Mikkola

Soliti-yhtiön edellinen albumitulokas Paperfangs julkaisi debyyttinsä vasta viikko sitten, seuraavaksi levymerkin siipien suojista debytoi albumirintamalla psykedeliaa, kitarafeedbackia ja kaiutettuja äänivalleja protopunkiin yhdistelevä helsinkiläinen Black Lizard.

Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistaan 5. huhtikuuta. Albumi on äänitetty Helsingissä ja Berliinissä, jossa äänityksiä tehtiin muun muassa The Brian Jonestown Massacren pääjehu Anton Newcomben valvovien silmien alla.

Newcombe ei ole ainoa psykedeliarockin raskassarjalainen levyn taustalla, sillä debyyttilevyn on masteroinut Spacemen 3 -bändin perustajajäseniin lukeutuva Sonic Boom (Peter Kember).

Albumilta on kuultavissa alapuolella vakuuttavasti soiva single Love is a Lie. Black Lizard on mahdollista nähdä keikoilla lähitulevaisuudessa mm. The Raveonettesin lämppärinä Tavastialla 7. maaliskuuta.

Lisää luettavaa