Barbra Streisand teki listahistoriaa Yhdysvalloissa

26.09.2014

72-vuotiaasta megatähdestä tuli Partners-albumin ansiosta ensimmäinen kuudella vuosikymmenellä albumilistan kärkipaikan napannut artisti.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Sony Music.

Barbra Streisandin Partners-duettoalbumia ostettiin 196 000 kpl ja siitä tuli hänen kymmenes ykkösensä. Streisand on käynyt kärjessä jokaisella vuosikymmenellä 1960-luvulta alkaen. Ensimmäinen ykkönen oli People (1964) ja viime vuosikymmenen paalu tuli levyllä Love Is the Answer (2009). Hänellä on jo 33 top ten -merkintää, joka on toiseksi eniten, Rolling Stonesilla on 36. Brittilistallakin Partners avasi loistavasti kakkossijalta.

Chris Brownin X joutui antautumaan Partnersille, mutta sen avausviikko oli kaupallisesti silti hyvä. Brownilla on kuusi top ten -levyä eli kaikki hänen studiolevynsä. Paalujakin on kaksi.

Tim McGraw’n Sundown Heaven Town debytoi kolmantena. Hänellä on myös rutkasti menestyslevyjä – kaikkiaan 16 top ten -lättyä ja ykkösiäkin neljä.

Toisen kantriveteraani George Straitin live-albumi The Cowboy Rides Away: Live from the AT&T Stadium avasi sijalta neljä. Hänellä on jo 19 top ten -käyntiä.

Trainin Bulletproof Picasso pääsi viidenneksi. Heidän viidestä top ten -sijoituksestaan paras on California 37:n (2012) nelostila. Edellisen kerran kokonaan uutuuksien miehittämä top 5 nähtiin viime syksynä.

Motionless in Whiten Reincarnate avasi sijalta yhdeksän, joka on heidän ensimmäinen top 40 -saavutuksensa. Slash saavutti kolmannen peräkkäisen top ten -merkintänsä, kun World on Fire jaksoi kymmenenneksi.

OneRepublicin Native oli Google Playn alessa ja loikkasi 57–6. Sen korkein sijoitus on neljäs. Uutuuksien myötä Guardians of the Galaxy (#1, 2014) tipahti ulos kärkikymmeniköstä, joten tämän viikon top ten on koko vuoden ensimmäinen, jolla ei ole yhtään soundtrack-albumia.

”Kristilliseksi Coldplayksi” tituleerattu For King and Country pääsi 13:nneksi kakkosalbumillaan Run Wild, Live Free, Love Strong.

Billboard 200, Top 20
1. (-) Barbra Streisand – Partners
2. (-) Chris Brown – X
3. (-) Tim McGraw – Sundown Heaven Town
4. (-) George Strait – The Cowboy Rides Away: Live…
5. (-) Train – Bulletproof Picasso
6. (57.) OneRepublic – Native
7. (2.) Maroon 5 – V
8. (1.) Lecrae – Anomaly
9. (-) Motionless in White – Reincarnate
10. (-) Slash – World on Fire
11. (9.) Soundtrack – Guardians of the Galaxy
12. (13.) Soundtrack – Frozen
13. (-) for KING & COUNTRY – RUN WILD. LIVE FREE. LOVE STRONG.
14. (6.) Jeezy – Seen It All: The Autobiography
15. (3.) Jhené Aiko – Souled Out
16. (11.) Ariana Grande – My Everything
17. (16.) Sam Smith – In the Lonely Hour
18. (15.) Meghan Trainor – Title (EP)
19. (20.) Ed Sheeran – x
20. (5.) Lee Brice – I Don’t Dance

Hot 100 -listalla Meghan Trainorin All About That Bass jatkaa kärjessä kolmatta viikkoa. Top tenissä ei tapahtunut mitään suurta merkittävää. Bang Bang saavutti kuitenkin oman parhaansa noustuaan kolmanneksi, Charli XCX:n Boom Clap eteni kahdeksanneksi ja Jeremih sai uransa kolmannen top ten -hitin, kun Don’t Tell ’Em nousi kymmenenneksi. Se on vierailija YG:n ensimmäinen top ten -menestys. Jeremih’n suurin hitti toistaiseksi on Birthday Sex (#4, 2009), mutta myös 50 Centin kanssa tehty Down on Me (2011) pääsi neljänneksi.

Clean Banditin Rather Be eteni 11:nneksi, Tove Lon Habits (Stay High) 13:nneksi ja Bobby Shmurdan Hot Boy 16:nneksi. Echosmithin Cool Kids kampesi top 20:iin sijalle 19.

Jennifer Lopezin ja Iggy Azalean tai Pitbullin Booty debytoi 18:ntena, lähinnä videon hurjan katsojamäärän ansiosta. Se on Lopezin korkeimmalle sijoittunut biisi sitten Dance Againin (#17, 2012).

Pitbullin oma biisi Fireball loikkasi 46–31 ja Jason Derulon jo kauan sitten Euroopassa menestynyt Trumpets 48–33.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (2.) Taylor Swift – Shake It Off
3. (5.) Jessie J, Ariana Grande and Nicki Minaj – Bang Bang
4. (3.) Nicki Minaj – Anaconda
5. (4.) Iggy Azalea featuring Rita Ora – Black Widow
6. (6.) Sam Smith – Stay with Me
7. (7.) Ariana Grande featuring Zedd – Break Free
8. (10.) Charli XCX – Boom Clap
9. (11.) Sia – Chandelier
10. (12.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
11. (13.) Clean Bandit featuring Jess Glynne – Rather Be
12. (9.) MAGIC! – Rude
13. (16.) Tove Lo – Habits (Stay High)
14. (8.) Maroon 5 – Maps
15. (14.) Enrique Iglesias – Bailando
16. (18.) Bobby Shmurda – Hot Boy
17. (15.) Nico and Vinz – Am I Wrong
18. (-) Jennifer Lopez featuring Iggy Azalea or Pitbull – Booty
19. (17.) Echosmith – Cool Kids
20. (17.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy

Lisää luettavaa