Mastodonin Once More ’Round the Sun jatkoi Rumban listan kärjessä

04.07.2014

Australialaisbändi 5 Seconds of Summer räväytti top 3 -debyytin.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Warner Bros.

Mastodonin uutuudesta tuli ensimmäinen ykkössijaansa menestyksekkäästi puolustanut albumi sitten Tuomas Holopaisen The Life and Times of Scroogen kerättyä kaksi paaluviikkoa huhtikuussa. Tuo levy nousi tällä viikolla viidenneksi.

Australialaisnuorista koostuva 5 Seconds of Summer debytoi siis kolmantena varsinaisella esikoisellaan. He ovat tätä ennen julkaisseet lukuisia sinkkuja, joista suurin hitti She Looks So Perfect on näkynyt myös EP-mitassa joidenkin maiden albumilistoilla.

Kreikkalainen Septicflesh pääsi toista kertaa top teniin ja Titanin kuudes tila on heidän uransa toistaiseksi paras.

Ensimmäinen Vain elämää -kooste (#1, 2012) on vahvassa uudessa nousussa jo kahdeksantena. Insomniumin ja Battle Beastin paluut selittynevät Tuska-keikalla. Lana Del Reyn uutuus Ultraviolence käänsi kurssinsa viidenneltä sijalta kakkoseksi, minkä kunniaksi Born to Diekin (#5, 2012) näyttäytyy pitkästä aikaa top 20:ssa.

Rumban Albumilista 26.6.–2.7.2014
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (1.) MASTODON: Once More ’Round the Sun
2. (5.) LANA DEL REY: Ultraviolence
3. (-) 5 SECONDS OF SUMMER: 5 Seconds of Summer
4. (4.) ARCH ENEMY: War Eternal
5. (12.) TUOMAS HOLOPAINEN: The Life and Times of Scrooge
6. (-) SEPTICFLESH: Titan
7. (8.) RIVAL SONS: Great Western Valkyrie
8. (17.) ERI ESITTÄJIÄ: Vain elämää
9. (re) INSOMNIUM: Shadows of the Dying Sun
10. (16.) FIRST AID KIT: Stay Gold
11. (10.) PEPE WILLBERG: Pepe ja Saimaa
12. (6.) JACK WHITE: Lazaretto
13. (re) JANNA: Janna
14. (re) BATTLE BEAST: Battle Beast
15. (re) LANA DEL REY: Born to Die
16. (re) ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Pisara ja lammas 2
17. (re) LED ZEPPELIN: Led Zeppelin III
18. (14.) COLDPLAY: Ghost Stories
19. (re) SABATON: Heroes
20. (3.) ED SHEERAN: x

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa