Pet Shop Boysin Electric tanssahteli Rumban listan ykköseksi

19.07.2013

Popveteraanit nappasivat tanssialbumillaan paalupaikan hiljaisella myyntiviikolla.

Teksti: Markus Hilden, kuva: John Ross.

Heinäkuu on vanhoille parroille otollista julkaisuaikaa ja tällä viikolla sen hyödynsi Pet Shop Boys. Kärkeen singahtanut Electric petrasi huimasti sijalle 11 ja yhteen listaviikkoon jääneen Elysiumin viimesyksyistä noteerausta, mikä siis toki johtuu osin kilpailun puutteesta. Mainio saavutus silti.

Blood Ceremonyn The Eldritch Dark kävi viime kuussa sijalla 20, mutta palasi nyt peräti viidenneksi.

Haloo Helsinki on maamme suurimpia bändejä, mutta Maailma on tehty meitä varten -albumin (#3, 2013) kohtalona Rumban listalla on ollut roikkua pitkään juuri top 20:n ulkopuolella. Siksi sen sijapistesaldo näyttää todellista suosiota pienemmältä. Nyt tilanne korjaantuu hiljalleen, sillä levy palasi top teniin ensimmäistä kertaa sitten helmikuun.

The Voicen tämänvuotinen kesähittikokoelma nousi 15:nneksi, joka on sen toistaiseksi korkein sijoitus. Sigur Rósin Kveikurin palautti 16:nneksi varmaankin Ilosaarirock-keikka.

Rumban Albumilista 11.–17.7.2013
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) PET SHOP BOYS: Electric
2. (2.) BLACK SABBATH: 13
3. (1.) KOTITEOLLISUUS: Maailmanloppu
4. (3.) XYSMA: Lotto
5. (re) BLOOD CEREMONY: The Eldritch Dark
6. (4.) J. KARJALAINEN: Et ole yksin
7. (10.) ESA PULLIAINEN C-COMBO: s/t
8. (7.) ERIN: Sä osaat
9. (5.) EUROCRACK: Huume
10. (13.) HALOO HELSINKI: Maailma on tehty meitä varten
11. (11.) CHILDREN OF BODOM: Halo of Blood
12. (12.) DAFT PUNK: Random Access Memories
13. (8.) AMON AMARTH: Deceiver of the Gods
14. (6.) QUEENS OF THE STONE AGE: …Like Clockwork
15. (20.) ERI ESITTÄJIÄ: The Voice kesähitti 2013
16. (re) SIGUR RÓS: Kveikur
17. (re) RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA: Burnaa
18. (re) AMORPHIS: Circle
19. (16.) BOARDS OF CANADA: Tomorrow’s Harvest
20. (17.) PÄÄ KII: Pää kii

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa