Pink Floyd ja Gareth Malone brittiykkösiksi

17.11.2014

Megabändi Pink Floyd saavutti erään vuoden parhaista viikkomyynneistä albumilistalla ja löi Foo Fightersin. Kuoronjohtaja Malone versio kärkeen Aviciin Wake Me Upin.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Parlophone.

Joulua kohden albumimyynti alkaa vilkastua näköjään erityisesti Britanniassa, jossa tarvittiin tällä viikolla yli 30 000 kappaleen myynti edes top viiteen. Paalupaikan vei Pink Floydin paluualbumi Endless River, josta tuli bändin kuudes ykkönen. Se on heidän ensimmäinen studiolevynsä sitten The Division Bellin (#1, 1994) ja myös vuotta myöhemmin ilmestynyt Pulse-livealbumi oli ykkönen.

Foo Fighters ehti tottua ykkössijoihin, sillä heillä on niitä jo kolme, mutta nyt Sonic Highways jäi kakkoseksi, toki ihan kivoin myynnein. Top ten -merkintöjä on yhdeksän eli kaikki studiolevyt ja yksi kokoelma, joka palasi nyt 19:nneksi.

Queenin Forever-kooste debytoi viidentenä ja on bändille jo ainakin 23. top ten -lätty. Cheryl joutui vilkkaalla viikolla antautumaan aiempien studiolevyjensä top 2 -tahdista seitsemänneksi uutuudellaan Only Human.

Rumerin Into Colour jäi 12:nneksi. Hänen kaksi edellistä albumiaan pääsivät kolmanneksi. Donny Osmond saa yhä hittialbumeita, nyt The Soundtrack of My Life debytoi 17:ntenä.

Machine Headin Bloodstone and Diamonds debytoi 18:ntena. Heidän parhaansa on The Burning Redin (1999) 13. tila. Garth Brooksin Man Against Machine pääsi 23:nneksi. Hän on menestyneimpiä kantriartisteja Britanniassa, uran paras sijoitus on In Piecesin (1993) kakkostila.

Neil Diamondin jo aiemmin tänä vuonna Yhdysvalloissa ilmestynyt All-Time Greatest Hits debytoi 31:ntena, Whitney Houstonin livelevyn ja kokoelman hybridi Live: Her Greatest 33:ntena ja Röyksoppin The Inevitable End 38:ntena. Uusi painos siivitti James Bluntin Moon Landingin (#2, 2013) 37:nneksi.

Britannian albumit viikolla 47, Top 20
1. (-) Pink Floyd – Endless River

2. (-)
Foo Fighters – Sonic Highways
3. (1.)
Ed Sheeran – x
4. (5.) Sam Smith – In the Lonely Hour
5. (-) Queen – Queen Forever
6. (3.)
Taylor Swift – 1989
7. (-)
Cheryl – Only Human
8. (4.) André Rieu – Love in Venice
9. (2.)
Calvin Harris – Motion
10. (8.) George Ezra – Wanted on Voyage
11. (35.) Paloma Faith – A Perfect Contradiction
12. (-) Rumer – Into Colour
13. (11.)
Barbra Streisand – Partners
14. (16.) Neil Diamond – Melody Road

15. (9.)
The Script – No Sound Without Silence
16. (18.)
Ella Henderson – Chapter One
17. (-) Donny Osmond – The Soundtrack of My Life
18. (-) Machine Head – Bloodstone and Diamonds
19. (re) Foo Fighters – Greatest Hits
20. (6.) John Legend – Love in the Future

Kuoronjohtaja Gareth Malone saavutti jo toisen ykkösensä kun hänen johtamansa All Star Choir levytti Aviciin Wake Me Upin (#1, 2013) hyväntekeväisyystarkoitukseen eli Children in Need -kampanjaan. Myös se ensimmäinen oli hyväntekeväisyyssingle, Military Wivesin Wherever You Are (2011).

Australialaiskaksikko The Veronicas pääsi top teniin jo vuonna 2009 hitillään Untouched (#8, 2009) ja nyt kohtalokas You Ruin Me rävähti myös kahdeksanneksi. Sam Smith jatkoi top ten -putkeaan Like I Canin debytoitua yhdeksäntenä. Lopullisesti tänä vuonna läpi lyöneellä Smithillä on jo kolme ykköstäkin.

Tom Odellin mainoshitti Real Love (Beatles-cover siis) nousi 21–7. Taylor Swiftin Blank Space debytoi videon julkaisun myötä hienosti 11:ntenä ja Kendrick Lamarin I 20:ntena. Hänen parhaansa on Robin Thicke -yhteistyö Give It 2 U:n (2013) 15. tila.

Brian Wilsonin ja eri esittäjien God Only Knows (#20, 2014) palasi edellä mainitun Children in Need -tilaisuuden ansiosta 39:nneksi

Britannian singlet viikolla 47, Top 20
1. (-) Gareth Malone’s All Star Choir – Wake Me Up
2. (2.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud
3. (9.) One Direction – Steal My Girl
4. (1.) Cheryl – I Don’t Care
5. (3.) Meghan Trainor – All About That Bass
6. (6.) Calvin Harris featuring Ellie Goulding – Outside
7. (21.) Tom Odell – Real Love
8. (-) The Veronicas – You Ruin Me
9. (-) Sam Smith – Like I Can
10. (10.) Sam Smith – I’m Not the Only One
11. (-) Taylor Swift – Blank Space
12. (5.) Taylor Swift – Shake It Off
13. (7.) Jessie J, Ariana Grande & Nicki Minaj – Bang Bang
14. (4.) John Legend – All of Me
15. (11.) Calvin Harris featuring John Newman – Blame
16. (18.) Sam Smith – Stay with Me
17. (8.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ’Em
18. (12.) Parra for Cuva featuring Anna Naklab – Wicked Games
19. (15.) Sigma featuring Paloma Faith – Changing
20. (-) Kendrick Lamar – i

Lisää luettavaa