Agenttimme Szigetissä: ”Nyt ei enää puutu kuin mäyräkoirakruunu päästä”

Vilho Rajalan seikkailut Szigetissä jatkuvat. Seuraa tarinaa muun muassa The xx:stä ja The Stone Rosesista.

Sziget
Budapest, Unkari
8.–12.8.2012

Teksti ja kuvat: Vilho Rajala

Perjantai

Kolmannen festaripäivän starttasi brittiläinen The Vaccines päälavalla. Piti oikein ihmetellä, millä avuilla bändi sai yleisön bailaamaan niin kreisinä. Vauhdikasta ja hyväntuulista indierockia joo, mutta eihän tämä nyt kovin hääviä ole millään mittapuulla.


No, olen ehkä liian tosikko ymmärtämään tällaista. Pitäisi kai olla jotenkin coolimpi ja huumorintajuisempi. Odottelin myös koko ajan, että nelikko olisi vaihtanut edes hivenen äreämmän vaihteen silmään, mutta ajoittaisesta punk-flirttailusta huolimatta biisit pysyivät etupäässä höyhenenkeveinä. Niinpä hipsin Post Break-Up Sex -rallattelun aikana A38-telttaan.

The Vaccines.


Jos olin liian tosikko ymmärtämään Vaccinesia, en ollut tarpeeksi tosikko ymmärtämään niin ikään brittiläistä Wild Beastsia. Indiegenressä pysyttiin tukevasti, mutta tämä yhtye leijaili aivan karsinan toisella laidalla.

Ulosanti oli niin perin juurin rauhallista ja vähäeleistä, että mietin siinä, etteivät ihmisten tunteet kyllä näin pienimuotoisia ja mitäänsanomattomia ole. Tom Flemingin hysteerinen falsettikiljahtelu ei sopinut muun utuilun kanssa yhteen vähääkään ja alkoi lähinnä naurattaa. Kummallinen keikka ja bändi.

The Wild Beasts.

Tässä välissä annoin turpajouheni muuan nigerialaisnaisen käsiteltäväksi, koska tämä välttämättä halusi niitä pidentää ja palmikoida. Mikäs siinä, kerrankos sitä festariparran. Vähän harmittaa, että Budapestissa ei myydä kaljaa pahvipakkauksissa, koska eihän tässä enää puutu kuin mäyräkoirakruunu päästä.

Takaisin päälavalle, jossa The xx aloitti omaa osuuttaan. En ollut suoraan sanoen vähääkään kartalla siitä, mitä oli odotettavissa, koska missasin artistin Ilosaaressa. Kun sitten As in Love with You as I Am oli hellinyt kuuloelimiä pari minuuttia, huomasin sydämeni sulaneen täydellisesti. Romy Madley-Croftin huokailun luulisi tunkeutuvan kyynisimmänkin suojamuurin läpi, mutta kohtasin päälavan kentällä myös eriäviä mielipiteitä.

The xx.


Siinä missä Wild Beasts oli vähäeleisyydessään ainoastaan vaisu, xx teki siitä taidetta. Trio osaa loihtia todella pienistä aineksista todella suuria tunteita. Madley-Croftin ja Oliver Simin yhteispeli on jo sinänsä hämmästyttävän harmonista, mutta Jamie xx:n julmetun tyylitajuiset mausteet tekevät kappaleet miltei epätodellisen kauniiksi. Perhana, tähän täytyy perehtyä paremmin.

Päälavan viimeinen artisti perjantaina oli The Stone Roses. Viime vuonna comebackin tehnyt ysärireliikki lähti käyntiin kuin vanha dieselmoottori, kankeasti ja laiskasti. Ikävä kyllä yhtye ei onnistunut vakuuttamaan ainakaan minua siitä, että paluu olisi ollut jotenkin tarpeellinen. Ian Brown näytti lavalla suoraan sanoen kyllästyneeltä ja väkinäiseltä, eikä muunkaan ryhmän läsnäolo mitenkään timanttista ollut.

The Stone Roses.

Niinpä päätin lähteä sinne, missä bileet ovat. Shantel & The Bucovina Club Orkestar viihdytti OTP Bank -lavalla, enkä ollut tosiaankaan ainoa paikalle eksynyt. Saksalaismiehen mustalais-balkanilais-mikälie-disko saikin yleisön hytkymään asiaankuuluvalla tavalla, ja lavallakin oli väkeä kuin KooVeen maalilla. Shantel on armoitettu viihdyttäjä, joka olisi taatusti toiminut päälavallakin.

Kohti päiviä numero neljä ja viisi!