Ajatonta popmusiikkia Gus Dappertonin tahtiin

Gus Dapperton on samaan aikaan aikaan sidottu ja ajaton artisti. Siinä onkin hänen vahvuutensa.

Gus Dapperton
La Rambleta, Valencia, Espanja
17.2.2019

En ollut katsomassa Mac DeMarcon kohukeikkaa Helsingin The Circuksessa viime vuonna. Keikka oli kuitenkin silminnäkijähavaintojen mukaan sekoitus ”popkappaleita, pieruhuumoria ja itsesabotaasia” (lue lisää täältä).

Gus Dapperton on kertonut erääksi esikuvakseen juuri Mac DeMarcon. Siinä missä DeMarcon kappaleissa on kuitenkin jatkuva makean yrtin tuoksu ja ironisia silmäniskuja vaikka muille jakaa, on Gus Dapperton selvästi sinisilmäisen romantiikan puolestapuhuja. Vaikka Gus Dappertonin kappaleet ammentavat usein 1990-luvun estetiikasta, ne voisivat olla 1960-luvulla julkaistuja. Niissä ei ole nuottiakaan ironiaa.

I’m Just Snackingin Dapperton esittää herkkänä balladina, ja saman hän tekee Ditchille. Elävänä World Class Cineman Paula Abdul -disko muuttuu popmusiikiksi, joka ei ole millään tavoin sidottu mihinkään aikaan tai paikkaan, vaikka sen rytmiikka ja melodia on silkkaa 1980-lukua.

Viime vuonna kuvatut keikkataltioinnit suuremmilta festivaaleilta ovat paikoitellen tuskaista katsottavaa, sillä 21-vuotias Dapperton ei selvästikään ollut tuolloin vielä sinut isoilla lavoilla. La Rambletassa katsojia on alle 200 kappaletta. Dapperton juttelee yleisölle vapautuneesti ja päättää jokaisen lauseensa ”ya’ll” kuin olisi kotoisin Teksasista (mitä hän ei ole, hän asuu nykyään Warwickin esikaupunkialueella New Yorkissa vanhempiensa kanssa voidakseen keskittyä paremmin musiikin tekemiseen).

Lauseiden päättäminen ya’lliin kiteyttää Dappertonin karisman täydellisesti. Kappaleidensa tavoin hän on lavalla samaan aikaan kaikkialta eikä mistään. Muiden artistien kohdalla tämä saattaisi tuntua päämäärättömyydeltä, mutta Dapperton on imenyt vaikutteet itseensä niin täydellisesti, että hän kävisi samaan aikaan 1960-, 1980-, 1990- ja 2000-luvun artistilta. 1970-lukua ei Dappertonin musiikissa vielä kuule – paino sanalla vielä.

Dappertonilla bändeineen on tapana lopettaa keikka coveriin, joka kumartaa hänen esikuvilleen. Manchesterissä yhtye esitti tietenkin The Smithsiä, kun taas Valenciassa homma pannaan pussiin riemuisalla versiolla Twist and Shoutista. Bändi tanssii vapautuneesti, yleisö tanssii vapautuneesti, kuten vain parikymppiset nuoret voivat tehdä.

Tietenkin, sillä Gus Dapperton tekee puhdasta popmusiikkia, jolla hurmataan massoja. Jos ei nyt, niin ainakin pian.

Gus Dapperton esiintyy Helsingin Tavastialla 3. huhtikuuta.