Viimeisen parin vuoden keikattomuuden, keikkarajoitusten ja perumisten jälkeen tuntui lähes absurdilta päästä viimein ihan oikealle keikalle. Ei istumapaikkoja, ei kapasiteettirajoituksia eikä yleisöä erottavia lentokenttänauhoja. Ilo oli ylimmillään tiistai-iltana.
Riemu ehti tosin vaihtua hetkellisesti raivoksi jo ennen itse soiton alkua, kiitos Tavastian järjettömän käytännön avata saliin menevät ovet vasta pääovia myöhemmin ja muutenkin miten sattuu. Kolmesta liukuovesta keskimmäinen on ollut yleensä se, joka avataan, ja aika mittava ihmisjoukko olikin kerääntynyt sen taakse jo hyvissä ajoin. Tunteja jonottaneilla faneille hieman kiehahti — ja syystä —, kun ensin avattiinkin lavaa lähinnä oleva ovi. Järjestys meni aivan uusiksi, ja osa ei saanut odottamaansa eturivipaikkaa.
Keikka ei tainnut olla aivan loppuunmyyty, mutta kauas siitä ei jääty. Porukkaa tosiaan oli, ja jengi oli lähtenyt liikkeelle hyvissä ajoin. Täytyy todellakin ottaa huomioon, että keikkapäivä oli tiistai.
Varsinaiselle esiintyjälle lauteet lämmitteli jokseenkin tuntematon suuruus Nestruction. Ajatus kahden miehen instrumentaalibändistä ei ole lähtökohtaisesti se kaikkein houkuttavin, mutta kun asetelmaan lisätään retropelimusiikki, kaikki muuttuu. Vaikka puolituntisen aikana käytiin läpi videopelimusiikin kehitystä ja eri aikakausia biisien muodossa, oli pääpaino selkeästi niissä klassisimmissa kasibittisen Nintendon pelien sävelissä. Ilahduttavana yllätyksenä kaksikko ei ollut edes valinnut niitä kaikkein ilmeisimpiä kappaleita, ja esimerkiksi The Legend of Zelda -pelisarja taisi jäädä täysin huomiotta.
Yleisö oli menossa mukana odottamattoman innoissaan, mikä tuntui oudolta ottaen huomioon etenkin sen, että suuri osa kappaleista oli varmasti valtaosalle tuntemattomia. Toisaalta tällaiset biisit ovat jo lähtökohtaisesti täydellisiä hieman metallisempaan muotoon väännettäviksi. Katsojia heräteltiin välillä taputtamaan ja huutamaan, mutta aika hyvin nuo pitivät ääntä muutenkin.
Kappaleet vaihtuivat lennosta välillä nopeastikin, ja lavan keskelle tuodulla ruudulla pyöri aina kuvaa siitä pelistä, mikä kappale sillä hetkellä soi. Valtava hatunnosto etenkin Megaman-osuudesta, johon oli tiivistetty käytännössä sarjan parhaat musiikit — kärjessä kolmannen pelin tunnusmusiikki ja Spark Man -kentän kappale. Vaikka olen itse ns. alan harrastaja ja jokainen vaihtuva kappale toi aina vain leveämmän hymyn naamalle, ei tuolla kellään ollut kovin ikävää. Viimeistään kaikkien tuntema Crash Bandicootin tunnusmusiikki sai viimeisetkin yrmistelijät innostumaan.
Eipä voi ainakaan valittaa, että taas joku saatanan tylsä lämppäribändi. Tätä olisi kehdannut kuunnella ja katsoa pidempäänkin.
Beast in Blackiä Tavastialle oli kuitenkin tultu katsomaan. Todella rautaisen livekokoonpanon näkemistä odotti nyt jopa aiempaa enemmän, sillä kyseessä oli uuden levyn kiertueen debyyttikeikka. Lokakuussa julkaistu Dark Connection on yhtyeen kolmas levy, ja vähintään yhtä korkeatasoinen kuin tekijänsäkin.
Uusi levy tarkoitti tietysti uusiksi pistettyä settilistaa, joten vähän meinasi jännittää, mitä kappaleita on jätetty pois. Nämä huolet osoittautuivat pian turhiksi, sillä aivan helvetin tiukka ja energinen keikka ei jättänyt kaipaamaan mitään. Lisäksi uudelta levyltä oli poimittu mukaan runsaasti biisejä, ja vieläpä niitä kovimpia, ei niin ilmeisiä valintoja. Levyn aloittava Blade Runner toimi myös keikanaloitusbiisinä, ja juuri niin hyvin kuin pitikin. Setissä oli myös yksi hieman yllättävä valinta eli ensimmäisen levyn bonusbiisi Hell For All Eternity, joka soitettiin nyt ensimmäistä kertaa livenä. Enpä olisi osannut tuota toivoa, mutta otin sen ilolla vastaan.
Jostain kumman syystä stagen edessä ei ollut aitaa, joten yleisö oli aivan lavassa kiinni. Bändi soitti suurin piirtein katsojien sylissä, mutta eipä se tainnut ketään haitata. Etenkin loppumetreillä tunnelma alkoi olla todella hikistä ja tiivistä, ja tuntui kuin kaikki olisi kuten aina ennenkin. Kaikki on muuttunut, mutta samaan aikaan mikään ei ole muuttunut. Kivaa oli niin yleisöllä kuin soittajillakin, eikä se jäänyt keltään huomaamatta.
Vaikka olen todistanut Beast in Blackiä livenä huomattavasti useampia kertoja kuin yhdelle ihmiselle on soveliasta, jäi illasta päällimmäisenä mieleen vain yksi fiilis: tätä on saatava lisää. Onneksi se on mahdollista. Annan illalle saman arvosanan, jonka Venomin At War With Satan -albumi sai paperi-Rumbassa muutama vuosikymmen sitten: +10++.
Beast in Black keikkailee tänään keskiviikkona Jyväskylän Lutakossa, huomenna torstaina Tampereen Pakkahuoneella, ja perjantaina Turun Logomossa.
Kuvagalleria keikalta – klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:
