Tavastialla kohtasi uuden polven kotimainen indie ja legendaarinen Wire. Molemmat onnistuivat hyvin.
Teksti ja kuvat: Markku Roinila
Wire, The New Tigers
Tavastia, Helsinki
7. 11. 2013
Wire ei ole mikä tahansa setätyyppinen bändi. Se on pysynyt yhtä taukoa lukuunottamatta koossa vuodesta 1976 lähtien ja vain yksi jäsen on vaihtunut. Mutta mitä tärkeintä, se on jatkuvasti elinvoimainen ja luova yhtye, jonka tänä vuonna ilmestynyt Change Becomes Us-levy kuuluu bändin parhaimpiin, asettuen komeasti klassikkotrilogian Pink Flag/Chairs Missing/154 (1977-1979) vanaveteen. Wiren jälkiä voi helposti kuulla vaikkapa Blurissa tai Bloc Partyssä. Ensinmainitun Song 2 on niin Wireä kuin vain olla voi.
Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva papparyhmä oli virkeä myös lavalla – hypnoottiset vyörytykset vaihtuivat pikapunkkeihin ja suoranaiseksi hulinaksi ja sedät jaksoivat heilua kiitettävästi. Hetkittäin pelkäsin basisti Graham Lewisin kaulassa roikkuvien lukulasien puolesta. Wiren musiikki on täysin heidän omaansa ja sisältää riemastuttavia yllätyksiä. Puoliprogeilu saattaa vaihtua hypnoottisiin tanssirytmeihin tai äkkiväärästi eteneviin punkbiiseihin. Kaikki nämä tyylilajit hoituivat taiten ja bändin uusin jäsen, todella kekseliäs kitaristi Matthew Simms taikoi todella hämmentäviä ääniä Jazzmasteristaan. Yhdelläkin äänellä voi olla paljon väliä kun se on oikea.
Wire on paitsi erittäin hallittu ryhmä, myös erittäin ajassa. Tätä kuvasti laulaja/kitaristi Colin Newmanin vieressä pönöttävä monitori, josta sanoituksia kelpasi luntata ja kitaristien kunnioitettavan kokoinen efektiarsenaali, jonka pulputus tahtoi hetkittäin hukuttaa alleen alkuajan simppelit, mutta tehokkaat pikabiisit. Ehkä tästä johtuen touhu alkoi hieman puuduttaa pidemmän päälle, mutta tämä johtuu varmaan osittain puuttellisesta Wire-tietotaidostani. Onneksi viimeisenä kuultu Harpooned massiivisine äänimaisemineen jätti hyvän äänen korviin.
Bändin tinkimättömyys näkyi kuvaamisen ja nauhoittamisen kieltävissä ukaaseissa, joita oli liimattu Tavastian joka nurkkaan. Wiren sedät olivat aika hämmentyneen oloisia kun lavan eteen linnottautunut faniarmeija kuvasi antaumuksellisesti heidän virittelyään ennen varsinaista keikkaa. Myöskään Wiren ehkä parhaiten tunnettua alkuajan hittiä 12XU ei kuultu – sen sijaan tuli kolme ennenkuulematonta. Tinkimättömyys saattoi olla myös tarpeettoman kovan volyymin taustalla.
Brittilegendaa lämmitteli toisella tavalla erinomainen orkesteri. The New Tigers on saavuttanut uutta varmuutta ja rumpalin vaihdos on tuonut lisää potkua ja täsmällisyyttä turkulaisten toimintaan, vaikkei tietynlainen hellyttävyys ole onneksi kadonnut mihinkään. Heti aluksi kuultiin superpitkä versio ensimmäisen levyn klassikosta Pocketfull of Sand ja toiseksi huippukohdaksi nousi uuden Badger-levyn Quicksilver. Minun kirjoissani The New Tigers on tällä hetkellä Suomen paras kitarayhtye.