Eric Clapton
Nokia-areena, Tampere
17.6.2022
Teksti ja kuvat: Milja Linna
Kiire! Juoksin kieli vyön alla Metallican keikalta Kööpenhaminasta Tampereen Nokia-areenalle. Onnistuin hakemaan itselleni lainakameran, jolla hekumoin kuvaavani eeppisiä taideteoksia kitaristi Eric Claptonista. Mielessä pyöri Creamin aikaiset valokuvat, joita muistan laittaneeni 70-luvun psykooseissa yläasteella puhelimeni taustakuvaksi.
Ihmismassan keskeltä ennätin paikalle noin minuutti ennen h-hetkeä. Nokia-areenan kymmentuhatpäistä yleisöä oli lämmitellyt aiemmin Knipi. Yleisö pidätti hengitystään. Itse haukoin lähinnä henkeä, kun kuvaajat saateltiin kuvauspaikalle, jossa huomasin muilla matkassa olleet kaukoputket. Kuvataanko niillä näitäkin tähtiä? Clapton soittaa parinsadan metrin päässä!
En odottanut lähemmäs kahdeksankymppiseltä kitaristilta juuri mitään, ja hän silti onnistui sekä ylittämään että alittamaan odotukset. Tampereella koettiin kova blueskonsertti, jossa bändi soitti moitteettomasti yhteen. Vanhat klassikot, kuten I’m Your Hoochie Coochie Man, Crossroads ja Nobody Knows You When You’re Down and Out, ilahduttivat. Layla, Tears in Heaven ja Badge eivät tietenkään haitanneet biisien välissä, jolloin lähennyimme 70-luvun kulta-aikaa yhteislaulun merkeissä. Lopussa kuultu Cocaine sai yleisön ylös istumapaikoiltaan, osa jopa ryntäsi eturiviin ottamaan tanssiaskeleita.
En tiedä janosiko Clapton esiintyä mylvivälle ja uskolliselle yleisölleen, kerran taisi kuulua kyllä vaimea ”thank you”. Keikan loputtua hän ei olisi voinut nopeammin poistua lavalta takahuoneeseen, ja puolentoista tunnin elämys oli ohi.
Kuvista ei muodostunut eeppisiä taideteoksia joita olin toivonut, mutta se ei haittaa. Eric Clapton oli Eric Clapton, eikä siitä sen enempää. Mielikuva säilyy, ja aika kultaa muistot!
