Feniks keikalla: Satellite Stories Korjaamolla

Lauantai-iltana Korjaamon Kulmasalin lavalle on määrä astua kolme nousevaa indie-yhtyettä. Ensimmäinen näistä on oululainen Satellite Stories.  Tämä juttu kertoo heistä.

Teksti: Feniks Willamo

Kuva: Satellite Stories

Korjaamolla ihmiset ovat kauniita ja kalja kallista. Jätettyämme takit narikkaan, siirrymme kohti salia, joka on vielä ”alkuillasta” melko tyhjä. Vain kourallinen ihmisiä istuskelee salin takaosassa. Kello on yli 22.30 ja ensimmäisen keikan olisi jo pitäny alkaa. Sitten lavalle astelee neljän nuoren miehen muodostama yhtye, Satellite Stories. Innokkuus paistaa heidän kasvoiltaan ja kaikki salissa olevat siirtyvät välittömästi ensitahtien soitua lavan eteen. Keikan edetessä sisään lappaa lisää tyylikkäitä nuoria ihmisiä. Suurin osa tanssii tai ainakin taputtaa tahdissa. Vaikka yhteissoitto ei täysin timanttista olekkaan, tempaa nuorten miesten sympaattinen olemus ja esiintyminen mukaansa.

Vahvana vaikuttajana on ilmiselvästi ollut Two Door Cinema Club. Vaikkei ripeän tanssirockin soittamisessa ole itsessään mitään kauhean omaperäistä, on Satellite Storiesin vahvuus ehdottomasti biisienkirjoitustaito. Hyviä kertosäkeitä discokomppeineen ja tyylikkäine kitarajuttuineen kuullaan yksi toisensa jälkeen. Etenkin vanhempi kappale Kids Aren’t Safe in the Metro sekä Ylex:llä jonkin verran soinut Helsinki Art Scene ovat esimerkkejä siitä mihin bändi parhaimillaan pystyy. Urpoista t-paidoista tuttu ”Positiivisuus on perseestä” -slogan ei todellakaan pidä paikkaansa Satellite Storiesin kohdalla.

Biisien välissä laulaja kertoo sopivissa määrin hauskoja juttuja. Helsinkiläisen pizzeria-asiakkaan tyly tuomio oululaisyhtyeen rumpalille oli ollut ”Mä voisin katkasta ton jätkän kädet voiveitsellä”. Muutenkin bändi enemmän korostaa oululaisuuttaan kuin häpeilee sitä. Pääpaino on kuitenkin yleisön tanssittamisessa.

Reilun puolen tunnin energisen setin jälkeen on aika luovuttaa lava seuraavan orkesterin käyttöön. Olen sopinut pienestä haastattelusta poikien kanssa ja seuraan heitä yläkerran takahuoneeseen.

”Vastaanotto Helsingissä on ollut hyvä. Nytkään ei edes tunnettu kaikkia, jotka tanssi”, hehkuttaa toinen kitaristeista.

Vaikka Satellite Stories voikin olla ”vaarassa” joutua lokeroiduksi muodikkaiden indiebändien joukkoon, ei se heitä haittaa.

”Kun tämä bändi perustettiin, päätettiin, että aletaan soittamaan indierockia. Tavoitteena on ollut tehdä musiikkia joka liikuttaa ihmisiä.. Mutta ei siis Amélie-tyyliin” kertovat pojat ja repeävät nauramaan.

Kaikesta hypetyksestä ja blogihuomiosta huolimatta bändillä on jalat tiukasti maassa.

”Luvassa on lisää keikkoja, uusi biisejä ja eteenpäinmenemistä.” Kysyessäni mahdollisesta levy-yhtiöiden kiinnostuksesta saan välttelevän vastauksen.

”On tossa jotain säätöä ollut muttei vielä mitään varmempaa”, eli tällä hetkellä Satellite Stories on vielä vapaa bändi.

Nettifoorumeillaan yhtye on tituleerannut itseään ”Vuoden 2010 blogatuimmaksi suomalaiseksi bändiksi”. Slogan on osuva, sillä heidän osakseen saama blogihuomio on ollut todella laajaa. Satellite Stories on huomattu kirjaimellisesti ympäri maailman, Kanadasta Australiaan. Onko bändi itse puskenut musiikkiaan joka suuntaan vai mistä tällainen nettisuosio johtuu?

”Eihän kukaan tule kämpiltä hakemaan, se on selvää. Jos Myspaceen laittaa biisin, niin kyllä siitä pitää vähän vinkata. Bloggaajat myös lukevat toistensa blogeja paljon, joten sitäkin kautta sana leviää.”

Lopuksi bändi kehuu Oulua vielä mukavan pieneksi isoksi kaupungiksi, jossa on paljon tuttuja. Heviä on kuitenkin bändin poikien mukaan aivan liikaa. Tämän jälkeen päästän Oulun indierockin lipunkantajat katsomaan illan seuraavaa keikkaa.

Myöhemmin esiintyneet Neufvoin ja Big Wave Riders ovat myös tsekkaamisen arvoisia orkestereita.