Hassisen Kone soitti ensimmäisen paluukeikkansa – tällaista on luvassa!

Vaikka Ismo Alanko on esittänyt ensimmäisen yhtyeensä materiaalia aina, nyt kappaleet kuulostavat tietyllä tavalla aidoilta kaikessa raakuudessaan, kirjoittaa Jesse Raatikainen.

Hassisen Kone
Kerubi, Joensuu
21.6.2022

Kun tammikuussa 2020 taistelin lipuista Hassisen Koneen ”ensimmäiselle keikalle 20 vuoteen”, en arvannut joutuvani odottamaan konserttia 892 päivää. Samassa veneessä olemme tietysti kaikki elävästä musiikista nauttivat, jotka eivät lipuistaan koronan aikana ehtineet luopua.

Paluukeikkojen lipuista Joensuun Kerubissa oli syytä pitää kiinni, koska keikat myivät loppuun parissa minuutissa. Ensin julkistettiin kolme Kerubin keikkaa, reilun kuukauden päästä vielä kaksi. Juhlakiertue kattaa vain seitsemän konserttia, joista kaksi muuta huomattavasti isommilla puitteilla: Provinssissa nähdään festarikeikka ja Tampereella loppuunmyyty stadion.

Ismo Alangon keikat Joensuussa ovat näyttäytyneet aina ulospäin jollakin tavalla myyttisinä kokemuksina. Tavastia on tietysti erityinen, mutta Alangon tapauksessa kaikki alkoi Joensuusta: Hassisen Kone on siellä paikallinen bändi.

Hassisen Kone on merkittävä osa suomalaisen musiikin historiaa. Se kuuluu meille kaikille suomalaisille, mutta joensuulaisille aina vähän enemmän.

Oli jännittävä matkustaa kahden ja puolen vuoden jälkeen vielä neljä ja puoli tuntia junalla sinne, mistä kaikki alkoi. Kerubi sijaitsee laguunissa, joten on perusteltua sanoa, että kokemuksesta Pohjois-Karjalan sydämessä tulee omalla tavallaan myös seksikäs.

Teen poikkeuksellisen päätöksen, enkä osta keikalta mitään muistoa. Paidat ovat rumia ja mielikuvituksettomia. Kerubin pieneen salonkiin on pystytetty onneton Hassisen Kone -näyttely. Pari kuvaa ja uudet värivinyylit seinällä. Takki oli ehdottomasti jätettävä narikkaan, muuten muut asiakkaat voivat suuttua. ”Sääntöjen pitää olla kaikille samat.” Syystä tai toisesta fakkutakkiset asiakkaat, ja muutama muu, olivat poikkeustapauksia.

Ovet aukeavat vain tuntia ennen keikan alkua, mikä ilahduttaa. Ei tarvitse odotella tylsistyneenä, mikäli mielii hyvälle paikalle. Saliin päästyäni hämmästyn, kuinka pieni keikkapaikka on. En voi sanoa käyneeni klubikeikoilla hirveän usein, mutta Kerubi on varmasti yksi pienimpiä, jossa olen käynyt. Pidän siitä, koska intiimi tunnelma lupaa usein hyviä säväreitä.

Keikka alkaa täsmällisesti yhdeksältä, odotetusti Hassisen Koneella. Pian huomaan, että Täältä tullaan Venäjä -albumia (1980) soitetaan läpi, joskaan ei kronologisessa järjestyksessä. Ainoastaan pari biisiä jäi soittamatta kyseiseltä pitkäsoitolta.

Kohokohdiksi nousi Reippaina käymme rekkain alle sekä nimikappale Täältä tullaan Venäjä, joka toden totta soi eri tavalla nyt yli 40 vuotta myöhemmin. Yhtye paahtaa vimmaisesti laulujaan läpi. Reijo Heiskasen kitaraa on nautinnollista kuunnella. Älä syö liisteriä ei kuulu suosikkeihini, mutta livenä se toimii tällä kokoonpanolla erittäin hienosti. Kone tykittää.

Harri Kinnusen työskentely rumpujen takana oli niin ikään innostavaa ja mehukasta kuunneltavaa pitkin keikkaa, erityisesti vimmaisemmissa kappaleissa. Jussi Kinnunen osoittautui todelliseksi showmieheksi yhtä lailla tarkan bassosoitannan taitajana. Vaikka Alanko on esittänyt ensimmäisen yhtyeensä materiaalia aina, nyt kappaleet kuulostavat tietyllä tavalla aidoilta kaikessa raakuudessaan.

Tietysti sille on syynsä, miksi Hassisen Kone on Hassisen Kone. Soundi on jäljittelemätön. Jokainen muusikko saa instrumenttinsa soimaan paitsi omien kykyjensä myös omien kokemustensa, sekä tietysti tyylinsä kautta. Jokainen kitaristi, rumpali, basisti on erilainen.

Keikan tahti on hengästyttävä. Hittiä hitin perään. Tuntuu hassulta, että tunnetutin hitti Rappiolla kuullaan jo keikan ensimmäisellä puoliskolla. Todellisia faneja se ei tietysti haittaa, koska moni tuntuu janoavan juuri harvinaisia herkkuja.

Esikoisalbumin kontrastin seuraavaan huomaa selkeästi, kun ilotteleva ja nuoruuden intoa puhkuva Täältä tullaan Venäjä vaihtuu astetta synkemmäksi ja vakavamielisemmäksi. Seuraavaksi vuorossa on Rumat sävelet (1981) kokonaisuudessaan. Järjestys on jälleen epäkronologinen.

Führerin puolesta, Jeesus tulee ja Tuomiopäivä muodostavat oivaltavan kokonaisuuden. Jälleen kerran on todettava, kuinka ajankohtaiselta laulut tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Tietysti ihmisyyden teemat eivät vanhene koskaan: esimerkiksi tekopyhyys, pasifismi ja huoli huomisesta ovat pinnalla nykyäänkin. Vaikka Alangon tekstit vaikuttavat näennäisesti kepeiltä, ne eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta koskaan ole sitä.

Ensimmäisellä encorella kuullaan Muoviruusuja omenapuissa, jossa Heiskanen ja Kinnuset pääsevät jälleen vuorollaan loistamaan. Seuraavat kappaleet Harsoinen teräs ja Levottomat jalat ovat ainoat, jotka kuullaan viimeiseksi jääneeltä albumilta Harsoinen teräs (1982). Syynä on luultavasti se, että Heiskasen soittoa levyllä ei kuulla.

Yleisö saa nauttia vielä toisenkin encoren: Vähän kiirettä yläpäässä on Hassisen Koneen ensimmäinen demo, joka ei koskaan päätynyt viralliselle studioalbumille. Keikka päättyy osuvasti esikoisalbumin Reippaisiin ja lahjakkaisiin laulajaveikkoihin.

Valoshow oli leikkisä, hieman samaan tapaan kuin yhtyeen diskografiakin. Täältä tullaan Venäjän karnevalistinen tunnelma kääntyi kevyesti Rumien sävelten maalailevaan ja tunnelmalliseen fiilikseen.

Päällisin puolin Hassisen Koneen paluusta jäi erittäin hyvä, onnellinen ja onnekas tunne. Vaikka lavalla oli hyvin tilaa, Hassisen Kone tuntui liian suurelta sinne.

Lisää luettavaa