Suomen suurin raskaan erikoismusiikin festivaali Blowup järjestettiin 13–15. lokakuuta. Tapahtumajärjestäjän mukaan se oli viimeinen kerta. Kaiken kaikkiaan kuudennen Blowupin ruskaisina tapahtumapaikkoina toimi Helsingin Suomenlinna, Ääniwalli ja Limbo-baari.
Suomenlinnassa pidettiin Blowupin avajaisseremonia torstaina Tenalji von Fersenissä. Linnoituksen holvatuissa saleissa esiintyi kotimaiset ja kokeelliset black metalilla flirttailevat Vesperith ja Metsäkirkko & Hail Conjurer. Helsinginkadun Limbo-baarissa taas järjestettiin päivänäytäntö viimeiselle Blowupin päivälle. Silloin esiintyivät suomalaiset doom-heavy-metalia soittava Green King ja noiserokkipläjäys Fun.
Ääniwallissa perjantaina ja lauantaina tuli nähtyä liuta erikois- ja vähemmän erikoisbändejä, esiintymislavoilla yksi ja kaksi. Yhdet odotetuimmista doom metal -bändeistä olivat brittiläinen Conan ja italialainen Messa, jotka joutuivat perumaan. Tilalle saatiin nopeasti paikkaamaan sludgen eri sävyjä soittavina kotimainen Demonic Death Judge ja puolalais-englantilainen Telepathy. Viime tingan muutosten jälkeen kaikki näytti kuitenkin sujuvan kuin rasvattu.
Raportissa kuvaillaan mitä kaikkea tuli nähtyä: 40 Watt Sun, Sum of R, Doodswens, Scepticism, Dödsrit, Demonic Death Judge, Hide, Aluk Todolo, Sami Kukka, Atlantean Kodex, Ana Fosca ja Rope Sect.
Perjantain käynnisti seitsemältä ykköslavalla 40 Watt Sun brittiläisellä kauniinsurullisella vaihtoehtorokillaan. Bändi julkaisi tänä vuonna levyn Perfect Light, jolle annettiin sen ansaitsemaa äänitilaa. Keikalla palattiin myös menneisyyden koskettaviin sävellyksiin, kuten Stages-balladiin. Lavan musiikki kuului jo etukäteen ulos, kun valui jonon mukana sisään distropöytien vierestä maksamaan narikkaa ja baariseinälle rukoilemaan lompakon puolesta. Lava oli täynnä utuista savua. Bändin keikkatunnelma oli kuin Englannin harmaissa sumuissa katsoisi kalliolta, kun veden aallot lyövät rantakiviä. Menetetyn puolison tunnelmaa tehostivat lavan vieressä vaihtuvat viileät kuvasarjat hahmoista ja käsistä veden alla sekä erilaisista kehollisista hetkistä metsissä.
Ykköslavan toisena bändinä muun muassa avant-garde-metaliksi musiikkiaan kuvaileva suomalais-sveitsiläinen Sum of R veti toiseen maailmaan. Lavatrion solisti Marko Neumanin esilletuleminen kosketinsoittimensa äärelle keikan alussa, täysmustissa ja corpse paintit -naamallaan sai etukäteen paikalle pakkautuneen yleisön huutamaan “saatana on herra” ja vastaavia ylistyksiä. Olikin pian jo sisäistä maailmaa liikuttava saatanallinen meininki kuin olisi messussa. Etenkin silloin, kun lavan väreissä siirryttiin kylmistä sävyistä punaiseksi värjäytyneen savun luomaan veripilveen, jota leikkasivat punaisen terävät spottivalot. Toukokuussa julkaistu levy Lahbryce pääsee jälleen kunniakkaaseen soittoon muun muassa Latviassa ja Liettuassa, joissa bändi jatkaa syksyn kiertuettaan.
Kakkoslavan savut oli usein niin tuhteja, että bändin näki vasta lähempänä, kuten hollantilaisen black metal -bändin Doodswensin. Lavalle astuttiin maihareilla, corpe paintit ja tekoveret naamalla ja panosvyöt kitarahihnoina. Aloituskappaleessa In Mijn Bloed mentiin suoraan asiaan strobovaloilla ja basari tuntui sielussa. Koko keikka oli veripilven sisällä. Yleisön kanssa oli hyvää vuorovaikutusta. Keikalla messuttin rytmissä “hei, hei, hei” ja nostettiin nyrkkejä pystyyn. Veikeetä kontrastia punaiseen sotameininkiin loi yleisön päällä oleva suuri diskopallo ja lavanviereinen söpösti valaistu risti ”väärinpäin”. Oletin näkeväni lavalla myös perustajajäsenen ja solistin Fraukje van Burgin, koska kokoonpano on jäänyt mieleen kahden naisen bändinä. Setti oli kuitenkin toimiva, vaikka soittoaikatauluista voisi tulkita, että sen olisi pitänyt kestää kaksikymmentä minuuttia pidempään. Keikan jälkeen nauhalta soi hetken erikoishuutoja: kuin käsin veristä lihaa syövät kannibaalit huutaisivat metsän uumenista olemassaolostaan.
Ykkössalin funeral doomeinta bändiä eli kotimaista pioneeria Scepticismiä alustettiin lavalle Black Sabbathin klassikolla Children of the Grave. Viime vuonna julkaistun Companion-levyn tuotokset sai keikalla ansiokasta lavaedustusta. Esiintyjillä oli tyylinsämukaisesti hautajaisiin soveltuvat vaatteet, ja ensimmäisissä kappaleissa välkehti ainoastaan valkoista valoa. Lavalla oli kaksikerroksinen pianosysteemi, jonka päällä seisoi kultakarminen peili, joka heijasti pianistille kulmassa muuta soittajat nähtäväksi. Solisti Matti Tilaeusilla oli lisäksi valkoinen ruusukimppu osana esiintymistä. Yksittäisestä ruususta kukka katkottiin varresta, ja hartaasti irroitetut terälehdet heittiin lopulta ilmaan. Kappaleissa oli asiaankuuluvasti runsaasti eläytymistä silmät kiinni ja yleisössä vastavuoroista hidasta heilumista.
Ruotsalainen Dödsrit oli perjantain toinen black metal bändi. Jäsenten ottaessa paikkaansa lavalla yleisöllä nousivat innostuneet pirunsarvet pystyyn. Kuten aiemman bläkkisbändin kanssa, storboja väläytettiin heti tiskiin ensimmäisen The Third Door -biisin alussa. Hiukset pyörivät viisikielisellä basistilla ja vieressä soittavalla kahdella laulaja-kitaristilla. Lyhyttukkaisempi aloitti ihaltavan rääkymisen. Kappaleiden nimet haluttiin jättää mieleen: ”The next song is called Shallow graves.” Siinä rääkyivät molemmat kitaristit, ja pystyi havaitsemaan pieniä pilkkeitä black metalin ulkopuolisista genreistä, kuten pitempiä voimatarinallisempia kitaravetoja biisin loppupuolella. Kappaleessa Aura taas välähti hardcorempi osio, mikä aktivoi yleisössäkin niskataskatun hardcore-jäbän liikkeen. Lavashow’n näki kauempaakin, koska savukoneet olivat vasta keikan lopussa kaakossa. Dödsritillä oli hieno esitys, jonka kokisi Suomessa mielellään uudestaan. Poisvalumismusiikkina yleisölle napsautettiin vanhan punk bändi Wipersin festariteemaan sopiva kappale Doom Town.
Koko perjantain bändien eniten yleisöliikettä nähnyt bändi oli Conania paikkaamaan tullut Demonic Death Judge. Vaikutti siltä kuin uusimmalta levyltä soitettaisi järjestyksessä biisejä, kunnes palataan vanhaan tuotantoon kertomalla: ”Seuraava biisi on verottajalle, sen nimi on Tax Bear.” Stoneria sludgeriffein soittavalla bändillä on muutenkin huumoria mukana touhuissaan. Yleisön hardcore-jäbä koitti taas luoda omannäköistä pittiä, tällä kertaa saaden muusta yleisöstä enemmän vastakaikua. Kappaleen Church Burner aikana oli kuin säkeisiin yhtyvä headbangaava yleisö tunnistaisi itsensä ylpeesti kertosäkeen kirkonpolttajiksi. Bändi soitti huomattavan pitkän setin, johon sai vaihtelua kakkoslavalta.
Perjantain viimeisenä esiintyi yhdysvaltalainen electronic body musicin, noisen ja industrialin rajoilla liikkuva duo Hide. Lavalle ulkovaatteissa saapunut solisti pyysi ensin, että valot sammutetaan. Täyspimeydessä tummanharmaatukkainen solisti välkkyy sairaasti nauraen strobovaloissa. Lavakaksikko veti yleisesti voimallisen, monipuolisen ja mielikuvitusrikkaan performanssin. Kappaleissa on myös yhteiskunnallisempia teemoja. Biisissä Girl on Girl on esimerkiksi lausuntoja, kuten “patriarchy has hurt society.” Ennen kolmannen kappaleen alkua tuotiin nopeasti yleisön tietoisuuteen Iranin tilanne, jossa tyttöjä ja nuoria naisia on viime viikkoina tapettu kymmenittäin moraalipoliisien toimesta hiusten peittämiseen liittyen.
Lauantaina Ääniwallin tilat kokivat pientä muodonmuutosta. Ykkös- ja kakkoslavojen väliin oli ilmestynyt kaksi väliovea, joiden välissä sijaitsee tapahtumapaikan uv-valoinen käytävä ja pienempi vessapaikka. Toisena päivänä oli lisäksi kuvaruuduissa erilaiset viileät kuvasarjat. Ruutuihin oli mahdollista lisätä myös bändilogoja, kuten Unsanella oli keikkansa aikana. Paikkaa kiertäessä pystyi myös täyttämään nälkäänsä Ääniwallin sisäpihan ruokarekkojen tarjonnalla. Unohtamattomana juomauutuutena pystyi ostamaan erikoistarjouksessa olevan Kaferolin, jossa on Aperolia, Kahluaa ja Red sodaa. Distropöydissä oli iso kirjo paitoja, taideteoksia ja levyjä, kuten Blowup vol. 6:n LP sekä bändien erilaista sälää, kuten Church burner -tulitikkuja.
Vaihtelua oli tarjolla myös lauantain bändien suhteen. Ranskalainen okkultistista rokkia soittava Aluk Todololla jätti vaikutuksen lavan edessä olevalla kuusipeltisellä rumpalilla. Pitkät ilman laulajaa soitetut vedot sai todella pitkät taputukset. Suomalainen Sami Kukka oli kaksin kitaransa kanssa kauniin minimalistinen kombo, vaikka sanoitustensa osalta se olisi jeesusmusiikkia. Pirteällä saksalaisella Atlantean Kodexilla oli tarjolla ripeetä sankarimeininkiä, joka kiteytyi laulajan Dio-paitaan ja hikinauhoihin. Tervettä menoa täydensi laulajan lisäksi kaksi kitaristia, basisti ja rumpali sekä aktiivinen tukkaa ja käsiä heiluttanut eturivin yleisö.
Tanskalaisen Ana Foscan kakkoslavan pöydällä oli mikseri, loopperi, kasettisoitin ja muita nupillisia vempaimia, joilla luotiin tummaa ambienttia ja death industrialia. Artisti luo mikrofonin avulla ihmisääniä kuin naapurista kuultuina metalliputkia pitkin. Tuhdeissa punaisissa savuissa oli kovat bassomylinät, joka antoi kaikelle saman sykkeen, olutpullojen suuaukot puhalsi rytmissä ja kuin korvatulpat tärisisi irti. Tuntui ihan kuin koko planeetta olis hajoamassa ja Ana Fosca juontaisi riivattuna loppua. Esityksessä oli ei ole taukoja, koska kaikki tuli yhtenä vetona. Vastaavasti lopuksi annettiin yhdet pitkät aplodit ja osa kätteli kiittäen artistia.
Rope ‘n’ rollia soittava saksalaisen Rope Sectin jäsenillä roikkui hirttosilmukat selän takana ja rumpusetissä. Pääosin synkänteemaista, paikoin pirteämmin groovaavaa, settiä oli mukava seurata. On vain inhimillistä, että basistilta katkesi kieli. Kielenvaihdon aikana taustalla soi nuotion palamisen ääniä. Meininki saatiin jatkumaan, mikä voisi olla myös Blowupien kohtalo.