Punkin ja kaikkien muidenkin alojen asiantuntija Henry Rollins puhui spoken word -keikallaan muun muassa Donald Trumpin tukasta, David Bowiesta ja ilmastonmuutoksesta.
Henry Rollins
Charmingly Obstinate -kiertue
Kulttuuritalo, Helsinki
30.1.2016
Teksti: Mervi Vuorela
Black Flagista, Rollins Bandista ja maailman jokaisesta musiikkidokumentista tuttu Henry Rollins ei vaikuta ihmiseltä, jolle tekisi mieli avautua yksityiselämästään. Hyvän jätkän tittelistä huolimatta hän tuntuu liian hyperaktiiviselta, liian kiinnostuneelta omasta ”asiantuntijuudestaan” ja liian suorituskeskeiseltä antaakseen puheenvuoron muille. Rollins siis mieluummin puhuu kuin kuuntelee, mikä tekee hänestä loistavan spoken word -esiintyjän.
Esiintymisensä aluksi Rollins hehkuttaa opportunistisesti suomalaista musiikkia ja pahoittelee sitä, ettei ole käynyt täällä vähään aikaan. Samaan hengenvetoon (kirjaimellisesti) hän toteaa, ettei halua tehdä esiintymisistään rutiinia, jotteivat ihmiset kyllästyisi häneen. Kyllästymistä ei ainakaan vielä ole ilmassa, sillä Helsingin Kulttuuritalolle on saapunut satoja ihmisiä. Edellisellä Suomen-visiitillään vuonna 2012 Rollins myi 700 henkeä vetävän Savoy-teatterin loppuun.
Rollinsin suosio ei varsinaisesti yllätä, sillä hän on hämmästyttävän hyvä puhuja. Sanat virtaavat hänestä pakottamatta ja niin vuolaasti, että Rollins joutuu pyyhkimään sylkeä suupielistään useita kertoja illan aikana. Hengästyttävästä temposta huolimatta Rollins ei kertaakaan sotkeudu sanoissaan. Hän myös osaa käyttää huumoria paremmin kuin valtaosa stand up -koomikoista.
Olin ennakkoon kuvitellut ja myös toivonut, että Rollins paasaisi USA:n tämänvuotisista presidentinvaaleista. Rollins on kuitenkin toista mieltä ja ja sanoo, ettei halua kyllästyttää ”seksikkäitä ja cooleja suomalaisia” maansa paikallispolitiikalla. Niinpä hän kuittaa vaalitaiston kutsumalla sitä 9-vuotiaille suunnatuksi Dynastia-tyyliseksi tv-sarjaksi, jonka kiinnostavin elementti on Donald Trumpin tukka. Nuff said.
Politiikan sijaan Rollinsin puheessa seikkailevat David Bowie ja Lemmy Kilmister. Rollins käy yksityiskohtaisesti läpi kohtaamisiaan kummankin edesmenneen ikonin kanssa ja maustaa tarinoitaan koomisilla anekdooteilla. Ajoittain puheen uskottavuus kärsii amerikkalaisille tyypillisestä ”fucking awesome” -syndroomasta, mutta Lemmyn ja Bowien kohdalla se ymmärrettäköön.
Yksi shown hauskimmista hetkistä on Rollinsin kertomus Starbucksissa sattuneesta välikohtauksesta. (Kyllä, Henry Rollins suosii monikansallista kahvilaketjua.) Kun Rollins oli eräänä perjantai-iltana Starbucksissa kirjoittamassa, ovesta astui sisään lauma raavaita bikereitä. Heistä yksi pysähtyi Rollinsin pöydän eteen, tuijotti häntä pitkään ja alkoi sitten itkeä. Syynä oli Rollinsin rooli aggressiivisena jääkiekkovalmentaja elokuvassa Jack Frost (1998), jota biker oli katsonut joka joulu edesmenneen vaimonsa kanssa. Bikereiden lähdettyä Rollins sai pöytäänsä toisen fanin, joka kertoi kovaan ääneen rakastavansa Rollinsia. Tällä kertaa rakkaus johtui Rollinsin roolista väkivaltaisena uusnatsina tv-sarjassa Sons of Anarchy. (Okei, ei kuulostanut yhtään hauskalta, mutta Rollinsin kertomana se oli hauskaa.)
Shown loppupuolella Rollins ottaa käsittelyynsä ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttamat muutokset ekosysteemin. Hän kertoo saaneensa todellisuusherätyksen viimeistään matkustettuaan Antarktikselle ja keskusteltuaan siellä useiden eri tutkijoiden kanssa. Samalla hän kertoo olevansa tiettävästi ensimmäinen ihminen, joka on kuunnellut Iggy Pop & The Stoogesin Raw Power -levyä Etelämantereella.
Rollinsin matkakertomuksia kuunnellessa olo on ristiriitainen. On totta, että matkustaminen eksoottisiin kohteisiin auttaa ymmärtämään erilaisten ekosysteemien arvoa ja suojeleluntarvetta. Toisaalta on hieman kyseenalaista lisätä tätä ymmärrystä lentelemällä lentokoneella ympäri maapalloa ja kannustamalla muitakin tekemään niin. Esimerkiksi WWF:n perustajiin kuuluva Peter Scott totesi jo vuosia sitten Antarktiksesta, että ”we should have the sense to leave just one place alone”. On myös erikoista, että ilmastonmuutoksesta huolestunut Rollins tunnustaa yhä syövänsä eläimiä, vaikka lihansyönti on tieteellisesti todistettu suurimmaksi yksittäiseksi ilmastonmuutoksen aiheuttajaksi.
Puoli kymmenen aikaan vilkaisen ensimmäistä kertaa kelloani. Show on kestänyt kaksi ja puoli tuntia, vaikka lehdistötiedotteen mukaan Rollinsin esitykset ovat yleensä puolitoistatuntisia. Rollinsin eduksi on laskettava, ettei esitys ole tuntunut yhtään niin pitkältä. Väsymys kuitenkin iskee loppuminuuteilla, kun Rollins alkaa pitää semi-naiivia päätöspuheenvuoroa siitä, kuinka musiikilla ja sen luomalla yhteisöllisyydellä voidaan torjua terrorismia.
Jos hyvin käy, Rollins saattaa palata Suomeen vielä tämän vuoden puolella. Hän nimittäin paljastaa, ettei ehtinyt käydä levykaupoissa.