Jäähyväiset suomalaisille: Kiss tarjosi visuaalisesti näyttävän show’n

Sami Turunen kuvasi Kissin viimeisen keikan Helsingissä.

21.06.2022

Kiss
Helsingin jäähalli
20.6.2022

Se on sitten siinä. Kissin keikat Suomessa. Yhden maailman tunnetuimman rock-yhtyeen 50 vuotta kestänyt taival päättyy meneillään olevan ja Helsingissä vierailleen End of the Road World Tourin myötä.

Kiss tarjoili sitä, mitä reilu 7200 henkilön yleisö odotti ja oli tullut katsomaan: näyttävän lavashown lasereineen, pyroineen ja pommeineen, Gene Simmons heilutti pitkää kieltään ja sylki verta, Paul Stanley huudatti yleisöä ja lensi sen yllä, bändin jäsenet nousivat vuorotellen nostureilla hallin kattoon.

Soittolista sisälsi ikivihreitä hittejä ja vähemmälle livesoitolle jääneitä vetoja. Aloitusraitana kuultu Detroit Rock City sekä lekat Heaven’s on Fire, Lick it Up, Love Gun, I Was Made for Lovin’ You sekä koko konsertin päättänyt Rock and Roll All tuntuivat iskevän eniten yleisön hurmiohermoihin. Syvimmän tunnetilan taas loivat Simmonsin moukaroima ikoninen God of Thunder, soitollisesti tyylikäs Black Diamond ja rumpali Eric Singerin tuikkumeren keskellä laulama Beth.

Tunnelmaltaan ja nostalgialtaan Helsingin keikka oli timanttinen. Yleisö eli mukana ja moni Kiss Armyyn kuuluva veteraani oli myös tuonut jälkipolveaan paikalle rock-jättiläisen viimeistä Suomen-keikkaa todistamaan. Soitollisesti ja vokaalien osalta arviota on haastavampi antaa, joten sanotaan näin, että ne olivat ennakkopelkoja paremmalla tasolla. Mutta Kiss ei olekaan ollut tunnettu rockhistorian teknisesti parhaiten esiintyvänä vaan asenteellaan kaiken voittavana yhtyeenä. Ja asenteella on rockmaailmassa kiistämättä isoin jalansija.

Kiitos Kiss pitkästä yhteisestä taipaleesta. Kuvien alla settilista.

Soittolista
1. Detroit Rock City
2. Shout It Out Loud
3. Deuce
4. War Machine
5. Heaven´s On Fire
6. I Love It Loud
7. Say Yeah
8. Cold Gin
9. Lick It Up
10. Dr. Love
11. Tears Are Falling
12. Psycho / 100K Years
13. God of Thunder
14. Love Gun
15. I Was Made For Lovin´You
16. Black Diamond
17. Beth
18. Do You Love Me
19. Rock and Roll All Nite