Kari Peitsamo ja Risto esittelivät Korjaamolla albumiklassikoitaan

Rumban original ganster Markku Roinila kävi kuuntelemassa Riston ja Kari Peitsamon Albumiklassikot-keikkaa. Kumpi veti kovemmin?

Teksti ja kuva: Markku Roinila

Kari Peitsamo plays Vedestä nousee kasvi
Risto plays Aurinko aurinko plaa plaa plaa
Korjaamo, Helsinki
12.11.2011

Kari Peitsamo on suurenmoinen esiintyjä. Tavallista juhlavammin pukuun ja kravattiin (tukkahuivia ja otsalla olevia aurinkolaseja toki unohtamatta) sonnustautunut maestro oli valmistautunut huolella vuoden 1978 Vedestä nousee kasvi -klassikkonsa henkiinherätykseen.

Biisien syntyä valotettiin monilla tarinoilla, eikä akateemisempaakaan pohdiskelua ohitettu. Muutamaa rasittavan kärsimätöntä ja äänekästä Risto-fania lukuunottamatta lähes täysi salillinen yleisöä kuunteli taustatarinat sekä nämä akustisella kitaralla esitetyt hilpeät ja herkät kappaleet hartaana, lauloi mukana ja osoitti suosiotaan asianmukaisesti. Kari Peitsamo vanhana kettuna toki osasi käyttää tyylikkäästi suosiotaan hyväkseen ja laittoi esimerkiksi naiset laulamaan kappaleen Blub, blumb, molskis kertosäkeen kaksi ensimmäistä sanaa ja karjut sitten sen kolmannen.

Muutama biisi puuttui levyn kahdestakymmenestä, mutta tärkeimmät tulivat. Erityisesti liikutti kaunis Sanghaista Siuroon, josta löytyi opetus ihmisen ja globaalisuuden välisestä suhteesta. Bileet nousivat kattoon Pallo-kappaleessa, jota renkuttaessaan Kari huomautti osuvasti, että ”Let’s have a ball!” Ja kyllä me mukana lauloimmekin: ”Pallo lentää, pallo ui, pallo juoksee, pallo pui.

Ristolla oli toisenlainen meininki. Yli-Härsilän Risto selitti sitä seuraavasti: ”Haluaisin selittää biisien syntytarinoita, mutta en muista niistä vitun vertaa. Joten mennään sitten tällä tavalla.” Kyllä mentiin, vaikka ehkä käynnistyminen kesti jonkin aikaa. Hassun taustanauhan jälkeen yhtye räpsäisi samantien menoksi Rakkauden rockin ja siitä sitten Aurinko aurinko plaa plaa plaa -levyn (2009) biisit toinen toisensa jälkeen.

Usein pidennetyissä versioissa kiinnitti huomiota se, että Risto on pohjimmiltaan grooveyhtye. Loistava rytmiryhmä Alina Toivanen (rummut) ja Minna Kortepuro (baritonikitara) loivat upean kraut-kudoksen, jonka päälle hurmaavasti haltioituva kitaristi Tuomas Eriksson ja tietenkin Risto Ylihärsilä itse koristilevat ja tuuttasivat.

Yhtye toimii yhteen kuin ajatus, ja usein soittajien tarkkailu toi komeita yllätyksiä: Pupu Tupuna pantiin esimerkiksi kesken kolmekin kertaa. Minä oon nähnyt Jumalan kasvot kulki komeasti kosketinsoitinriffin johdattamana, Diskopallo oli todellinen pidennetty miksaus ja rauhallisempi Rukous oli upea päätös mukavalle illalle, jonka tähti taisi sittenkin olla tällä kertaa ensimmäinen esiintyjä.