Alle parikymppinen Mac Miller tarjosi suomalaisyleisölle mainiota bileräppiä, itsevarmaa habitusta ja sulavia biittejä. Ainoa häiriötekijä oli turhankin hyperaktiivinen DJ.
Teksti ja kuvat: Mikael Helenius
Mac Miller, Jare & VilleGalle
Tavastia, Helsinki
17.9.2011
Nykyään ei enää pitäisi yllättyä netin kautta pinnalle pongahtavien artistien suosion nopeasta konkretisoitumisesta. Silti on vähintäänkin mielenkiintoista, että yhdysvaltalainen rap-nuorukainen Mac Miller veti Tavastian täyteen ensimmäisellä Suomen-vierailullaan.
Vuonna 1992 syntyneen Millerin suosio on rakentunut aikana, jolloin sosiaalinen media on ollut musiikin jakamisessa arkipäivää ja suunnattoman iso hyödyke. Miehen kaksi edellistä mixtapea, K.I.D.S (2008) ja viimevuotinen Best Day Ever nousivat satojen tuhansien latauslukemiin internetin, Facebook-seinien ja twiittausten maailmassa luontaisesti ja ilman pakottamista.
Miller on kotoisin samoilta Pittsburghin seuduilta, joilta myöskin toinen rap-sensaatio Wiz Khalifa on noussut suosioon. Räppäreinä molempia yhdistää karnevaalinen ote: räpit keskittyvät naisiin, pilveen ja alkoholiin, ja nämä kaikki yhdistävään bilettämiseen. Musiikillisesti molemmat panostavat vahvasti koukkujen tehtailemiseen, ja pop-melodiat lähtevät luontevasti omasta suusta ilman vierailijoita tai päälleliimattuja sample-lainoja.
Tavastian täpötäyden räppi-illan aloittaa kotimainen rapsensaatioduo Jare & VilleGalle, jonka hokihoenta kohtaa hieman kaksijakoisen vastaanoton. Osa yleisöstä nauttii, kun taas eturivistä muutama äänekkäimmistä puristeista tiivistää tuntemuksensa tiettyyn sanakolmikkoon. Kaksikko ei kuitenkaan tästä vihamielisyydestä hämmästy, vaan VilleGalle esittelee yhtyeen vitsikkäästi Fintelligensinä, joka on sekin vahvasti mielipiteitä jakava suomirap-ryhmä. Fintsu-biitin tahtiin räppääminen sujuu mallikkaasti, vaikka kaksikko tuskin epäilevimpiä taidoillaan vakuuttaa. Yleinen sääntö kuuluu, etteivät suurimpaan suosioon räjähtäneet artistit saa sitä koskaan anteeksi.
Lavaa hallitsevan VilleGallen painotukseen on jossain vaiheessa eksynyt samaa päräyttelyä kuin Asalla, eivätkä kokemattomamman Jaren säkeistöt lähde aina kovin lennokkaasti käyntiin. Vaikutteiden ja kokemuksen puutteen kuuleminen nuorten artistien tekemisestä on kuitenkin luonnollista, eikä räjähtänyt suosio sen anteeksiannettavuutta poista.
Lavalle saapuu vierailemaan Karri-Koira, jonka kanssa vedetään Mustaa kultaa -levyltä hieno Raiders. Lopuksi myöskin intoudutaan pieneen a capella -versiointiin Raidat-palstalla alaspäin sojottaneen peukun saaneesta Mammat riivaa -hupailusta.
Karri-Koira kuuntelee yleisöä.
Pääartisti Mac Millerin setti on merkitty alkamaan niinkin aikaisin kuin puoli kymmeneltä, jolloin artistin DJ saapuu lavalle huudattamaan riehakasta yleisöä. Levyjen pyörittely ja ihmisten pompuuttaminen uhkaa venyä liian pitkälliseksi ja momentum on kadota, mutta onneksi artisti pompahtaa lavalle ja villitsee Tavastian.
Karismaattinen mies esiintyy kokeneen maailmantähden lailla, eikä ensimmäisellä Euroopan-kiertueellaan olevana tulokkaana. Laajasti Millerin materiaalin tunteva yleisö on intohimoista ja riehakasta. Vaikka rap-yleisön villiydestä kerrotaan hurjia kauhutarinoita, on yleisön henki hyvällä tavalla riehakas. Oluentahmaisissa lattioissa oli kenties järjestäjillä siivottavaa, mutta todellisia järjestysongelmia ei näkynyt. Kenties varhainen kellonaika vaikutti?
Millerin kappaleiden komeat biitit ottavat osumaa hyperaktiiviseltä DJ:ltä, joka pätkii kappaleita turhan usein huudatteluilla ja a capella -lauleskeluilla. Vaikka ratkaisu on peruskauraa rap-keikoille ja se päästää yleisön mylvimään mukana, jää olo valjuksi, kun liian moni kappaleista suoritetaan liian riisuttuina. Tämän lisäksi myös osasta kappaleista jätetään jotkin säkeistöt vetämättä ja muodostetaan montaaseja. Esimerkiksi oivallisen absurdi bileraita Wake Up jää tyngäksi ja läpi juostun oloiseksi. Vaikka Mac Milleriä paikalla ollaankin kuulemassa, niin sulavat biitit kuuluvat asiaan.
Vaikka Millerin habitus on sopivan mahtipontinen, on hän silti kohtalaisen vilpitön ihmetellessään, kuinka hänen ensimmäinen Euroopan-kiertueensa toi hänet Suomeen saakka.
Artisti kertoo välispiikeissään omien unelmien seuraamisen ja itseensä uskomisen tärkeydestä – niitä perinteisiä life coach -juttuja. Vaikka tällaiset ajatukset taantuvat helposti latteuksiksi, on lausahduksissa voimaa kun sen tekee samanikäinen, kohtalaisen samanlaisista keskiluokkaisista oloista (vaikkakin Atlantin toiselta puolelta) kotoisin oleva nuorukainen, joka on omalla ahkeralla työllään noussut suosioon.
Villin illan päättää Youtubessa 27 miljoonaa katselua kertyttänyt megahitti Donald Trump. Tittelistä tuttu miljonäärikin intoutui kommentoimaan kappaletta videollaan, jossa hän myöskin kutsuu Milleriä uudeksi Eminemiksi. No mutta siinä tapauksessa. Kenties samanlaiseksi verbaalineroksi Milleristä ei ole, mutta bileräpin saralla miehestä on suurien tähtien joukkoon.