Sharon Jones & The Dap-Kings sulatti Tavastian kokovartaloeuforiaan, kirjoittaa Anna Brotkin keikka-arviossaan.
Teksti ja kuvat: Anna Brotkin
Sharon Jones & The Dap-Kings
Tavastia, Helsinki
3.7.2012
Ei voi olla sattumaan, että helteet Helsingissä alkoivat samana päivänä, kun Sharon Jones yhtyeineen saapui kaupunkiin. Ainakin loppuunmyydyllä Tavastialla valutettiin tiistai-iltana niin paljon hikeä, että yleisömassan joukosta oli vaikea löytää kuivaa kohtaa.
Viimeksi Suomessa kaksi vuotta sitten Pori Jazzeilla esiintynyt bändi ja erityisesti sen keulanainen täyttävät Tavastian jokaisen kolon. Jos ulkoilmassa Jonesin charmi kantaa kilometritolkulla, voi vain kuvitella mitä sille tapahtuu pienellä klubilla. 56-vuotias Sharon Jones on nainen, joka ei valitse ylleen joko paljetteja tai hapsuja vaan molemmat. Samaa hän tarjoaa bändeineen yleisölle: ei puolikasta omenaa, vaan kokonaisen piirakan ja kilokaupalla sokeria päälle.
Sharon Jones & The Dap-Kingsin keikka on enemmän kuin musiikkia, se on tunnetta ja liikettä. Suuri osa hurmoksesta syntyy Jonesin shownaisen kyvyistä. Kymmenhenkisen bändin musiikillisten ansioiden lisäksi pelataan tanssilla, välispiikeillä, tarinoilla ja vahvalla vuorovaikutuksella yleisön kanssa. Kuulijoilta ei kysytä, haluavatko he tanssia. Totta kai haluavat, ja totta kai he tanssivat! Olisi hulluutta olla tanssimatta.
Setin ensimmäisen slovarin, I’ll Still Be Truen, aikana Jones pyytää eturivissä seisseen nuoren miehen kanssaan lavalle. Myöhemmin sinne nostetaan yleisöstä naisia, joista jokainen antaa tanssinäytteensä Jonesin rinnalla. Turha ruikuttaa, että suomalaiset olisivat muka kokovartalokipsissä tilanteesta huolimatta.
She ain’t a Child no More on tunnelmaltaan tyylikäs ja tumma, keikan vähiten riehakkaasta päästä. New Shoes tai 100 days, 100 nights –biisien aikana torvia ei sen sijaan säästellä. Tämä ei ole pelkkää revittelyä, vaan mukaan mahtuu myös painavaa asiaa. Keikan loppupuolella Jones kertoo esi-isiensä tarinaa Länsi-Afrikasta Amerikkaan asti. Hänen ei tarvitse esi-isiensä tapaan juosta selviytyäkseen. Sen sijaan hän voi tanssia, ja sen hän myös tekee.
Yksi bändin soittimista onkin Sharon Jonesin vartalo. Ilmeitä, asentoja tai tanssimuuveja tulee naisen repertuaarista valtoimenaan. Tavastian lavalla nähty chicken dance saattaa hyvin olla seksikkäin lajiaan. Tanssibattle Shakiran, Beyoncén, Rihannan ja 56-vuotiaan Sharon Jonesin välillä kääntyisi viimeksi mainitun selväksi voitoksi.
Analogisia menetelmiä studiossa suosiva bändi kuulostaa livenä siltä miltä pitääkin: orgaaniselta, elävältä, hengittävältä. Myös ne, jotka eivät ole Sharon Jonesista kuulleetkaan, ovat varmasti kuulleet The Dap-Kingsin soittoa. Orkesteri on tehnyt yhteistyötä Mark Ronsonin kanssa ja soittanut muun muassa Amy Winehousen Back to Black -albumilla sekä neiti Winehousen livebändinä. Bändin keulamies ja pääsääntöinen biisintekijä, basisti Bosco Mann pysyttelee jättimäisen hiuspehkonsa ja harvinaisen tyylikkäiden viiksiensä kanssa taka-alalla. Jones ja kitaristi Binky Griptite hoitavat huudatuksen.
Sharon Jones & The Dap-Kingsin keikka on puhdasta kultaa. Jos ennen kuolemaa tehtävien asioiden listalla on vielä tilaa, kannattaa sinne ehdottomasti lisätä tämän bändin näkeminen.