Kesärauha: Alma, Kissa, Tommy Cash
7.8.2021
Linnanpuisto, Turku
Sunnuntaina voimaan astuneet rajoitukset tuntuivat takaraivossa Kesärauha-festivaalin lauantaina. Aivan koko päivän mitalta niskaan tullut tihkusade ei onnistunut lannistamaan sadeviitoin varustautunutta juhlaväkeä. Pakko tanssia ennen tanssikieltoa.
Pääluvun mukaan suurimmat juhlat järjesti päälavalla Alma, jonka show oli artistin hapuilusta huolimatta tai juuri siksi riemastuttava. Almalla oli vaikeuksia sanojen kanssa muutamaan otteeseen kappaleidensa aikana ja suurimmaksi osaksi niiden välissä. Epävarmuuden pahoittelu vaikutti kuitenkin läsnäololta, ja se oli sitä, mitä yleisökin oli tänä kesänä tapahtumilta tullut hakemaan.
Tuntui myös siltä, että kuilu Alman jättihittien ja deep cutien välillä on kaventunut. Esimerkkinä Loser, Have U Seen Her? -debyyttialbumin loppuun piilotettu epävarmuus-anthem, jonka loppua kohti paisuva rakenne nosti sen livetilanteessa samanlaiseksi yhteislaulujuhlaksi kuin miljoonia kuunteluita enemmän keränneet biisit.
Lauantain hervottomimmat keikat soitettiin pienemmillä lavoilla. Iltapäivällä esiintynyt Kissa olisi yksi koko kesän puhutuimmista tapauksista, jos keikkakesä olisi ollut perinteisempi. Toisaalta: Kissa on myös karanteeniprojektina syntynyt, joten emme tiedä olisiko koko yhtyettä jos ajat olisivat ”normaalimmat”.
Günter Kiviojan johtama sekstetti on kuin Tehosekoittimen herpeksen lailla tarttuvat kertosäkeet (Tiikerirock), ZZ Topin rasvainen palikkaboogie (Rock’n’roll sotilas) ja Monster Magnetin huuruiset junnailut (Valonnopeudella) ahdettuna Circlen trikooasuun (valokuva), joka ei peitä Kissan paulstanleymaista karvoitusta. Hävytön ja häpeilemätön rock-tykittely sai auringon porottamaan korvien välissä, vaikka yhtyeen dynamiikka oli hieman hakusessa etenkin biisien aloituksissa ja lopetuksissa. Tamburiininsoittaja-taustalaulaja (leso toimenkuva jo itsessään) Jussi Himberg astui valokeilaan ja viihdytti yleisöä spiikeillään, kun muu bändi ämpyili milloin bassonpiuhan, milloin bassorummun kanssa.
Kissan keikalla tuli taivasteltua koko Kesärauhan matineatyyppisiä desibelirajoja: livemusiikki oli muistikuvissani huomattavasti äänekkäämpää. Noin muuten Linnanpuisto toimi festivaalialueena upeasti. Alue oli intiimi mutta tarpeeksi iso ja todella selkeä, eikä kulkureiteillekään muodostunut pullonkauloja kuin isoimpien nimien lopetellessa. Turvavälit oli mahdollista pitää keikalla kuin keikalla, mutta lauantai-illan sunnuntaihin saatellut Tommy Cash oli niistä eri mieltä.
Tommy Cash on kokonaistaideteos tai meemin ruumiillistuma, jonka maailmassa alkuräjähdys oli animoitu gif Myspace-profiilin taustakuvana. Camp, ironia ja glitchit olivat pyhä kolminaisuus, kun piikein topattuun takkiin sonnustautunut virolaisartisti liikutteli huuliaan taustanauhan tahtiin ja skriinillä vilisi clipartia, popup-ikkunoita, postikortteja, korruptoituneita pornopätkiä ja kiusallisen pitkä video naisesta hieromassa mutaa itseensä.
Slaavi-edm:llä alkanut ja trap-musiikin kautta gabberin ja junglenkin puolelle lipsahtanut vajaa tuntinen sisälsi moshpitin lisäksi myös puuterointitauon, jonka aikana dj:t soittivat vuosituhannen taitteen poppia ja r&b:tä, kuinkas muutenkaan. Ne hetket kun Cash vaivautui räppäämään myös livenä, olivat aggressiivisuudessaan ja machoudessaan koominen kontrasti välispiikeissä kuultuun naapurinpoikaan, joka pahoitteli ”sorry about the weather, it wasn’t me”.
Keikka oli nerouden ja pölvästiyden veitsenterällä tasapainoileva performanssi, joka sopisi minkä tahansa festarin päätösnumeroksi. Oli ilo, että se tapahtui juuri tällä tulokasfestivaalilla.