Kiukuttelun kuningatar ja muita Pori Jazz -palkittuja

Jazzit oli ja meni, ja porilaiset saavat taas parkkipaikkansa, asuntonsa, ravintolansa ja nakkikiskatappelunsa vuodeksi takaisin satakuntalaiseen omistukseen.

Pori Jazz
Kirjurinluoto, Pori, 9.-17.7.2016
Teksti: Anna Brotkin, Kuvat: Tomi Palsa

On aika ojentaa Rumban virtuaaliset Pori Jazz 2016 Awardsit, jotka diktaattorin elkein jakaa Rumban toimittaja Anna Brotkin. Kuka oli festarin paras tanssija? Kuka pitelee kädessään säävaltikkaa? Ketä vitutti?

Oikuttelun Jumalatar

Ms. Lauryn Hillin keikan ensimmäiset parikymmentä minuuttia olivat stressaavimpia ihmismuistiin: puoli tuntia myöhässä aloittanut artisti oli silminnähden vittuuntunut, hädin tuskin vilkaisi yleisöön (välispiikeistä puhumattakaan) ja viittelöi jatkuvalla syötöllä ohjeita lavamiksaajalle. Taustalaulajat ja bändiläiset soittivat Pori Jazz Crew –takit päällä naamat aneemisina, ja Laurynilla itsellään oli asunsa ylle kietaistu kertakäyttösadetakki. Stressitaso Kirjurilla liihotti noin satasessa. Mutta mutta. Lauryn Hill saattaa olla oikutteleva diiva, mutta samalla myös järkyttävän lahjakas ja upea muusikko.

mslaurynhill03 mslaurynhill02 mslaurynhill01

Kiukuttelu unohtui keikan puolivälissä, ja ekstaasi alkoi. Keikan alkupää koostui MTV Unplugged No. 2.0 –levyn (2002) biiseistä, mutta varsinainen riemu repesi vasta Fugees -klassikoiden ja The Miseducation of Lauryn Hill –levyn (1998) hittien soidessa. Sovitukset olivat uusia ja rohkeita eivätkä laimentuneet nostalgiatripiksi. Keikan loppupuolella alkanut Sade ja Bob Marley –coverkimara tuntui ylimääräiseltä, mutta paljasti Lauryn Hillin täydessä terässä olevan äänen. Hillin oma materiaali on edelleen, vuosien jälkeenkin, yhä vaan freesin kuuloista. Siispä toive tälle vuosikymmenelle: uutta musiikkia Ms. Lauryn Hilliltä, kiitos. Kertakäyttösadetakissa tai ilman. Janoan lisää.

Hypnotisoija

Festarin hypnoottisin keikka koettiin perjantaina Jokilavalla. Asialla oli norjalainen kahdeksanhenkinen elektrojazzäbändi Jaga Jazzist, ensimmäistä kertaa Suomessa. Nähtiinpä siis sekin päivä kun bändin jo vuonna 2003 levyttämä Suomi Finland –biisi kuultiin vihdoin nimensä mukaisessa paikassa. Bändin synkässä maailmanlopunjazzissa on jotain niin kiehtovaa ja koukuttavaa, että tunti hurahti turhankin nopeaan.

 

Säänjumala

Perjantaina soittanut Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana on edelleen harvoja kotimaisia bändejä joka a) pystyy fyysisesti täyttämään Kirjurinluodon päälavan ja b) sopii Pori Jazzeille ilman että yhdenkään jazzpuristin tarvitsee nyrpistellä nenäänsä. Tällä kertaa bändin osaamislistalle lisättäköön myös säänsäätely, sillä sade väistyi ja aurinko saapui kuin tilauksesta RTBB:n soidessa. Tommy Lindgren, Redrama ja Paleface ovat ottaneet vokaalien lisäksi hienosti haltuun myös tanssitaitoja. Ricky-Tickin kaltaisen big bandin soidessa ei voi olla muuta kuin onnellinen.

ricky-tick03 ricky-tick02 ricky-tick01

Yllättäjä

On myönnettävä, että jazzlauantain pääesiintyjä Seal ei ole järin ajankohtainen artisti (vai kuinka moni tiesi että mies julkaisi uuden levyn viime syksynä, kädet ylös?). Mutta Kirjurinluodon yleisölle tuntui riittävän miehen vanhatkin hitit. Ja mikäs siinä. Seal antoi kaikkensa ja yleisö nuoli kädestä. Ja tietysti SE biisi eli Kiss From a Rose kuultiin keikan päätteeksi, huumaavan kitschin jättiruusun saattelemana. Ihanaa!

seal03 seal02 seal01

Showprinssi

John Newmanin musiikki saattaa olla pääpiirteittäin yhdentekevää, mutta yhden asian Newman osaa paremmin kuin moni muu: robbiewilliamsmaisen yleisön viihdytyksen. Porissa Newman hyppi, hikoili ja hurmasi. Hyvä vastapaino festareiden rauhallisemmalle osastolle.

Rakkaudentuoja

Olavi Uusivirta esiintyi jazzeilla spessukokoopanon kanssa. Mukana olivat muun muassa Tuomo Prättälä ja trumpetisti Jukka Eskola, ja setissä kuultiin Uusivirran biisien lisäksi mm. hurmoksellinen Purple Rain –hetki Prättälän liidaamana. Olavi Uusivirran keikoissa parasta: hetken aikaa tuntuu siltä, että olemme kaikki yhtä . Rauha ja rakkaus maassa. Kaikki hyvä on mahdollista.

olavi03 olavi02 olavi01

Seksisymppis

Lauantaina alkuillasta päälavalla esiintynyt Charles Bradley & His Extraordinaires jättää aina jäljen. James Brown –imitaattorina itsensä vuosia elättänyt 67-vuotias artisti ”löydettiin” vasta lähestulkoon eläkeiässä. Uusin levy Changes (2016) on takuuvarmaa Daptones-laatua, mutta vasta livenä Bradley puhkeaa kukkaan. Mies rakastaa lavalla olemista ja ei säästele itseään maailmoja syleilevissä välispiikeissä. Sympaattinen herkistelijä, kyllä. Seksiä ja soulia, spagaatteja ja överiä mikinkäsittelyä, oi kyllä!

charlesbradley03 charlesbradley02 charlesbradley01 charlesbradley01