Krautrock-legenda Damo Suzuki kiertää parhaillaan Suomea. Jukka Hätinen näki yhden näistä performansseista ja päätti keikkaraporttinsa vuorikiipeilyvertauskuvaan.
Teksti ja kuva: Jukka Hätinen
Damo Suzuki’s Network
Korjaamo, Helsinki
10.10.2013
Olen nyt tunnin verran istunut tyhjä Word-dokumentti nenäni edessä. Joka kerta kun meinaan saada ajatuksen päästä kiinni, naurahdan päätäni puistellen. Harmillisen harvoin tällaisessa epäuskoisen onnellisessa ja hölmistyneessä olossa pääsee kylpemään keikan jälkeisenä aamuna.
Malcolm Mooney oli lähtenyt bändistä ja Can oli solistia vailla. Holger Czukay ja Jaki Liebezeit olivat menossa kahvilaan, kun he näkivät jo kaukaa aurinkoa palvovan ja päättömästi huutavan ja karjuvan miehen. Czukay sanoi Liebezeitille: ”Jaki, tuossa on meidän uusi laulaja!” Samana iltana Damo Suzuki esiintyi ensi kertaa Canin riveissä ja karkotti keikalle saapuneen yleisön päättömällä huudolla ja karjumisellaan.
Suzuki tunnetaan parhaiten yli 40 vuotta sitten Canin kanssa tekemistään levytyksistä. Mutta bändistä lähdettyään ja hiljaiseloa vietettyään hän palasi tekemään sitä mitä teki jo ennen Cania: huutamaan ja karjumaan päättömästi kaikille mahdollisille ihmisille. Taustamuusikot vaihtuvat kaupunki kaupungilta ja vuosi vuodelta, Suzuki huutaa ja karjuu omalla maagisella kielellään.
Näin Damo Suzuki’s Networkin edellisen kerran vuonna 2011 Barcelonassa. Tällöin herran äänen kantajina toimi paikallinen stonerbändi Cuzo. Muusikoiden taitavuutta ei käy kiistäminen, mutta pienenä kynnyksenä täydellisen vapaaseen ilmaisuun saattoi olla se, että he tunsivat toisensa läpikotaisin. Pakkaa sekoittamassa oli Money Mark, joka sai ajoittain suistettua liian hyvin yhteen hitsautuneen bändin raiteiltaan.
Tällä kertaa Suzukin takana nähtiin sekalainen seurakunta muusikoita. Voisin nyt kirjoittaa heidän nimensä ja avata heidän taustojaan, mutta se on tässä yhteydessä täysin toissijaista. He olivat Damo Suzukin äänen kantajina. Hänen äänensä johdatti heidät tekoihin, jotka eivät tule toistumaan enää koskaan.
Banjointrolla alkanut performanssi käynnistyi sympaattisen hapuillen ja tunnustellen. Suzukin alettua huutamaan ja karjumaan ja kiemurtelemaan mikrofonin varressa, jokainen lavalla tiesi luultavasti tasan tarkkaan mitä tapahtuu nyt. Mitä tapahtui äsken tai mitä tapahtuu seuraavaksi ovat jälleen kerran toissijaisia kysymyksiä.
Improvisoidun soiton voi ajatella tähtäämään siihen mitä tulee tapahtumaan, mutta itse koen sen juuri siinä hetkessä olemiseen. Välillä ei tapahdu mitään ja se on aivan ok. Kun taas ollaan kliimaksin huipulla, elä se täysillä äläkä harmittele, että kohta se on ohi.
Suzukin ensimmäisenä äänen kantajana toiminut rumpali purki maanisella suzukinsaksalla tulleet koordinaatit kalvoille ja pelleille. Hänen vasemmalla puolellaan kielisoittajat tulkitsivat näitä ohjeita omien otelautojensa välityksellä. Rumpalin oikealla puolella istuvat henkilöt muodostivat tästä kaikesta oman kuvansa koskettimien ja efektinappuloiden kanssa.
Välillä avattiin ovea dub-soundeille, välillä piipahdettiin free jazzin maailmassa. Suurimmaksi osaksi Suzukin ääntä käännettiin psykedeelisen toiston ja kasvatuksen kuuloiseksi. Oliko se vain minun korvissani, vai kuultiinko Suzukin suusta pariin otteeseen Tago Magolta ja Ege Bamyasilta tuttuja laulumelodiantapaisia?
Kiivetäkseen vuorenhuipulle, on matka aloitettava sen juurelta. Mikäli vuori on korkea, on syytä leiriytyä sopivin välimatkoin. Mikäli tämä ei merkitse sinulle mitään, et luultavasti ole nähnyt tarpeeksi Damo Suzukin esiintymisiä.
Damo Suzuki’s Network on mahdollista nähdä tänään 11. lokakuuta Jyväskylässä ja huomenna 12. lokakuuta Porissa. Soittajat ja sisältö tulevat olemaan eri.