Kraftwerk – koneita ja ihmisiä

Finlandia-talo 15.2.2018.

Kraftwerkin Finlandia-talon keikalla oli heti alussa inhimillinen hetki. Ensimmäinen kappale alkoi jo jytistä kaapeista, mutta loppuikin yhtäkkiä kesken. Tämä johtui varmaankin siitä, että pian ovet aukenivat ja taskulampun johdolla tuli loput yleisöstä sisään – eihän nyt show’ta saanut mattimyöhäiset häiritä! Sitten keikka alkoi alusta ja neljä vanhenevaa herraa asteli sisään datapuvuissaan. Heidän määränpäänsä oli lava ja oma pömpeli, jotka olivat tietenkin identtisiä keskenään. Ainakin minun kohdallani ei ollut erehdyksen vaaraa – nämä olivat selvästi ihmisiä. Yhtyeen jäsenet lauloivat (tosin usein robottimaisella äänellä), raapivat nenää, naputtivat tahtia ja jopa keinuivat rytmikkäästi pömpelöidensä takana.

Tästä huolimatta yhtyeessä ei ollut paljon katsomista. Olikin aika kaivaa keikalle tultaessa jaetut 3D-lasit tyylikkäästä pussukasta ja keskittyä komeisiin 3D-visuaaleihin. Nuotit vaelsivat ilmassa, satelliitit tulivat päin ja mersu vaelsi baanalla – vakuuttavaa, vaikka suurempi kangas olisi luultavasti tehnyt vielä suuremman vaikutuksen. Visuaalit oli tarkoin laadittu eri biiseihin, joten spontaanisuudesta ei paljon kannattunut puhua esityksen suhteen. Pidin erityisesti Man Machinen pelkistetystä grafiikasta ja mustavalkofilmien käytöstä Modelissa ja Tour de Francessa. Myös valot olivat tyylikkäät ja palvelivat kokonaisuutta.

Siinä biisien velloessa ja visuaalien leppoisasti leijuessa annoin mielen vaeltaa ja huomasin yllätyksekseni ajattelevani vanhenevaa jousikvartettoa Wienissä, joka kokoontuu soittamaan toisinaan sivistyneesti ja muuten harrastaa kaikenlaista muuta, kuten vaikkapa pyöräilyä ja puutarhanhoitoa. Samaa visuaalia jatkoi loppu, jossa Non Stop Musicin lopussa saman taustan päälle herra kerrallaan soitti ”soolon”, pokkasi ja lähti lavalta. Tämä siis todella pitkän encoren jälkeen, jossa vihdoin kuultiin se Robotskin, tosin jännän funkynä versiona. Niin, kyllä ne kaikki olennaiset biisit tulivat Radioactivitystä Computer Loveen – en osannut jäädä mitään erityistä kaipaamaan. Muutama ainakin minulle vähemmän tunnettukin pala kuultiin.

Biisit olivat pitkiä ja todella melodisia (toisin kuin Nyt-lehden kriitikko väitti), mutta samalla muistin taas miten progressiivinen ja kraut Kraftwerk onkaan. Ihan niin kuin Devokin, tuo Amerikan Kraftwerk! Soundit olivat mahtavat ja Finlandia talo-tärisi tuskaisena alimpien taajuuksien vanhaa taloa hyväillessä. Hyvillä mielin poistuin talviseen maisemaan, vain katuen sitä etten ottanut valokuvaa 3D-lasipäisestä kanssakatsomosta.