Livearvio: Slipknot soitti Helsingin Jäähallissa suorastaan pöyristyttävän kovan keikan

Jana Blomqvist

Slipknot, King 810
Jäähalli, Helsinki
15.2.2015

Katso lisää Jana Blomqvistin valokuvia täältä.

Ei auta kiukuttelu, itku tai hammasten kiristely. Jyrkimmänkin metallipuritaanin on taivuttava sen tosiasian edessä, että Slipknot keikkakokemus vailla vertaa.

Bändi soitti sunnuntaina murhaavan kovan keikan. Esityksessä ei ollut suvantokohtia, vaisuja hetkiä eikä pahemmin nousuja tai laskujakaan – se oli silkkaa ilotulitusta alusta loppuun.

Konsertin tasokkuus ei tietenkään tullut yllätyksenä. Olihan jo bändin vuonna 2002 julkaisema Disasterpieces-dvd jauhot suuhun heittävä näyttö yhtyeen taidoista – vastustamattoman vauhdikas ja vimmainen keikkapaketti uuden vuosituhannen metallisoundia.

Yhtye on ollut Suomessa tuttu näky, ja vaikka sen esitykset eivät ole koskaan olleet huonoja, ovat ne tupanneet jäämään jotenkin vajaiksi. Näkemistäni keikoista vuoden 2004 Unholy Alliance -kiertueella Slayerin matkassa yhtye oli kovien odotusten jälkeen pieni pettymys, mutta Sonispheressä vuonna 2011 se tarjosi jo oikein viihdyttävän show’n.

Nyt kuitenkin koettiin jotain suurempaa. Slipknot riehui Jäähallissa kuin nälkäinen verikoira, joka tarttuu kiinni ja riepottelee uhrinsa murskaksi.

Kuvat: Jana Blomqvist.
Kuvat: Jana Blomqvist.

Tilanne on sikäli kummallinen, että yhtyeen alkuaikojen kultakokoonpano on mennyttä. Basisti Paul Gray tunnetusti menehtyi yliannostukseen vuonna 2010, ja mestarirumpali Joey Jordison lähti tai lähetettiin bändistä kolme vuotta myöhemmin.

Ei ole millekään yhtyeelle helppo pala, jos rytmiryhmä menee uusiksi, ja Jordisonin pidättelemätöntä tulitusta pidettiin vielä yhtyeen selkärankana. Nyt kuitenkin todistettiin, ettei tässä maailmassa kukaan ole korvaamaton: rumpali Jay Weinbergin ja basisti Alessandro Venturellan taustoittama Slipknot soi paremmin kuin koskaan.

Weinbergia kävi Jäähallissa sikäli sääliksi, että miesparalla täytyi olla lavalla kuuma. Slipknotin show’hun kuului runsaasti pyroefektejä, ja kun rumpupatteristo oli sijoitettu aivan lavan keskelle, loimusi aivan Weinbergin takana ja molemmilla sivuilla tämän tästä metriset lieskat.

Venturella puolestaan halusi todistaa miehisyytensä liekkejä uhmaamalla. Basisti painoi muutamassa kohdassa päänsä niin lähelle loimuavia tulipatsaita, että Metallican James Hetfield olisi varmasti kokenut olonsa epämukavaksi, jos olisi nähnyt.

Slipknot_Blomqvist14

Slipknot aloitti esityksensä .5: The Gray Chapter -uutuusalbuminsa XIX-introlla ja Sarcastrophe-avausraidalla. Yhtye oli poiminut settiinsä kappaleita tasaisesti kaikilta viideltä levyltään.

Bändillä alkaa olla varastossa jo sen verran keikkabravuureita, ettei mukaan tarvitse ottaa yhtään vaisumpaa täytenumeroa – kyllähän esimerkiksi The Heretic Anthem, My Plague, The Devil in I ja Psychosocial ovat aika tanakka sarja. Hittiputken seassa kuullun harvinaisemman biisin roolia hoiti Vol. 3: The Subliminal Verses -albumilta napattu, vikkelien kitarastemmojen kuljettama Opium of the People.

Yhtyeen keikkapaikka oli valittu varovaisesti, onhan Slipknot esiintynyt Suomessa Hartwall-areenallakin. Tiiviimpi Jäähalli sopii kuitenkin bändille hyvin, etenkin nyt, kun paikalle oli saapunut lähinnä Slipknotin vannoutunutta kannattajajoukkoa.

Katsomo eli ahnaasti mukana koko spektaakkelin ajan. Permanto oli parhaimmillaan vaikuttavasti vellova ihmismassa, kun koko katsomo hyppi kädet taivasta kohti kohotettuna Corey Taylorin tahtipuikon mukaan.

Video, jonka Rumba (@rumbalehti) julkaisi

Slipknotin äärimetallia pop-kertosäkeisiin naittava, melodramaattisen ahdistuneita sanoituksia viljelevä tuotanto on omiaan jakamaan mielipiteitä. Prepare for Hell -kiertueen Euroopan-osuuden päättänyt Helsingin-keikka ei kuitenkaan jakanut mitään, se oli yksinkertaisesti kaikkea, mitä heavykonsertilta voi toivoa.

Bändi ei ole kehittänyt uusia show-elementtejä perinteisten kattoa kohti kohoavien perkussiopatteristojensa lisäksi, mutta yhdeksänpäisessä, vinhasti liikkeessä pysyvässä laumassa riittää näinkin ihmeteltävää.

Jos jotain huomautettavaa haluaa poimia, toista dj-pöytää hallitsevan Sid Wilsonin juoksentelu toi mieleen Rammsteinin keventävänä tekijänä toimivan kosketinsoittajan Christian Lorenzin lavatoikkaroinnin. Parin muunkin Slipknot-muusikon lavaolemuksessa näkyi pikemminkin iloa alkavasta neljän päivän vapaasta kuin Slipknotin musiikille ominaista raivoa, mutta se raskaan työn raatajille suotakoon.

Lämmittelijänä soittaneen King 810 -yhtyeen keikka toimi sen sijaan varoittavana esimerkkinä siitä, millaiseksi Slipknot olisi voinut huonommalla miehityksellä kehittyä. Bändi oli kaikin puolin kuin köykäinen b-luokan versio illan pääesiintyjästä.

Muuten yhtye olisi voinut olla vielä suht kelvollista nu metal -johdannaista, mutta laulaja David Gunn teki esityksestä sietämättömän. Karjumiseen nojaavassa musiikissakin laulajalta vaaditaan ilmeikkyyttä ja dynamiikan tajua, mutta Gunn huusi monotonisesty yhdellä nuotilla alusta loppuun. Eikä siinä yhdessäkään ollut kehumista.

Slipknotin esityksestä voi katsoa liveklippejä Rumban Instagram-sivuilla, vieraile siellä!

Settilista:

Sarcastrophe
The Heretic Anthem
My Plague
The Devil in I
Psychosocial
The Negative One
Disasterpiece
Opium of the People
Dead Memories
Before I Forget
Duality
The Blister Exists
Spit It Out
Custer

(sic)
People = Shit
Surfacing