Liveraportti: Bättre Folk -festivaali tarjosi murhabluesia, pophelmiä ja mystistä keskiyön auringon palvontaa

Räjäyttäjät.

Rumban entinen päätoimittaja Viljami Puustinen vieraili Hailuodon karussa saaristomiljöössä järjestetyillä Bättre Folk -festareilla.

Teksti: Viljami Puustinen, kuvat: Helmi Keränen ja Viljami Puustinen
Otsikkokuvassa: Räjäyttäjät

Bättre Folk Festival
Marjaniemi, Hailuoto
27.­–28.6.2014

Onko mitään järkeä hillua kaksi päivää taivasalla tuulisen niemen nokassa? Suomessa. Kesäkuussa. Kyllä. Ainakin tänä vuonna Hailuodossa.

Oulun edustalla sijaitseva Hailuoto on asutettu, mutta merisään armoilla oleva saari, jonka perimmäisellä rannalla seisoo vain majakka. Rauhallinen kalasatama ei ole mikään itsestäänselvin tapahtuma-areena, mutta paikalliset festivaali-ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että sinne on hyvä raahata mantereelta lukuisia pop- ja rockakteja. Jotain oli uumoiltu oikein, sillä tänä vuonna kolmatta kertaa järjestetty Bättre Folk -festivaali keräsi paikalle ja jopa viihdytti useita satoja vieraspaikkakuntalaisia niin läheltä Oulusta kuin kaukaa Helsingistä.

Tietenkin tunnelmaa kohotti pilvetön taivas ja aava ulappa, mutta festivaalin artistikattaus oli onnistumisen perusta. Avauspäivän avauksen soolona suorittanut Samuli Putro ja tätä seurannut Hopeajärvi-yhtye tekivät luontevasti tilaa Mirel Wagnerille, jonka eleetön murhablues istui karuun ulkosaarimiljööseen. Ajoittain Wagner pilasi hypnoottiseksi luomaansa tunnelmaa välispiikeillä, mutta akustisen kitaran alkaessa ruhjoa uutta laulua oltiin taas aiheessa: kuolema on aina läsnä.

Mirel Wagner.
Mirel Wagner.

Elokuussa julkaistava Mirel Wagnerin kakkosalbumi When the Cellar Children See the Light of Day on äänitetty Hailuodossa. Loppuvuodesta levyä Yhdysvaltoihin edustamaan lähtevä Wagner saattaa hyvinkin erottua omakseen bluesin kotimaassa, sillä Wagner ei yritä miellyttää ketään. Ajoittain Hailuodon esiintyminen toi mieleen Nirvanan Unplugged-taltioinnin, jossa Kurt Cobain repi sieluaan auki pelkällä akustisella kitaralla. Wagnerilla on onneksi enemmän virtaa ilmaisussaan, mutta Yhdysvalloissa ja maailmalla Wagnerin tulevan levyn julkaisee Nirvanan ensimmäinen levyfirma Sub Pop.

Jyväskylän rokki-ihme Räjäyttäjät piiskasi itsensä ja yleisön vinkeään iltapäivävireeseen. Kitaristilaulaja Rapa ei ollut pahasti jurrissa, eikä totutun lavashown lailla housut kintuissa, mutta herran boogiekone pörräsi täysillä. ”Meitä voi tilata myös häihin”, Rapa huikkasi erääseen huilisaumaan. AC/DC:n ja Sleepy Sleepersin vaikutteille altistunut Räjäyttäjät saattaakin olla parasta, mitä terveellä huumorintajulla varustettu suomalaispari voi lemmenjuhliinsa saada.

Englanniksi räpäyttävä, Vuosaari-elokuvasta tuttu Gracias oli ottanut taustatuekseen Elias Gouldin, jonka filmidebyytti oli niin ikään Ouluun sijoittuvassa Miss Farkku-Suomi -elokuvassa. Hailuodossa Gracias esitti hillittyjen biittiensä päälle tanakkaa kielivyöryä, jonka sisällöstä ainakaan allekirjoittanut ei päässyt selvyyteen. Selkeimmillään Gracias oli huudattaessaan yleisöä Texasin punaniskametalliyhtyeen nimellä: ”Hellyeah! Kaikki mukaan, Hellyeah!” Saa nähdä, tekeekö joskus uransa kehitykseen pettynyt Gracias ”palefacet” ja vaihtaa ensimmäiseen kotimaiseen saadakseen itsensä jotenkin ymmärretyksi.

The Scenes.
The Scenes.

Perjantai-illan päätösakti The Scenes alitti kaikki odotukset. Kirjailijalupaus Miki Liukkosen kitaroinnilla terästetty Oulun kuumin brittipopyhtye päästeli ilmoille valtavasti mekkalaa, mutta mitään ei tapahtunut. Kun laulaja Konsta Koivisto kiipesi Michael Monroen lailla keekoilemaan kaiutinkaapiston laelle, yleisöä yhdistävä tunne oli enemmän myötähäpeä kuin huoli pojan turvallisuudesta. Siinä missä Monroen lavakiipeily aiheuttaa rock’n’rolliin liitettävää suurta vaaran tunnetta, Koiviston teko oli kuin sovittu sirkusnumero. Jännä nähdä, miten pysyvän jalansijan The Scenes saavuttaa vientiponnistelujensa kärkikohteessa Isossa-Britanniassa. Toisaalta, myihän The Beatles ja Rolling Stones rockin takaisin Yhdysvaltoihin, jossa keski-ikäiset pitivät moppitukkayhtyeitä karmeaa melua pitävinä teiniturhakkeina.

Show-alalla mikään ei ole mahdotonta. Kitaristi-laulaja Mikko Joensuun soolokeikan avattua festivaalin kakkospäivän piskuisen folk-estradin täytti lauma öriseviä räppisonneja. Heikki Kuulan johtama lähiöuroskatras oli hyvässä päivähutikassa, mutta iloliemet eivät pilanneet folk-juhlia. Spurguista kertovan hiphop-sävellyksen jälkeen Kuula-tiimi suunnisti autolleen, ja kesäinen konserttikiertue jatkui kohti Seinäjoen Provinssirockia. Jos poikain pöhnä oli Hailuodolla kohdillaan, kisakunto yöllä Seinäjoella taisi olla jotain elämääkin suurempaa.

Bättre Folkin odotetuin poptapaus oli Iisa. Rumpali Antti Hietalan taustalleen saanut Iisa Pykäri esitti esikoisalbuminsa biisejä herttaisen luonnollisena. Ulkoilma oli haastava paikka Iisan rauhallisille lauluille, mutta levyn nopeatempoisten pophelmien soidessa kaikki oli kohdallaan. Myös lavamuuvit.

Iisa.
Iisa.

Olavi Uusivirta ja häntä kompannut kitaristitoveri Timo Kämäräinen tulkitsivat soundcheckissään Bob Dylanin hikivihreän Like a Rolling Stonen, mutta setissä miehet luukuttivat Uusivirran omia kappaleita. Jenni-biisin alkuun Uusivirta toivotti lavan eteen yleisön Jenni-nimiset neidot, mutta esityksen yltäessä Jennien laulattamiseen Jenni-joukossa pönötti Tommi Liimatta. Uusivirta ja Liimatta ovat vanhoja muusikkoystäviä, joten Olavi ei kokenut Absoluuttisen Nollapisteen keulahahmon läsnäoloa todellakaan kiusalliseksi.

Uusivirran ja Kämäräisen railakkaan Topi Sorsakoski & Agentsin Kesäyö-sovituksen yhä soidessa takaraivossa Riihimäen Death Hawks muutti Marjaniemen mystiseksi auringonvalon palvontapaikaksi. Tukkaa ja partaa myöten 70-luvun jytäyhtyeeltä tuntuva Death Hawks ei harrastanut välispiikkejä, vaan keskittyi suureen tehtäväänsä. Jumitusgroove otti valtaansa, luonto antoi myöten ja maailma tuntui syleilevän. Ja tämä kaikki mahdollisesti vain musiikin voimalla. Death Hawks oli ja on hieno yhtye.

Hyvällä tuulella käyvä Asa saavutti uuden yhtyeensä kera sen, mitä mahtavan festarirupeaman lopetukselta odotetaan. Asan uuden bändin parhaita maustajia on viulisti Matti Pitkänen, ja vailla mitään pääesiintyjän paineita Asa ja rap-pelimanni Pitkänen laittoivat kansan tanssimaan ja nauttimaan. Auringon laskuun saakka.

Death Hawks.
Death Hawks.