Mariah Careyllä ei ole tarjottavaa nykymaailmalle, mutta ysärin haikailijoille sitäkin enemmän

Mariah Carey – 4.4.2016 Helsinki, Hartwall Arena

Sami Turunen

Mariah Carey tarjosi katsauksen menestyksekkääseen menneisyyteensä, mikä viihdytti, kosketti ja sai lopulta mietteliääksi.

Teksti: Anna-Maija Lippu, kuvat: Sami Turunen

Olet nelikymppinen yhdysvaltalainen naislaulaja. Olet tehnyt pitkän uran ja isoimmat hittisi on jo kuultu. Haluat kuitenkin pysyä vielä valokeilassa.

Mitä teet?

a) Mene American Idol -tuomariksi
b) Näyttele elokuvassa, vaikka edellinen oli floppi
c) Hommaa vuoden pituinen vakiokeikka Las Vegasiin
d) Tee kaikki kolme

Hyvä, Jennfier Lopez ja Mariah Carey, oikea vastaus on vaihtoehto d!

Vaikka näistä pesteistä saa varmasti jo sievoiset summat ja näkyvyyttä, myös maailmankiertue on yksi tapa muistuttaa olemassolostaan. Lopez teki näin vuonna 2012, ja nyt on Careyn vuoro. Kiertue on ensimmäinen, jonka aikana hän pysähtyy Suomessa. Keikkamainoksessa Carey komeilee minimekossa valtavan vinyylilevyn päällä taustan räiskyessä värejä ja camp-imelyyttä. Mikäs siinä, kiertueen nimi onkin The Sweet Sweet Fantasy Tour.

Saapuessani Hartwall Arenalle on selvää, että Careyn fanit ovat kasvaneet hänen mukanaan. Kuvittelen, kuinka ohitseni kävelevä keski-ikäinen pariskunta on rakastunut tanssiessaan hitaita Without Youn tahtiin vuonna 1994. Nuorempaakin väkeä näkyy: Muutamalla on kädessään fanituotteilla täytetty lahjakassi, joka sisältyy erikoislipun hintaan.

rebelpix_music_mariah_carey_010

Istahdan paikalleni noin 19.30. Sali on melko tyhjillään. Permannolle on asetettu tuolit. Kun lämppäri-dj alkaa soittaa, nainen permannolla nousee yksin tanssimaan. Hän heiluu vapautuneesti, kun muut istuvat paikoillaan puhelimien näyttöihin syventyneinä. Tila täyttyy hitaasti, lopulta vain puolilleen. Kello on kohta yhdeksän eli h-hetki lähestyy, mutta olen valmistautunut odottamaan. On vaikea uskoa, että diivaksi väitetty maailmanluokan tähti on ajoissa. Joudun kuitenkin nielemään ennakkoluuloni, sillä Carey saapuu lavalle miestanssijoiden kantamassa divaanissa kello 21.04.

Show alkaa omituisella diskoversiolla Fantasy-kappaleesta. Carey kiehnää kimaltavassa, uimapuvun mallisessa asussa lihaksikkaiden miestanssijoiden kanssa ja häntä nostellaan ilmaan. Laulu vaikuttaa tulevan nauhalta. Latteasta alusta päästään onneksi pian yli, kun vauhdikkaampi ysärihitti Emotions lähtee soimaan ja laulukin kuulostaa aidolta. Tanssijat katoavat ja Carey loistaa omillaan ilman ylimääräisiä show-elementtejä. Lavakin on yllättävän yksinkertainen: bändi, kolme taustalaulajaa, portaat ja taustakangas, jolle heijastuu kuvia.

Viimeistään My All -kappaleen kohdalla varmistuu, että Careyn upea ääni ei ole kadonnut yli 20 vuodessa mihinkään. Laulu vaihtuu sulavasti matalasta kuuluisan korkeaan whistle-rekisteriin. Säihkyvät asut, vaaleat kiharat ja maneeriset käsiliikkeetkin ovat tallella. Hän tervehtii yleisöä ja pohtii, miten Helsinki lausutaan. Vaikutelma on lämminhenkinen, vaikkei hän paljon syvällisempiä puhukaan. Yleisö on melko ujona, mutta ajoittain noustaan seisomaan ja lauletaan mukana.

Ilta on kooste Careyn uran kohokohdista eli 1990-luvun balladeista. Uudempaa tuotantoa ei kuulla juuri yhtään, muutamasta kappaleesta esitetään tiivistetyt versiot. Tanssijat juoksevat ympyrää vaihtaen asuja musiikkivideoiden teemojen mukaan. Taustalla pyörivissä videoissa näkyy nuorempi ja siloitellumpi Mariah, mikä on hieman surkuhupaisaa ja saa kaipaamaan hänen uransa parempia päiviä.

Touch My Bodyn aikana lavalle poimitaan yleisöstä mies, joka saa hieman sylitanssin tynkää. Viihdyttävää toki, mutta ei mitään uutta. Mukaan livahtaa pari hämmentävää hetkeä: flopanneelta Glitter-albumilta tuttu Loverboy-kappale, jonka luulisi Careynkin haluavan unohtaa, ja videopätkä edesmenneen Ol’ Dirty Bastardin rap-osuudesta Fantasy-remixillä. Suurin osa yleisöstä on todennäköisesti tullut paikalle kuulemaan herkkiä rakkauslauluja, ja näytöllä heiluu kultahampainen musta mies, jonka päästä törröttää muutama rasta ja silmissä kiiluu hullun katse.

Herkistelyä saadaan lopulta sydämen kyllyydeltä. Parhaimmistoon kuuluu I’ll Be There, tulkinta The Jackson 5:n kappaleesta. Careyn pitkäaikainen taustalaulaja Trey Lorenz, joka aikoinaan lauloi coverilla, on yhä menossa mukana. Kaksikko pelaa hienosti yhteen, ja taustalle heijastuu nuori Michael Jackson laulamassa samaa kappaletta. Michael-tribuutti jatkuu, kun Lorenz vetää Rock With You -klassikon Careyn vaihtaessa asua.

rebelpix_music_mariah_carey_013

Pop-historian koskettavimpiin kappaleisiin kuuluva One Sweet Day kertoo läheisen kuolemasta, ja saa yhä palan kurkkuun. Boyz ll Men -yhtyeen vokaaleja tulee korvaamaan Lorenz ja bändin toinen kosketinsoittaja. Tuntuu kuin siirryttäisiin gospel-kirkkoon, ja taivaan portit aukeaisivat. Käsiä ja puhelimien valoja heilutetaan yleisössä.

Tunnelma kevenee hetkeksi, kun Carey hihkaisee ”Tea time!” ja kipittää jakkaralla seisovan kuppinsa luo. Hän pahoittelee kuppinsa arkista ulkonäköä, kaiken kun pitäisi olla niin hienoa supertähden maailmassa, hän vitsailee.

Kyynelien kalastelu jatkuu taustavideolla näkyvän Whitney Houstonin kanssa lauletulla When You Believe -duetolla ja kliseeksi kulutetulla Herolla. Loppuvirkistyksenä kuullaan We Belong Together vuodelta 2005. Balladi sekin, mutta modernimpi soundi tuo vaihtelua 1990-luvun mahtipontiseen dramatiikkaan ja muistuttaa mahdollisesti Careyn viimeiseksi jäävästä onnistuneesta comebackistä.

Carey katoaa lavalta ja bändi jää yllyttämään yleisöä encorea varten. Päätöskappale on Without You, Careyn läpimurtohitti Euroopan mantereella. Senkin hän vetää lähes tarkalleen samoin kuin levyllä. Ysärinostalgiapaketti on valmis, ja pikkuhiljaa muistan, mitä vuotta eletäänkään.

Mietin, onko Careylla kenties neuvoton olo, kun albumit eivät enää mene listakärkeen ja keikat eivät myy loppuun. Hän on kuitenkin 46-vuotias – ei siis mikään eläkeläinen. Tietysti hänen alallaan eläköidytään muita aiemmin, mutta entä jos haluaa jatkaa? Idol-tuomaroinnit on tehty ja bisnes-kikat käytetty hajuvesiä myöten.

Mitä teet?