Nik Bärtsch, Bremer/McCoy
Aleksanterin teatteri, Helsinki
1.12.2021
Musiikista on tullut pientä. Ambient on ujuttautunut popmusiikkiin ja jazzin saralla minimalistinen ilmaisu on jälleen trendikästä. We Jazz -festivaalin puoliväliin ajoittuneessa Nik Bärtschin ja Bremer/McCoy-duon konsertissa aihetta lähestyttiin kahdesta kulmasta.
Bremer/McCoy on tanskalaiskaksikko, jonka jäsenet ovat basisti Jonathan Bremer ja Morten McCoy, joka pääinstrumenttinsa pianon lisäksi operoi nauhaluuppeja ja muutamaa syntetisaattoria. Duo on levyttänyt kaksi viimeistä albumiaan David Byrnen perustamalle Luaka Bop -levymerkille. Niistä tuoreempi, lokakuun lopussa ilmestynyt kerrassaan erinomainen Natten, oli keskiössä Aleksanterin teatterin konsertissa.
Ensimmäisenä soitettu Natten-kappale asetti tunnelman, josta vain muutaman biisin välein annetut aplodit ravisteli hetkeksi. Natten tarkoittaa yötä ja sana sopii kuvaamaan Bremer/McCoyn musiikkia täydellisesti: se on kaupungin hiljenemisen ääntä, tähtitaivaan nuotistoa. Eipä tule mieleen täydellisempää soundia kuin Bremerin basso Aleksanterin teatterissa: se soi lämpimästi ja rauhoittavasti, sai vajoamaan syvälle penkkiin. Bremerin soittotyyli oli mietiskelevä, mikä oli sikäli ironista, että kappaleiden päättyessä havahtui oman pään pyyhkiytyneen arkisista ajatuksista täysin.
Bremerin ja McCoyn yhteissoitto oli dialogia, mutta kenties niin, että basso pohdiskeli ääneen ja McCoyn koskettimet kommentoivat ympärille avautuvaa maisemaa. Nauhaluupattuja urkujen ulvahduksia käytettiin hienovaraisina psykedeelisinä suuntaviittoina ja Aleksanterin teatterin ilmastointilaitteen hurina osallistui todella upottavan tunnelman luomiseen.
Konsertin loppupuolella kuultiin muutama kappale piirun verran menevämmältä Ordet-albumilta (2015), jolla Bremer pumppaa bassoaan kuin dub-musiikissa konsanaan. Konsertissa soitto oli sovitettu Nattenin ja sitä edeltäneen Utopian (2019) mietteliäämpään tunnelmointiin, mutta dubin meditatiivisuus oli vaikuttavasti läsnä.
Sveitsiläispianisti ja -säveltäjä Nik Bärtsch saapui Suomeen ECM:n julkaiseman soolopianoalbuminsa Entendren tiimoilta. Bärtsch aloitti Philip Glassin tyylisesti hyörivillä, toisteisilla teemoilla. Bärtschin soitto oli huomiota herättävän ryhdikästä ja eteni määrätietoisen kuuloisesti pisteliään perkussiiviseen ilmaisuun. Hän valjasti koko flyygelin instrumentikseen, manipuloi ääntä operoimalla pianon kieliä ja vasaroita ja hakkasi runkoa nuijalla. Miltei orkestiksi kasvanut sointi peruuteltiin pienemmäksi, takaisin toisteisiin kuvioihin.
We Jazz -festivaali jatkuu tämän viikonlopun ajan. Tutustu koko ohjelmaan tapahtuman kotisivuilta.