PMMP:n biisinikkarina tunnetun Jori Sjöroosin johtama Magenta Skycode julkaisi viime vuonna odotetun uuden levynsä Reliefin. Sekä indieyleisön että kriitikoiden ylistämä albumi pokkasi jopa vaihtoehto-Emman. Niinpä on hämmentävää, että harvemmin keikkailevan pienen suuren indiebändin keikalla oli vain vähän väkeä.
Teksti: Feniks Willamo, kuva: Solina Records
Magenta Skycode & Scarlet Youth
Le Bonk, Helsinki
14.4.2011
Turun pop-ylpeys Magenta Skycode aloitti keikkansa Reliefin alkukaksikolla The Simple Pleasures ja Kipling, joista jälkimmäinen kalskahtaa kovasti Vampire Weekendiltä. Levyn parhaimmistoon kuuluvat kappaleet soivat Le Bonkin yökerhomaisissa tiloissa taivaallisesti. Vaikea sanoa, kuuluiko tästä kiitos äärimmäisen taitavalle miksaajalle vai yksinkertaisesti timanttisesti soittaneelle yhtyeelle, jota vahvistanut naislaulajakaksikko toi sointiin erityistä rikkautta.
Esitetty kappalemateriaali oli äärimmäisen vahvaa, mutta tämän lisäksi illan tähti Jori Sjöroos osoitti olevansa myös todella sympaattinen esiintyjä. Illan kohokohdista on mainittava myös huikea Trains Are Leaving the Yard, jonka kuorolaulut saivat ihon kananlihalle.
Magenta Skycoden debyyttialbumi IIIII, joka ilmestymisvuotenaan 2006 oli sekin arvostelumenestys, oli onneksi kiitettävästi edustettuna settilistassa. Draaman kaari oli harkittu, ja etenkin keikan alkupuolella mukana soinut banjo osoitti yhtyeen olevan parhaimmillaan valovuosia kilpailijoitaan edellä. Tällaisella meiningillä voisi häpeilemättä lähteä ottamaan kontaktia ulkomaihin Rubikin tapaan.
Sääli, ettei keikka houkutellut kuin vaatimattomasti väkeä. Voisi sanoa, että ne, jotka puntaroivat paikan päälle lähtemistä mutta eivät lopulta lähteneet, menettivät torstai-iltana jotakin hienoa. Yhtye osasi onneksi suhtautua tilanteeseen ihailtavan hyvin. Sjöroos ei näyttänyt edes huomaavan asiaa.
Magenta Skycoden julkaisutahdin tuntien saadaan seuraavaa albumia odotella vielä pitkään, mutta se ei estä haaveilua Reliefin seuraajasta.
Lämppärinä toiminut Scarlet Youth ei saanut yleisöä innostumaan, eikä vähiten aneemisen lavaesiintymisensä vuoksi. Laulajan maneerit ja oheissoittimen puute loivat hämmentäviä mielleyhtymiä Radio Rock -tyylisen äijäilyn puolelle, vaikka yhtye operoikin kenkiintuijottelumusiikin parissa. Scarlet Youth ei kuitenkaan saanut annettua itsestään Murmanskin kaltaista arvaamatonta ja silti täydellisen väliinpitämätöntä vaikutelmaa.