Nainen, joka pysäyttää ajan – Tori Amos Jäähallissa

Vastikään uuden Night of The Hunters -levyn julkaissut Tori Amos aloitti maailmankiertueensa Helsingin Jäähallista. Ikinuori punapää vangitsi Auroora Vihervallin jo silkalla karismallaan.

Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Karen Collins

Tori Amos, Mark Hole
Jäähalli, Helsinki
28.9.2011

Mark Holea käy vähän sääliksi. Lontoolainen tököttää Jäähallin lavalla kosketinsoittimen takana. Heti ensimmäisen biisin jälkeen on selvää, että mies on enemmän kuin onnekas saadessaan olla Tori Amosin lämmittelijä. Holen piinallisen yksinkertaiset lyriikat ja keskinkertainen pimputus eivät tee minkäänlaista vaikutusta, mutta artistin pelastaakin välispiikit. Hole höpöttää ex-tyttöystävään ja lontoolaisesta fetissiklubista onnistuen vaikuttamaan sympaattiselta.

Yhteiseksi onneksi Hole kuitenkin poistuu lavalta pian. Jäähallin penkeillä istuu kuuliaisesti niin teinejä, eläkeläisiä kuin kaikkia siltä väliltä. Tasan kello 21 neljä mustiin pukeutunutta miestä kävelee lavalle: sellisti, kaksi viulistia ja yksi alttoviulisti.

Heidän perässään astelee pinkkiin kaapumaiseen mekkoon verhoutunut Amos. Hän kyykistyy lavan reunaan, painaa katseensa maahan. On nöyrä. Istuutuu pianonsa taakse ja aloittaa.

On häkellyttävää, kuinka kameleonttimainen Tori Amos on. Sekunneissa nöyryys vaihtuu uhmakkuudeksi, äidillisyys julmuudeksi ja tyttömäisyys seksuaalisuudeksi. Ja taas toisinpäin.

Amosin musiikkia voi helposti kuvailla vangitsevaksi, mutta adjektiivi saa täysin uuden ulottuvuuden, kun naista katselee soittamassa. Vaikka lavalla ei olisi ohutta savukerrosta ja Amos olisi pukeutunut farkkuihin ja t-paitaan, näky olisi silti naulitseva. Se on Amosin perusominaisuus, se on karismaa.

Tämä kylmenevä keskiviikkoilta on myös erityinen kaikille soittajille ja sen huomaa. Kyseessä on nimittäin Night of Hunters -maailmankiertueen ensimmäinen keikka. Kaikki lavalla vaikuttavat hyväntuulisilta, jännittyneiltä ja ennen kaikkea virkeiltä. He soittavat silminnähtävällä halulla.

Vuonna 2007 Amos esiintyi Provinssirockissa ja vuonna 2010 Pori Jazzeilla. Yleisöstä huomaa, että omaa konserttia on odotettu. Tänä iltana varsinainen pääpainotus ei ole syyskuussa ilmestyneellä Night of Hunters –levyllä, vaan Amos palkitsee faninsa koluamalla tuotantoaan laidasta laitaan.

Puolentoista tunnin kohokohdiksi nousevat vaaniva Suede (To Venus And Back 1999), synkkä ja seksuaalinen Cruel (From The Choirgirl Hotel 1998) ja koko illan paras veto Winter (Little Earthquakes 1992). Hauska lisä on U2-cover Running to Stand Still, jonka Amos vetää raivokkaammin kuin Bono itse pystyisi.

Eikä Amos tietenkään puoleentoista tuntiin tyydy. Eikä yhteen encoreen. Yhteensä kuullaan kaksikymmentäkolme biisiä kahden tunnin aikana, muttei se tunnu siltä. Nimittäin pianon ääressä tunnelmoivaa Amosta voisi katsoa paljon pidempään ennen kuin yksikään lihas alkaisi protestoida.

Tuntuu jotenkin epäsopivalta paljastaa, että Amos on 48-vuotias. Ei sen takia, että se tuo mieleen suonikohjut ja selluliitin, vaan siksi, että Amos vaikuttaa iättömältä, ajattomalta. Hän kikattaa kuin 6-vuotias, mutta hymyilee kuin kylän vanhin tietäjäeukko. Juuri tämän ominaisuuden takia Amosia voisi katsella vaikka kuinka pitkään kyllästymättä.

Niin, niin, Amos on lumoava. Kun hän soittaa toisella kädellä pianoa ja toisella syntikkaa, taipuu soittimien välissä, aika tosiaan pysähtyy. Tuntuu sopivalta, että mukana ei ole rumpalia tai kitaristia, sillä piano ja jousisoittimet riittävät mainiosti. Se ei tarkoita sitä, että lavalla hyssyteltäisiin. Viulistit saavat soittimistaan ulos ääniä, jotka hämmästyttävät aggressiivisuudellaan.

Kun keinovalot läväytetään halliin, ja Amosin punaiset hiukset heilahtavat näkyvistä pois, taianomainen tunnelma rikkoutuu välittömästi. Se on kuin isku kasvoille. Yhtäkkiä sitä muistaa istuvansa jääkiekkokaukalossa.

Kun massa tungeksii ulos Jäähallista kylmän syyskuun syliin, Amos unohtuu kokonaan. Pitää huolehtia siitä, mikä ratikka vielä menee, koska kymppi lopettikaan. Se on kummallista, sillä koko kahden tunnin ajan maailmassa ei ollut muita kuin kaunis Amos, mutta poistuttuaan hän pyyhkiytyy mielestä nopeasti.

Ohikiitävää, sitä se oli. Upottavaa, upeaa ja ohikiitävää.