Onko Yö suomirockin Led Zeppelin? Onko The Souls Hellacoptersin manttelinperijä?

Nalle Österman hakeutui jälleen Helsingin yöhön ja sai selville, miten ruotsalainen death metal liittyy löyhähkösti porirockiin ja kuinka kalliorockin juuret ovat Ilmajoella. Kuka vanha tuttu sekoitti puolestaan Olli Lindholmin pasmat? Tämä kaikki selvinnee seuraavasta blogista.

The Souls
14.10.2010 Helsinki, Tavastia

Teksti: Nalle Österman, kuvat: Nalle Österman (Yö), Santtu Särkäs (The Souls)

Isä meidän.

Jälleen on yön kutsu kuulunut halki kaupungin.

Alkuilta sujuu vanhassa tutussa holvikirkossa.

40-vuotissynttäreitään tänä vuonna juhlivalla Tavastialla.

Rokkipyhätöksi kunnioitettava ikä, valtiokirkon tilaksi vaatimaton.

Save Rock’n Roll, pelastakaa rock’n roll, lauloi kalliorockin sanansaattajaksikin nimetty The Flaming Sideburns aikoinaan. Rock’n Roll Is Dead, väitti puolestaan ruotsalainen The Hellacopters-yhtye uransa ehtoopuolella.

Tänään rock nousee kuolleista! Jälleen kerran! Kuin Jeesus konsanaan!

Halleluja!

Miten tämä liittyy Yö-yhtyeeseen?

Alkuillasta Tavastialla esiintyy ruotsalainen Imperial State Electric. Sen liiderinä vaikuttaa The Hellacoptersista tuttu laulaja-kitaristi Nicke Andersson. Imperialin miksaajana toimii Tavastialla Dismemberistä tuttu Fred Estby. Nickellä on pitkä ja vaikuttava historia. Fredillä ei yhtä vaikuttava, mutta oma historiansa kuitenkin.

Hienoa nähdä, että miesten yhteistyö jatkuu edelleen. Soittihan Nicke Andersson kitarasoolot jo vuonna 1991 Dismemberin debyyttialbumille Like An Ever Flowing Stream ja piirsi jopa Dismemberin logon!

Ensimmäisen kerran Nicke saapui konsertoimaan Suomeen jo purettuun Lepakkoluolaan syksyllä 1990 entisen yhtyeensä Entombedin kanssa. Silloin miehiä oli verenpunaisilla laivoilla vastassa melkoinen vastaanottokomitea Helsingin death metal-skenen kirkkainta kermaa.

Tai spermaa, kun kalmametallista puhutaan. Porukkaa Aasta Ööhön, eli Amorphiksesta Östermalmiin. Från Amorphis till Östermalm.

Suomalaisia ja ruotsalaisia ihmisen poikia.

Dismember-yhtyeen perustaja ja alkuperäinen rumpalilta Fred Estbyltä on puolestaan tulossa kohta soololevy, ”se kuulostaa Autopsyn ja Black Sabbathin sekoitukselta”.

Ensimmäisen kerran Estby esiintyi Suomessa keikalla helmikuussa 1991 Turun Auran Panimolla Dismemberin kanssa.

Ennen Dismemberin ensimmäistä Suomen keikkaa yhtyeen ruotsinsuomalainen solisti Matti Kärki ei muuten voinut lähteä kaljalle suomalaisten underground-metallihörhöjen kanssa, ”koska pitää keskittyä rankkaan keikkaan”. Keikan jälkeen ei kaljoittelu myöskään onnistunut, ”koska rankan keikan jälkeen painaa väsymys”. Välispiikitkin Kärki hoiti englanniksi! Taisi nuorta örisijää vähän jännittää isän maalla… Onneksi Estby saatiin sentään tutustetuttua Turun yöelämään ja kaljoittelemaan Tinatuoppiin.

Kippis! Skål!

Jaha, jaha.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Ympyrä sulkeutuu. Nyt molemmat ruotsalaisen kalmametallin legendat ovat yhdessä Tavastialla. Andersson istuu takahuoneessa juttelemassa Rumba-lehteen Yöstä, Ozista, Popedasta sekä Albert Järvisestä ja Estby on ilmeisesti tutustumassa Tavastian tekniikkaan.

Sattumaako?

Hallelujah Rock’n Rollah oli kalliolaistuneen The Flaming Sideburns-yhtyeen debyyttialbumin nimi. Jumala on hyvä. Rock’n rollin jumala saattoi Anderssonin ja Östermalmin yhteen.

Mitä sitten?

Rock’n rollin jumala saattoi myös Flaming Sideburnsin ja Hellacoptersin aikoinaan yhteen. Heidän siteensä ikuistettiin 10-tuumaiselle vinyylille White Trash Soul-ep:n muodossa. Sillä kertaa Suomi-Ruotsi maaottelu päättyi tasapeliin. Silti peli ei lopu koskaan. Peli jatkuu aina vaan.

Vi skall spela rock, kuten Kari Peitsamo lauloi aikoinaan.

Tänään pelaavat Imperial State Electric sekä The Souls Tavastialla ja Yö-yhtye Bohemiassa.

Idag spelar Imperial State Electric och The Souls på Tavastia samt gruppen Natt på Bohemia.

Olemme istuskelleet ja puhuneet Nicken kanssa suomirockista joulukuun Rumbaan. Kerron hänelle juuri julkaistusta Hurriganes-legendan elämäkerrasta.

”Ai Remun vai?”

Ei, vaan Albert Järvisen.

”Kyllä, hän oli kova kitaristi. Roadrunner oli kova albumi. Aikoinaan luin Poster-nimistä lehteä – tai lukeminen on väärä sana, sillä lehti muodostui vain julisteista – ja ihailin Kiss-yhtyeen kuvia. Ihmettelin aina lehdessä olleita hämyn näköisten miesten kuvia. Kunnes myöhemmin selvisi, että sehän olikin Hurriganes. Kova nippu! Soitimme kerran jopa Get Onin livenä Hellacoptersin kanssa täällä Tavastialla! Porukka meni aivan sekaisin!”

Oho! Niin, onhan Get On äänestetty useampaan kertaan parhaaksi suomalaiseksi rock-biisiksi kautta aikojen.

”Soitamme muuten tänäänkin Hurriganesia. Tai eihän se Hurriganesin biisi ole, ainoastaan heidän versionsa kappaleesta Tallahassee Lassie. Jos suomalaiset eivät diggaa Imperialista, voivat he edes digata jostakin.”

Harmin paikka. Valitettavasti en voi varmaankaan jäädä paikalle, sillä Itäkeskuksessa on Yö-yhtyeen konsertti. Se saattaa olla ainoa tilaisuus itselleni nähdä Yö Helsingissä vähään aikaan.

”Jaa-ha. Niin, sainhan minä viestin Yön basistilta Jukka Lewisilta tulla moikkaamaan häntä Itäkeskukseen!”

Sattumaako?

Ei.

Nicke Andersson tuottaa nimittäin Nakkilasta kotoisin olevan Oz-yhtyeen seuraavan levyn!

Ozin comeback-levyllä soittavat Yön nykyisen ja alkuperäisen Oz-basisti Jukka Lewisin lisäksi myös Popedasta tuttu kitaristi Costello Hautamäki sekä hänen Popedasta ja Yöstäkin muistettava aisaparinsa Markku Petander!

Yö+Popeda+Nicke Andersson = totta!

”Se Itäkeskus on sellaista aluetta, ettei siellä kannata ruotsia pahemmin puhua, voi käydä hassusti”, väittää Zachris Sundell, illan promoottori LiveNation-ohjelmatoimistosta Nickelle.

”Aijaa. Vai että sellainen mesta.”

Paskan marjat. Itse asuin vielä syvemmässä idässä, eli Kontulassa, yli 20 vuotta, enkä kertaakaan joutunut vaikeuksiin ruotsinkielen vuoksi.

20 vuotta, ja sikana.

Tosin kerran eräs Manne-Henkkana tunnettu nuorisokriminaali yritti potkaista minua päähän Kontulan metroasemalla, mutta ei sillä kertaa onnistunut ryöstämään minua. Myöhemmin kuulin samaisen sankarin tippuneen parvekkeelta amfetamiinihöyryissä ja halvaantuneen pysyvästi.

Puhuiko joku karman laista?

Tosin muistan myös kerran, jolloin Ari Koivusen kitaristin Erkka Korhosen veli Mike tuli katsomaan veljensä edesottamuksia Sininen Hevonen-yhtyeen riveissä Kontulan nuorisotalolle. Metroasemalla ilmeisen ”höyryissä” ollut tuntematon vastaantulija nappasi Mikestä kiinni ja löi revolverin kylkeen uhkauksen saattelemana.

”Sä olet mulle 500 markkaa pystyssä! Maksa ne nyt tai sä et täältä asemalta hengissä lähde!”

Siinä valahti Mikellä kertaheitolla pissat ja paskat punttiin.

”Ääähh, sori sori, väärä jätkä, väärä jätkä!”

Niin, Kontulassa ollaan aina oltu reiluja kaikille. Myös ruotsalaisille. Ja Mikekin oli supisuomalainen.

”Mitä Nalle?”, kysyy jompi kumpi The Souls-yhtyeen Orpanan veljeksistä.

Mitäs tässä.

En ikinä muista kumpi on kumpi. Onko sillä mitään väliä? He ovat The Souls-yhtyeen veljekset ja he ovat astumassa lavalle.

Imperial State Electricin levy-yhtiön töitä Suomessa hoitanut Thee Ultra Bimboos-yhtyeen rumpali ja Bar Loosen promoottori Milla Palovaara halaa Kouvolan kolleja.

Kyllä kelpaa. He ovat halit ansainneet! He jatkavat sitä perintöä 2000-luvulla, jota Suomessa ovat tarjoilleet muun muassa Hurriganes 1970-luvulla, Peer Günt 1980-luvulla ja Flaming Sideburns vuosikymmen myöhemmin.

”Onko sinulla koskaan vapaata?”, Nicke kysyy kiireisen oloiselta Millalta.

”Olin keilaamassa. Meillä on keilausturnaus tulossa. Eilen meni niin huonosti, että oli tänään pakko käydä harjoittelemassa lisää. Tänään tuli paljon kaatoja”, Milla virnistää.

The Soulsin kanssa pelaaminen on arpapeliä. Välillä arpa osoittaa jättipottia, välillä rosvo vie kaiken. Nyrkkisääntönä: mitä pienempi lava, sitä parempi The Souls yleensä on. Tuleekohan The Soulsille tänään kaatoja?

The Souls vedossa Tavastialla.

Tavastialla The Souls on vedossa. Tavastialla trio soi tasapainoisesti ja mehukkaasti. Tavastian miksaajat tekevät mittaamattoman arvokasta kulttuurityötä. Tänään siitä saa nauttia The Souls.

Katselen yleisöä. Sitä on salissa tässä vaiheessa tuollaiset 50-60 henkeä.

Silmäni kiinnittyy lavan edustalla tanssivaan nuoreen kaunottareen. Hän näyttää erittäin seksikkäältä. Hän kiemurtelee Orpanan veljesten edessä kuin villipeto, joka haluaisi syödä nuo lavalla hänelle soittavat namut yksi kerrallaan ja viedä heidät hekuman huipulle, samalla tavoin kuin miten The Souls vie parhaimmillaan yleisönsä.

Tuo tumma kiharatukkainen nuori nainen on pukeutunut pitkävartisiin mustanahkaisiin seksisaappaisiin, tiukkoihin mustiin sukkahousuihin ja ylleen hän on vetänyt eri sateenkaaren väreissä kimaltelevan paljettimekon.

Kyllä Orpanan veljesten nyt kelpaa!

Tuo nuori nainen saa tanssia yksin, sillä tavallisen arki-illan tavoin muu yleisö on jättänyt lavan etuosaan hajuraon, jotta kaikki Tavastialle saapuneet musiikkipoliisit voivat seurata illan konserttia takaosasta.

We were full of good intentions, now there’s nothing left to mention, left behind a dead impression, laulaa Jani Orpana.

Nicke Andersson on saapunut katsomaan The Soulsin esiintymistä. Hän seuraa lavalla tapahtuvaa toimintaa arvostavasti. Kuullaanhan lavalla esiintyvän yhtyeen musiikissa kaikuja myös Anderssonin tuotannosta. Ajatonta katurockia, mikä hönkii 1960- ja 70-luvun Englantia.

Toimii vielä tänäkin päivänä.

Lavan eteen on saapunut nyt myös enemmän nuoria ja kauniita naisia. Ilo vanhoille silmille. Nämä kauniit nuoret naiset osaavat selvästi arvostaa elämän parhaita asioita, kuten lahjakkaita nuoria salskeita poikia panemassa parastaan lavalla ja esittelemällä virtuositeettiaan soittajina ja säveltäjinä.

”Terveisiä Kouvolasta, me ollaan Kouvolasta”, huutaa rumpali Toni Orpana mikrofoniinsa.

Minä olen Kontulasta.

Nautin trion työskentelystä lavalla ja ihailen yleisössä kiemurtelevan bruneten liikehdintää.

He ovat synkassa.

Onko The Souls 2000-luvun Hurriganes vai The Hellacoptersin manttelinperijä? Vai sitten vain ihan vitun kova trio Kouvolasta?

The Souls, vitun kova!

The Soulsin jälkeen on aika panna tupakaksi. Brunettekin on ilmestynyt tupakkapaikalle. Katselen häntä sivusilmällä. Imaisen punaisesta Marlborostani savut. Aahhhh!

Brunette juttelee ystäviensä kanssa. En vaivaudu salakuuntelemaan nuoria. Brunette ystävineen ja ystävättärineen palaa takaisin saliin. Huomaan bruneten kantavan Jack Meatbeat & The Underground Societyn olkalaukkua.

Wikipedia tietää kertoa, että ”Jack Meatbeat & the Underground Society oli suomalainen psykedeelinen rock-yhtye, joka perustettiin Ilmajoella vuonna 1989. Yhtye siirtyi 1990-luvun alkupuolella asumaan Helsinkiin. Yhtye äänitti kolme albumia ja kiersi aktiivisesti Eurooppaa 1990-luvulla. Toiminta hiipui vuosikymmenen lopulla, kun Jukka Suksi, Eduardo Martinez ja Marko Perälä siirtyivät The Flaming Sideburnsin riveihin. Petri Mukkala ja Ewo Rytkönen (nyk. Pohjola) soittivat myöhemmin Babylon Whores -yhtyeessä. Hannu-Pekka Björkman tunnetaan nykyään näyttelijänä ja Rytkönen/Pohjola Nightwishin managerina.”

Sattumaako?

Save rock’n roll!

Nuorissa on tulevaisuus.

Kello on 22.12. Nicke Andersson yhtyeineen ei ole vielä noussut lavalle.



14.10.2010 Helsinki, Bohemia

Itä meidän.

Yö-yhtyeen konsertin Bohemia-yökerhossa on mainosten mukaan määrä alkaa 22.30. Liput tilaisuuteen maksavat 15 euroa.

Kello on 22.34 astellessani portaita ylös syntisen boheemiin Bohemiaan. Vaan eipä Bohemia ole nimensä veroinen tänä syksyisen koleana torstai-iltana.

Jos Tavastian kansoittivat nuoret ja nuorehkot rokut, täyttävät Bohemian kansan syvät rivit. Ne, joille Tavastiat ja muut keskustan konserttiareenat ovat liian hienostuneita pintaliitopaikkoja. Ne arjen sankarit, jotka painavat pitkää päivää ympäri Helsingin ja sen lähiympäristön. Myyjinä, lähihoitajina, tehtaalla tai baarimestareina. Ne onnekkaat, jotka saavat töitä. Ne henkilöt, jotka uutterasti jaksavat painaa pitkää päivää pienellä palkalla työmuurahaisina, jotta keltainen lehdistö voisi uutisoida uusista lomautuksista ja suurten pörssiyhtiöiden johtajien osinkovoitoista.

Näillä seuduin kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa työn suhteen. Nurkan takana sijaitsevan Tallinnanaukion kansoittavat päivittäin lukemattomat spurgut, somalit, mustalaiset, kriminaalit ja muut joutomiehet sekä -naiset.

Syrjäytyneet. Kansan vähäosaisimmat. Luuserit. Tänään Helsingissä Yö-yhtye laskeutuu kansan pariin.

Viimeksi olen nähnyt Yö-yhtyeen loppuunmyydyssä Savoy-teatterissa Helsingissä noin 800 ihmisen edessä joulukuussa 2009. Se oli hieno konsertti.  Silloin lavalle Yön kanssa asteli myös Jussi Hakulinen – suomirockin Jean Sibelius, Lasse Mårtenson ja Fredrik Pacius.

Yön suurimpien hittien säveltäjä.

Bohemiassa ei Hakulista valitettavasti nähdä.

Savoyssa yleisö istui kiltisti penkeillä ja nousi taputtamaan aina, kun solisti Olli Lindholm näin kehotti tekemään. Bohemiassa kansa seisoo kiltisti – ellei ole löytänyt vapaata loosia, missä istuskella.

”Mua aina nolottaa Ollin puolesta, kun se kehottaa yleisöä taputtamaan ja huutamaan kappaleiden aikana”, lohkaisi Jussi Hakulinen blogipitäjällenne taannoisen 7,5 tuntia kestäneen haastattelusessiomme aikana.

Silloin hymyilytti.

Mitäköhän Bohemiassa tänään tapahtuu? Savoyssa juotiin samppanjaa väliajalla, Bohemiassa näemmä keskiolutta. Eikä Bohemiassa ole tiettävästi väliaikaa.

Kokemuksesta tiedän, että tänään Bohemiassa joku nostaa ilon maljan, toinen juo suruunsa. Yhteistä heille on, että Yö-yhtye tarjoaa edes hetken verran keinon paeta arjen harmeja ja murheita.

Bohemiassa on arviolta 400 henkeä. Etupäässä 30-40-vuotiaita varttuneempia naishenkilöitä. Niin monta kohtaloa, niin monta tarinaa. Taksit pörräävät ulko-oven kupeessa. Joku kuski värjöttelee pihalla tupakka suussa. Toinen istuu sisällä auton lämmössä.

Enää Molli-Ollin ei tarvitse ajaa taksia eikä operoida siivousalalla. Tuttua hommaa 46-vuotiaalle haastattelujen ja elämäkertansa Yhden Yön tarina mukaan.

Muistelen Itä-Helsingistä tutun Nylon Beat-parivaljakon blondin osapuolen Jonna Geagean taannoisia sanoja Bohemiasta.

”On se melkoinen lähiörasistien mekka. Mun mieheni on libanonilaissyntyinen, niin ei siellä kauaa meidän tarvitse olla, kun alkaa jo vittuilu.”

Yön keikalla en lähiörasismia näe enkä koe. Ehkä se johtuu siitä, että yleisö on supisuomalaisen näköistä ja kuuloista. Baarimestarina toimii turkkilaisen tai libanonilaisen näköinen mies. Hänelle ei kukaan uskalla vittuilla. Hänestä riippuu, saavuttaako auvoisan humalatilan vai ei. Pääsee pakenemaan todellisuutta tai nostamaan ilon maljan.

Päätän tutkia Yö-yhtyeen odottelun lomassa yhtyeen fanituotteita. Harkitsen Loistotyttö-napapaidan ostamista. Jätän ostamatta. Sen sijaan päätän sijoittaa rahani keskiolueeseen. 0,4 litran III-veroluokan olut maksaa lasituopissa tarjoiltuna 4,20 euroa.

Muistaakseni.

Keskiolut maistui yleisölle Yön keikalla Bohemiassa.

Eksoottisen näköinen miestarjoilija antaa kontulalaisen suomenruotsalaisen odottaa tuoppiaan pidempään kuin monen muun janoisen sankarin.

Lähiörasismia!

Kello 22.49 Suomen Led Zeppelin nousee lopulta lavalle – reilun akateemisen vartin myöhässä. Laulussa Olli Lindholm, kitarassa Daffy Terävä, bassossa Jukka ”Jugi” Lewis, rummuissa Ari Toikka ja kosketinsoittajat Mikko Kangosjärvi sekä Jari Latomaa.

Kyllä, kaksi kosketinsoittajaa! Vai sekoittuvatko muistoni nyt Loisto-kiertueen konserttiin Savoy-teatteriin. Mielestäni ei, mutta kaikkihan on mahdollista. Yö saa pääni aina aivan sekaisin!

Yö-yhtye sekoittaa monen pasmat, myös Nalle Östermanin.

Bohemian keikan avausraita on entuudestaan tuntematon. Siinä lauletaan Yöperhosesta – ei sentään yökastelusta. Mitä vittua, mikä ihmeen Yöperhonen? Sellaista kappaletta en Yö-yhtyeeltä muista kuulleeni.

Pasmani ovat menneet sekaisin, porilaissyntyinen Olli Lindholm sekoitti kontulalaisen suomenruotsalaisen Nalle Östermanin pasmat!

Tällaista voi sattua vain Yön keikalla Itäkeskuksessa!

Pakko siemaista äkkiä kultainen kulaus!

Huhhuh, johan helpottaa.

”Hyvää iltaa Helsinki, seuraava kappale on Vain varjot häntä seuraa.”

Ensimmäinen tänä iltana kuultava Jussi Hakulisen sävellys. Vaikka Hakulinen ei enää kulje säännöllisesti Yö-yhtyeen matkassa, on hän silti aina läsnä. Olisiko Yö-yhtyettä tässä mittakaavassa ilman Hakulisen panosta?

Vastauksen varmaan tiedättekin.

Kiitos ja kunnia on toinen Hakulisen sävellys, jonka tekstissä on avittanut Herra Ylppö, porilaisia hänkin.

”Kiitos ja kunnia, aina jäävät saamatta. Kuka sankariksi nostaa, raskaan työnsä raatajan. Kiitos ja kunnia, aina jäävät saamatta. Kuka varjoista sut huomaa, missä sinua odottaa, kiitos ja kunnia.”

Oodi työmuurahaisille. Bohemia laulaa mukana. Suomirockin työläisten kansallishymni.

Kappaleen jälkeen Olli Lindholm bongailee yleisöstä ihania naisia.

”Ei kai sua haittaa, jos mä kutsun sua ’Ihanuudeksi’. Sä voisit puolestaan olla ’Märkä päiväuni’.”

Olli Lindhomin säveltämä ja seuraavaksi kuultava Taikasanat on kuitenkin köykäisempää Yötä. Huomattavasti menevämpi ja tarttuvampi on seuraavana kuultava Hän tanssii kanssa enkeleiden, Hakulisen sävelkynästä tämäkin.

Sattumaako?

”Seuraavaksi päästetään Jugi mikin varteen ja annetaan Jugin laulaa pari biisiä!”, Olli hehkuttaa.

Jugi ja Olli, suurta paatosta.

Oz-basisti Jay C. Blade on nähtävästi naisten mieleen. Mies ei näytä häkeltyvän kuumien puumien nälkäisistä katseista, vaikka moni kypsempi naaras näyttäisi olevan valmis popsimaan tuon samettisesti laulavan namupalan suuhunsa. Komean kosmopoliitin aikana on hyvää aikaa hakea lisää mallasjuomaa.

Baaritiskiä vastapäätä sijaitsevan myyntikojun liepeiltä bongaan Suvi Teräsniskan näköisen tytön. Sattumaako? Ei varmaan, onhan Suvi jopa esiintynyt Yön kanssa – kuten esimerkiksi Savoy-teatterissa vuosi sitten. Onkohan tuo Suvi Teräsniska? En ole varma. Viitsinkö käydä kysymässä? Ehkä en. Mitä sitä nyt kaljapäissään mennä sössöttämään ja nolostumaan, kun saa kuulla veikkauksen menneen väärin.

Rakkautta vain on jälleen Hakulisen sävellys, tosin sieltä köykäisemmästä päästä. Katseeni osuu yhtyeen kitaristiin Daffy Terävään. Terävän hipiää koristaa vieno punoitus. Onkohan Terävällä krapula vai onko hän maistissa? Veikkaan krapulaa, sillä eihän ammattimuusikon sovi esiintyä humalassa.

Kitaristi Daffy Terävä oli krapulaisen näköinen.

Kappaleen jälkeen joku eturivissä huutaa Harjavaltaa.

”Mä olin aikoinaan katsomassa Pelle Miljoonaa Harjavallassa. Sain sillä reissulla turpiini.”

Eturivissä mölistään lisää.

”Minäkö varattu? En mä ole varattu, ei mua huolis kukaan!”

Lindholm käskee Terävää riffittelemään seuraavan biisin käyntiin sekä yleisöä nostamaan kädet ylös ja taputtamaan riffin tahtiin. Yleisö nostaa kädet ylös ja taputtaa. Vuorossa on Kuorotyttö!

Kun Olli Lindholm käskee, yleisö tottelee.

Klassikko! Tähän kappaleeseen tosin kieltämättä kaivattaisiin vanhan kitaristin Markku Petanderin terävämpää otetta riffittelyyn. Lisää klassikoita seuraa, kun perään lyödään Likaiset legendat sekä Ihmisen poika, hieman rutiininomaisesti ja hermostuneesti tosin.

”Voi kunpa matkas onneksi koituis. Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa. Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan – kunpa oppisit ajattelemaan.”

Yhtye palaa vielä takaisin lavalle. Biisivalinnat tuntuvat oudoilta. Luvassa on lisää balladeja. Hakulisen säveltämän uuden levyn nimikappaleen Loiston jälkeen Lindholm sanailee jollekin lavan edustan huutelijalle.

”Sä näytät ihan Seppo Taalasmaalta!”

Illan viimeisenä kappaleena Yö-yhtye esittää 2000-luvun parhaaksi suomirock-sävellykseksi äänestetyn klassikkokappaleensa Rakkaus on lumivalkoinen. Jussi Hakulisen käsialaa sekin. Suomirockin Stairway To Heaven.

Onko Yö suomirockin Led Zeppelin? Miksi ei muka olisi? Yö – kuten Led Zeppelin – on monipuolista ja koskettavaa hard rockia työstävä ryhmä, jonka paatos koskettaa kansan syviä rivejä ja herättää suuria tunteita.

Onko Olli Lindholm suomirockin Robert Plant, suurten tunteiden tulkki?

Kellon on 23.57, kun suomirockin Led Zeppelin poistuu lavalta, vain reilun tunnin esiintymisen jälkeen. Muistelen toista porirockin ikonia, suomirockin Beatlesia – eli Dingo-yhtyettä – kritisoidun lyhyistä keikoista. Laskelmieni mukaan Dingo soitti kuitenkin 2 minuuttia ja 37 sekuntia pidempään Vantaan Tulisuudelmassa kuin Yö Bohemiassa.

Outoa. Onko meitä kusetettu? Ei kai kaikkien työmuurahaisten esikuvana ja puolestapuhujana toiminut Olli Lindholm ole vetänyt meitä höplästä? Onko Ollilla ollut kiire laskemaan illan lippukassaa ja siksi Bohemian keikka jäänyt tyngäksi?

Savoy-teatterissa Yö kun soitti yli kaksi tuntia.

Tunnelma Yön Bohemian keikalla on ja on ollut sen verran tiivis, etten jaksa rymistellä lavan edustalle etsimään illan settilistaa. Onneksi olen ollut kaukaa viisas, ja tehnyt muistiinpanoja puhelimeeni. Päätän kopioida luuriini kirjoittamani muistiinpanot tähän blogiin.

”Yöperhonen
Vain varjot häntä seuraa
Pettävällä jäällä
Kiitos ja kunnia
Taikasanat
Hän tanssii kanssa enkeleiden
Ikävöin sinua (Jugi)
Oikee enkeli (Jugi)
Rakkautta vain?
Kuorotyttö
Likaiset legendat
Ihmisen poika
– – – – – – – – – – – – – –
Loisto
Rakkaus on lumivalkoinen”

Pakko sanoa se ääneen, Yön torstai-illan konsertti Itäkeskuksen Bohemiassa ei kirjaudu kuolemattomien suomirock-esiintymisten aikakirjoihin. Kun isot mediat ja parrasvalot loistavat poissaolollaan, riittää näemmä rutiinisuorituskin esiintymispalkkion kuittaamiseen.

Mutta onko tämä vain blogipitäjänne korvien välissä? Musiikkitoimittajan, joka todistaa vuosittain satoja esiintymisiä? Pettyneitä ilmeitä en Bohemian yleisön kasvoilla näe. Sen yleisön, jolle muutama tällainen konsertti vuodessa antaa voimaa jaksaa puurtaa taas jonkin aikaa läpi arjen ankean harmauden, syksyisen viiman ja talven tuiskujen.

Katselen paitakojun liepeillä nojailevaa Suvi Teräsniskan näköistä tyttöä. Hänkin hymyilee.

Hymy – miten iloinen asia.

Hymy – iloa elämään.

Poistun hymyillen pois Bohemiasta vain yksi ajatus mielessäni. Mikä se setin avausraita oikein oli?

Seuraavana päivänä käytän tuntikausia aikaa Spotifyssä kuuntelemalla läpi koko Yön diskografian. Ei tärppää. Seuraavaksi googlailen Yöperhosta ja Yö-yhtyettä. Ei tärppää. Tämän jälkeen kokeilen samoilla parametreillä YouTube-videopalvelua. Ei onnea. Eikä apua tuo edes Yö Ylläksessä-videopätkä.

Lopulta joudun alistumaan kohtalooni. Enää on yksi ainoa kortti käyttämättä. Yön Likaiset legendat-vieraskirja, jonne Olli Lindholmilla on tapana vastailla fanien kysymyksiin. Päätän tekeytyä ihanaksi Irinaksi, jotta minulla olisi paremmat mahdollisuudet saada Molli-Ollilta haluamani.

”Kiitos ihanasta keikasta Bohemiassa! Mutta minkä kappaleen soititte ensimmäisenä, en muista aiemmin kuulleeni… :-/ . Vastaus: Kun saapuu yö,se on mun uudelta soololevyltä….T:OLLI”

Ohhoh! No olisihan tuo pitänyt tietää! Sen siitä saa, kun on juonut aivonsa pellolle. Mutta mitä ihmettä Yö-yhtye soittaa Olli Lindholmin soolobiisejä?

Päätän aikani kuluksi lukea enemmän viestejä Yön vieraskirjasta:

Keikka oli kyllä aikas hyvä! Tänks. Vastaus: No hätä. Olin kovin huonolla päällä ja siihen oli syy mutten kerro. Tsemiä….T:OLLI”

Höh. Ollilla huono päivä. Ikävää. Jäikö keikka siksi niin tyngäksi?

”Ei ymmärrä miksi siihen eturiviin tulee sellasia ihmisiä,joita yön musiikki ei niin kiinnosta vaan pitää vaan tulla haastaan riitaa muitten kanssa! Vastaus: Meitä on kato moneen junaan….T:OLLI”

Ohhoh! Mitäköhän siellä eturivissä on sitten tapahtunut? Onkohan siellä ollut sitä lähiörasismia? Onneksi ei sinne asti päässyt seuraamaan keikkaa sinne eturiviin väenpaljouden vuoksi.

”Kiitos niin ihanasta Bohemian keikasta koko hela poppoolle <3 Tunnelmaa hieman vain häiritsi eturivissä muissa maailmoissa viihtynyt henkilö, joka muistutti pelottavan paljon 80-luvun loppupuolella raa’asta teosta tunnetuksi tullutta henkilöä. Vastaus: Kyllä se hän oli ja ei tuntunut mukavalta, sitä samaa sinulle….T:OLLI”

Hetkinen, 80-luvulta tunnetuksi tullut raakalainen? Mitä helvettiä? Voisikohan se olla… Ei perkele, ei kai se vaan ole ollut… Onko niitä muita?

Facebook antaa vastauksen.

Nikita Fouganthine
lauantai vai perjantai?? Anyway,torstaina oltii kullan kanssa yön keikalla, jostA ei hirveesti muistikuvia,eilen (kai?) ois pitäny mennä katsoo dimmu borgiria mutta uni vei voiton ja vitutti herätessä,hourein jotain hullua luuriinki jollekin, life is life!=”elämä on laiffii” =) Terveiset aidoille ystäville!!!”

No niin! Olikohan tässä sitten se syy, miksi Yö-yhtye koki olonsa kiusaantuneeksi Bohemian lavalla ja yhtyeen keikka tuntui jäävän tyngäksi? Muistaakohan Nikita, oliko lavalla yksi tai kaksi kosketinsoittajaa?

”Kattelin kans sillon torstaina että yllättävän paljon oli yhdennäköisyyttä siinä kaverissa lavan edessä. Aika pelottavan näköinen pariskunta kaikenkaikkiaan. Vastaus: Surullista….T:OLLI”

Tutkin lisää Fouganthinen Facebook-sivuja. Ilmeisesti mies tykkää erityisesti Steen1:stä, Notkeasta Rotasta, Rammsteinista, Metallicasta, In Flamesista ja Yöstä.

Monipuolinen musiikkimaku – heviä, räppiä ja suomirock-iskelmää. Monipuolinen musiikkimaku ei ole koskaan paha asia. Jotenkin ajaudun Facebookissa Nikitan sivuilta Suvi Teräsniskan fanisivuille. Siellä koen toisen järkytyksen!

”Suvi Teräsniska lähtee tänään Yötä vastaanottamaan Helsingin Bohemiaan :>”

Nyt selvisi, kuka se Suvi Teräsniskan näköinen tyttö oli. Sehän oli tietysti Suvi Teräsniska! Voihan jumprahuiti ja jumankekka! Kaikki nämä julkisuuden henkilöt, enkä minä tunnistanut heistä ensimmäistäkään!

Seuraavana päivänä bongaan kamerastani Nikita Foughanthinen tatuoidut käsivarret.

Yö-yhtye esiintyy, bongaa eturivistä Nikita Fouganthinen tatuoidut käsivarret.

Olin väärässä.

Olihan tämäkin kuolematon ja ikimuistoinen ilta.

Ilta, jolloin Olli Lindholm kohtasi Juha Valjakkalan.

Ihmisen pojan.