Primavera-blogi päättyy Tyler the Creatorin nostattamaan raivonhurmeiseen kaaokseen (ja vuoden kovimpaan keikkaan)

Anton Vanha-Majamaa on nähnyt hiphopin tulevaisuuden, ja sen nimi on Tyler the Creator.

Teksti ja kuvat: Anton Vanha-Majamaa

Makaan hostellin kattoterassilla. Kuumat tiilet polttavat alla, aurinko yllä. Polvet ruhjeilla, kengät käyttökelvottomat, ääni täysin poissa. Paras paikka elää ja olla: eilisen Suomi-iltamat saivat aidosti harkitsemaan tänne jäämistä.

Primaveran lauantaista sukiutui vaivatta festareiden paras päivä. Saimme poliisiasiat kuntoon ja ehdimme ajoissa katsomaan Fleet Foxesia San Miguel -päälavalle. Yhtyeen kimurantti folkpop istui alkuillan aurinkoon täydellisesti ja alueelle hiljakseen valunut yleisö otti Robin Pecknoldin johtaman sekstetin vastaan lämmöllä.

Puoli ysiltä kannatti tuttunsa hukanneen suomalaisen valua Jägermeister-lavan äärelle, siellä kun olivat kaikki. Estradin valloitti kotimainen Rubik, jonka liveveto oli totutun vimmainen ja äärimmäisen hyvä. Vaikka eturivin valtasivat suomalaisten kokoontumisajot, innostui yhtyeen äkkiväärästä indiepopista muukin yleisö. Meren rannalla tuuli, mutta Artturi Taira komppanioineen lämmitti. Myöhemmin kannatti vielä käydä vilkaisemassa bändin kakkoskeikka Ray-Ban Unpluggedilla.

Loppuillan tärkein paikka oli Pitchfork-lava. Siellä soitti Gang Gang Dance, jonka hypnoottinen sirkuspop pisti pään sekaisin. Uuteen, täydellisyyttä hipovaan Eye Contact -albumiin nojannut keikka oli vahvan esiintymisen ja ihanien outouksien juhlaa. Yhtyeen jatkuva tasapainottelu drone-jumituksen ja täydellisen tanssimusiikin välillä tuottaa taianomaisia tuloksia.

Kun massiivinen Glass Jar heräsi kuuden minuutin kohdalla horroksestaan ja purkautui maailman hienoimmaksi tanssipalaksi, olin menettää järkeni. Väki hyppi ja heilui, Lizzi Bougatsosin korkea laulu kaikui kaikkialla ympärilläni. Ihonmyötäiseen nahkaan pukeutunut solisti hakkasi rumpujaan, violettiin haalariin vuorautunut mies tanssi lavan reunalla.

Yhtenäistä esitystä ei rikottu turhilla välispiikeillä, mutta kokonaisuus ei myöskään ollut pakotetun harkittu. Pitkän instrumentaalibiisin aikana Bougatsos tuli lavan eteen tanssimaan statistien kanssa ja pitämään hauskaa. Vajaan tunnin mittaisessa konsertissa oli varsinaista esiintymistä kovin vähän.

Tämän jälkeen PJ Harveyn hiljainen ja minimalistinen esitys päälavalla ei voinut olla kuin pettymys. Uuden Let England Shake -levyn tyyliin soitettu konsertti nojasi täysin autoharppu kädessä esiintyvään, enkelimäisesti valossa kylpevään Polly Jeaniin. Parhaita hetkiä olivat ne, joissa instrumentti vaihtui sähkökitaraan.

Puolen yön aikoihin sopi valua Pitchfork-lavalle lämmittelemään James Blaken mainion dj-setin äärellä ja valmistautumaan illan kohokohtaan. Varttia vaille kaksi olin eturivissä ja otin vastaan vuoden puhutuimman hiphop-tulokkaan, Odd Futuren.

Ja sitten mennään. Tyler the Creator ryntää lavalle tutussa kommandopipossaan ja on raivoa täynnä. Ja hyppää heti ilmavan pommin yleisöön. Väki menee sekaisin. Muut jäsenet tulevat lavalle. Loppukeikka on tönimistä, käden puimista ja ”fuck the policen” kaltaisten iskulauseiden huutamista.

Huomion keskipisteeseen nousevat odotetusti Tyler ja Hodgy Beats, joka on ikääntynyt näkyvästi Bastard-levyn lapsekkaasta läpänheitosta. Luulen, että kaksikko ottaa porukasta eniten kontaktia yleisöön: loppupuolella esiintyjät vetävät jo voltteja suoraan yleisömeren keskelle.

Yonkers on ensimmäinen kohokohta. Tyler alleviivaa (turhaan) tilanteen ironiaa, onhan Pitchfork yksi niistä medioista joille hän on vittuillut, ja onhan biisissä unohtumaton laini ”I’m stabbing any blogging faggot hipster with a Pitchfork”.

Sitten tulee viimeisen biisin aika ja kuvio on OFWGKTA-faneille tuttu. Radicals käynnistyy ja tuhannet huutavat kertosäettä ”kill people, burn shit, fuck school” nyrkit ilmassa. Hetkeä myöhemmin yleisö alkaa kavuta aidan yli lavalle. Menen itse perässä.

Näkymä lavalta.

Hukkaan toisen kenkäni, ei haittaa. Järkkäri tulee ja rynnii minut maahan. Nousen ylös ja kapuan lavalle. Tyler on nostettu yleisön päälle, otan hänet syleilyyni, huudan jotain, en tiedä mitä. Luultavasti en mitään, ääni kun on mennyt. Tyler näyttää silti ymmärtävän ja virne ulottuu korvasta korvaan. Hypin sukkasillani ja jään fiilistelemään, kun Tyler kavereineen karkaa backstagelle. Wolf Gang -huudot jatkuvat vielä pienen ikuisuuden.

Vuosi 2011 on tässä. Ensi keväänä Primavera muistetaan jostain aivan muusta, mutta nyt on OFWGKTA:n hetki – kuten joku sanoi, vuoden päästä koko remmi on kuolleena, linnassa tai muuten vaan unohtunut.

Ei voi kuin sääliä niitä, jotka valitsivat tämän sijaan Animal Collectiven (kuulemma) tylsän esityksen päälavalla.

Sunnuntai on fiilistelypäivä. Mercury Rev soittaa mainion konsertin Poble Espanyolilla ja sitä ennen kuultu BMX Bandits on niinikään mainio, mutta itse keskityn enemmän auringosta, cavasta ja hyvästä seurasta nauttimiseen. Ilta päättyy paikalliseen baariin jossa 20 suomalaista kohtaavat toisensa. Festareille ei olisi voinut täydellisempää päätöstä kuvitella.

Kiitos kaikille, ja ensi vuonna aivan varmasti uusiksi.