Primus Lontoossa – vanhan materiaalin herättelyä ja uuvuttavaa jamittelua

Ruisrockissa Primus jätti hieman kylmäksi, mutta mitä tapahtui, kun progemonsteri palasi vuosien keikkatauon jälkeen Englantiin?

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Wikimedia Commons

Primus
Lontoo, Brixton O2 Academy
13.7.2011

Primuksen paluu studioon ja keikkalavoille herätti paljon odotuksia, joista osa on lunastettu ja osa petetty. Uutta levyä saadaan vielä odotella pari kuukautta, mutta yhtyeen Euroopan-kiertue saatiin Lontoon-keikan myötä pulkkaan.

Ruisrockissa yhtye kävi rykäisemässä tiiviin kymmenen biisin setin, joka ei kuulemma yleisöä villinnyt. Klubikeikalla jenkkitrio puolestaan soitti reilun kaksituntisen, johon mahtui biisejäkin yli parikymmentä. Määrä ei kuitenkaan takaa aina laatua, sillä Lontoon Brixtonissa nähty konsertti oli melko yksipuolinen ja painottui tuotannon alkupäähän.

Brixtonin O2 Academy on rakennettu vanhaan teatteriin, jonka lava on valtava ja katto korkea. Tähän nähden Primus oli sulloutunut lavan keskelle todella pieneen tilaan. Ainoana lavasteena olivat Suomessakin nähdyt ilmalla täytettävät astronautit, joiden kasvoille heijastettiin kuvamateriaalia muun muassa yhtyeen musavideoista.

Aloituskappale Those Damned Blue-Collar Tweekers oli tylsähkö valinta, mutta Tommy the Cat käynnisti keikan kunnolla. Etenkin alkubiisien aikana valoshow oli näyttävää ja erinomaisesti rytmitetty kappaleiden dynamiikan mukaan. Miksaus heittelehti vähän salin eri puolilla ja varsinkin solisti-basisti Les Claypoolin ääni kuului niin huonosti, ettei edes välispiikeistä ollut saada selvää. Bassot ja rummut sentään erottuivat ja kuulostivat hyvältä – ja sooloissa myös Larry LaLonden kitara pääsi oikeuksiinsa.

Uusiakin kappaleitakin saatiin kuulla. Niistä toimivin oli ehdottomasti The Last Salmon Man. Muutoin setti painottui lähinnä yhtyeen kahteen ensimmäiseen albumiin, mikä oli lievä pettymys. Frizzle Fry -albumilta kuultiin kuusi kappaletta ja Sailing the Seas of Cheeseltä puolestaan viisi. Uudemmilta albumeilta soitettiin vain yksittäisiä kappaleita ja loistavalta Antipopilta ei ensimmäistäkään.

Police-coveri Behing My Camel ja loistavasti sooloiltu Over the Falls olivat erikoisempia vetoja, mutta todellinen yllätys oli Whamola, Claypoolin sooloprojektin, The Les Claypool Frog Brigaden levyttämä instrumentaalikappale. Whamola on itseasiassa nimitys Claypoolin omatekoiselle soittimelle, jossa rumpukapulalla soitetaan yhtä bassonkieltä, jota soittaja toisella kädellään vuoroin kiristää ja vuoroin löysää. Whamola-kappaletta on kuultu miksattuna myös South Parkin alkumusiikkiin viimeisimmillä tuotantokausilla.

Suurin pettymys Primuksen keikalla oli biisivalintojen lisäksi kappaleiden yleinen tasaisuus. Primus ja Claypoolin muut projektit harrastavat levyillä monenlaisia irtiottoja ja hyvin erityyppisiä kappaleita, mutta konserttilavalle oli tällä erää valikoitu vain tasapäisimmät rynkytykset. Eturivin riehujilla riitti riehuttavaa, mutta takarivin nojailijat vaikuttivat tympääntyneiltä. Vaikkapa vuoden 2004 Hallucino-Genetics-kiertueeseen verrattuna kattaus oli todella aneeminen.

Primus on ollut jammailumusiikkia alusta alkaen, mutta tuoreella kiertueella tämä aspekti oli viety todella äärimmäisyyksiin. Toki joukkoon mahtui hyviäkin sooloja ja yllättäviä vetoja, mutta kun joka ikistä kappaletta venyttämällä venytetään alkaa innokkainkin fani kyllästyä. Kuitenkin loppupeleissä ne kompaktissa muodossaan esitetyt kappaleet maistuivat paremmalta.

Primus lähtee varmasti uuden levyn myötä kiertueelle ja ehkä tuolloin heidät viimein saataisiin Suomeen myös klubikeikalle. Primuksen virtuoosimaista soittoa katselisi sitäpaitsi mieluiten pienemmällä lavalla. Täytyy vain toivoa, että setti olisi tulevaisuudessa monipuolisempi, ja että yhtye vastustaisi palavaa haluaan jamitella joka helvetin välissä.