Teollisuusmetalliveteraani kohosi Hartwall-areenalla vanhaan loistoonsa.
Teksti: Saku Schildt, kuvat: Markus Paajala
Rammstein
Hartwall-areena, Helsinki
15.2.2012
Rammstein on alentanut itsensä uusimmilla levyillään köykäiseksi höpöbändiksi. Ennen niin jylhän metallisuuruuden kolmen uusimman albumin kappaleet ovat kuulostaneet vuoroin urpoilta vitseiltä (Pussy), haalealta vanhan lämmittelyltä (Benzin) tai yksinkertaisesti heppoisilta biiseiltä (Amerika).
Vuonna 2004 julkaistu Reise Reise oli mainiosta Meil Teil -singlestään huolimatta jyrkkä pudotus kolme vuotta aiemmin ilmestyneestä Mutterista, joka tempaisi Rammsteinin suosion toiseen potenssiin ja on edelleen orkesterin uran kohokohta. Bändi yritti sen jälkeen uudistaa kaavamaiseksi jämähtänyttä tyyliään, mutta itseironisiksi tarkoitetut kokeilut kääntyivät kiusaannuttavan kömpelöiksi hassutteluiksi.
Siksi Made in Germany -kokoelmalevyn kiertueeseen kuulunut Helsingin-keikka oli vanhalle fanille silkkaa mannaa. Yhtye jätti uusien albumiensa materiaalin minimiin ja keskittyi vanhojen pahojen aikojen tuotantoon. 20 biisiä käsittäneessä setissä oli vain 7 vuoden 2001 jälkeen julkaistua kappaletta.
Samalla keikka palautti mieleen, millaista voimaa Rammstein uhkuu. Yhtye osaa nauraa totisuudelleen, mutta parhaimmillaan se on silti vakavampina hetkinään – kun konemainen, kalsea teollisuusmetalli jauhaa kuulijan syltyksi liukuhihnateurastamon lailla.
Rammsteinin raskasta musiikkia ei voi oikeastaan sanoa aggressiiviseksi. Pikemminkin se on täysin tunteetonta. Yhtye ei rakasta tai vihaa sen enempää kuin panssarivaunu, joka eleettömästi rusentaa kaiken alleen.
Tätä teollisuushirviön möyrimistä yleisö sai niskaansa kahden tunnin setin edestä. Kun yhtye oli selvittänyt tiensä lavalle juhlavasti soihtukulkueessa yleisön halki kävellen, käynnistyi Mutter-levyn hittibiisi Sonne, jonka aikana hulmuneet tulenlieskat lämmittivät pressikatsomossa asti. Voi vain kuvitella, miten kuuma lavalla oli.
Ja se oli vasta ultimaattisen pyroefektisirkuksen lähtölaukaus. Tapojensa mukaisesti Rammstein syöksi yhden keikan aikana tulenlieskoja ja sähikäisiä keskivertobändin vuosibudjetin verran. Monet efektit olivat tuttuja jo yhtyeen aiemmilta kiertueilta – kuten xXx-elokuvassakin (2002) esitetty Feuer Frei -biisin tulensyöksemisepisodi – mutta perhanan vaikuttavia ne ovat edelleen.
Ajoittain efektit onnistuivat myös herkistämään: kun Mutter-kappaleessa äitiään huutanut laulaja Till Lindemann hukkui epämääräiseksi hahmoksi yläpuolelta valuneeseen kipinäsateeseen, biisin surullinen tunnelma korostui lähes elokuvalliseksi. Erikoistehosteeksi laskettakoon sekin mainio idea, kun yhtye kulki (tai oikeammin ryömi) suurelta lavalta yleisön keskelle pystytetylle pikkustagelle ja esitti kolme biisiä selkä selkää vasten.
Myös keikan koreografiassa nähtiin vanhoilta kiertueilta tuttuja kohtauksia, kuten Mein Teilin ihmissyöntiepisodi. Yleisöä viihdytettiin myös Bück Dichin homopano-esityksellä, jossa roteva Lindemann simuloi perisaksalaisella hellyydellä anaaliyhdyntää hintelän kosketinsoittajan Christian Lorenzin kanssa. Yhdysvalloissa yhtye joutui tempauksesta 1990-luvulla oikeuteen asti.
Erotiikan kanssa filrttaileminen onkin Rammsteinin suurinta hupia. Yhtyeessä on yhtä vähän sex appealia kuin keskiverrossa saksalaisessa pornoleffassa, mutta sitä pöyristyttävämpää on seurata nahkaa ja kettinkejä suosivan bändin tempauksia aiheen ympärillä. Välittömästi Lorenzin kanssa viettämänsä hellän hetken jälkeen Lindeman tempaisi housujensa etumukseen tekopeniksen, josta suihkusi yleisöön ja yhtyetovereiden kasvoille minuuttitolkulla nestettä. Encorena esitetyn Pussyn aikana Lindemannin miehuus sen kuin kasvoi, kun herra istui hajareisin valtavan fallostykin ylle ja ruiskutti valkoista vaahtoa katsomon ensimmäiset rivit sakeaksi.
Keikasta on vaikea keksiä poikkipuolista sanottavaa. Setti oli viittä vaille täysosuma – ainoastaan nimikkokappale Rammsteinin puuttuminen ihmetytti. Bändin soitto toimi kuin hyvin viritetty moottori, ja sentin tarkkuudella suunnitellussa koreografiassa oli isojen lieskojen lisäksi hauskoja toistuvia pikkuyksityiskohtia, kuten kosketinsoittaja Lorenzin harrastama kappaleiden kanssa synkronoitu juoksumattokävely. Suomalaisia ilahdutettiin encoreissa kutsumalla lavalle Apocalyptica esittämään Mein Hertz Brenntin jousiosuuksia.
Tämän jälkeen voi jäädä hyvillä mielin jännittämään, josko yhtye saisi aikaan yhtä miellyttävää esitystä vielä levymuodossakin. Toisaalta voi ajatella, että mikäli hajoamishuhujen keskipisteenä parikin kertaa ollut bändi lopettaisi tähän, se tekisi kokoelmakiertueen myötä näyttävän poistumisen takavasemmalle.
Settilista:
Sonne
Wollt Ihr das Bett in Flammen sehen
Keine Lust
Sehnsucht
Asche zu Asche
Feuer Frei
Mutter
Mein Teil
Du Riechts so Gut
Links
Du Hast
Haifisch
Bück Dich
Mann Gegen Mann
Ohne Dich
Mein Hertz Brennt
Amerika
Ich Will
Engel
Pussy