Qstock 2011: Riskitön ja ilmeetön perusfestivaali

Oulun oma rock-festivaali ei ilmeisesti pelkää leimautua juntiksi, sillä artistivalinnat eivät tänäkään vuonna yllättäneet tai oudoksuttaneet musiikillisilla ansioillaan.

Teksti ja kuvat: Heini Strand

Qstock
Kuusisaari, Oulu
29.–30.7.2011

Ulkona sataa, tai oikeammin tihkuttaa. Anniskelualueen tupakkapaikan pikkuruinen katos on ahtautunut täyteen ihmisiä. Sateensuojassa seisova nuorimies huutelee katoksettomalla alueella uhkarohkeasti liikkuvalle kaverilleen: ”Hei, hei, meetkö sinäkin tuonne pöytään istumaan?”

Vilkaisu edemmäs paljastaa, että puheena oleva pöytä sijaitsee taivasalla. Kaveri nyökyttelee ja kävelee jo poispäin, kun käsivarttaan sivelevä nuorimies vielä huolehtii: ”Nämä aurinkorasvat valuvat siellä sateessa!”

Onko Qstockilla ongelma? Vai minulla? Vai kaikilla niillä sadoilla, jopa tuhansilla ihmisillä, jotka tuskin lienevät kanssani samaa mieltä tapahtuman tarpeellisuudesta?

Qstock on Oulun oma rockfestivaali, joka perustettiin kuluvan vuosituhannen alussa, kun rahaa vielä oli. Tapahtuma kai sijoittaa itsensä Provinssirockin, Ruisrockin ja Ilosaarirockin kanssa samaan jatkumoon. Siinä missä Ilosaari myy lippunsa loppuun vaihtoehtoisella artistikatraalla, porskuttaa Provinssi raskaan rockin nimillä ja Ruisrock suuren luokan indieakteilla.

Mutta Qstock se sen sijaan on viime vuosina tarjonnut ihmisille pääesiintyjinään Heaven and Hellia, Europea ja Twisted Sisteriä. Oikea viitekehys Qstockille löytyy siten jostain muualta kuin Suomen suurten rockjuhlien joukosta. Permanentatun Dee Sniderin luotsaama kasariheavypumppu painetaan julisteeseen suurimmalla fontilla kenties vain tsekkiläisillä musiikkijuhlilla, Kotkan meripäivillä ja – niin, Oulun Qstockissa.

Vaikka vähääkö minä välitän, jos kahden hitin yhteislaulu saa ihmiset liikkeelle ja nauttimaan olostaan. Tekihän Qstock tänä vuonna omien sanojensa mukaan kävijäennätyksen. Kävijälukemat eivät tosin välttämättä kerro mitään festivaaleilla vierailleiden ihmisten määrästä, joten jätetään luvut sikseen.

Riskittömät ja nostalgiset artistit houkuttelevat paikalle riskittömiä ja nostalgiaan taipuvaisia ihmisiä. Perjantai-iltana vanhan sirkusteltan suojissa esiintynyt Regina päätti keikkansa Iisa Pykärin leveään hymyyn ja harvalukuisessa yleisössä kuplivaan tanssitunnelmaan. Taaempana seisoskellut liikkumaton mies kommentoi kaverilleen: ”Oli tämä sen Petri Nygårdin jälkeen aika eri planeetalta.”

No, oli varmaan.

Läjä Äijälä tositoimissa.
Perjantain paras anti tarjoiltiin pohjoisen aggression sävelin. Torniolaislähtöinen Terveet kädet esiintyi Kuusisaaren tanssipaviljongin tukahduttavan kuumassa yläkerrassa illan jo pimennyttyä. Yhtyeen intensiteettiä ei voi kuin ihailla. Minähän en asiasta mitään tiedä, mutta luulisin, että Terveet kädet suhtautuu musiikkiinsa edelleen yhtä vahvalla intohimolla kuin aloittaessaan kolmekymmentä vuotta sitten. Näin saattoi päätellä Läjä Äijälän rimpuilusta ja taajaan kiristyvistä kaulasuonista.

Samalla lavalla muutamaa tuntia myöhemmin Qstockin perjantain perinteinen päätösakti Radiopuhelimet oli oma outo ja äkkiväärä itsensä. Maineensa veroinen yhtye on onnekas kulttisuosiostaan. Sen turvin yhtyeen ei ole ikinä tarvinut perustella tekemisiään, saati kysellä muiden mielipiteitä. Keikalla osa yleisöstä istui tyynesti tuoleilla, kun samaan aikaan vieressä pyöri jos jonkinnäköinen mylly. Se sopi kuvaan aivan yhtä hyvin kuin J. A. Mäen sievät sormikkaat ja keimailu tuolin kanssa.

Radiopuhelimien J. A. Mäki oli Qstockissakin outo ja äkkiväärä itsensä.
Perjantaina pääesiintyjän tonttia tampannut Children of Bodom heitti kesän ainoan Suomen-keikkansa Qstockissa. Fanit tykkäsivät ja muut ihmettelivät, kuinka tämä tällainen voi menestyä.

Lauantai alkoi laulukilpailutähtien A-luokalla: klo 12 Antti Tuisku, klo 13 Anna Abreu ja klo 16 Anna Puu. Illalla päälavalla esiintyi vielä Jenni Vartiainen. Välissä saatiin nauttia muun muassa hitikkästä hiphopista Cheekin ja Jare & VilleGallen tahtiin, kovasta keikkametallista Stam1nan tapaan sekä itseään toistavasta Apulannasta. Edellämainitut ovat artisteja, joita saattaa kuulla miltei missä tahansa kesän rocktapahtumassa. Mitä erikoista ja omalaatuista Qstockilla on kuulijalle tarjota?

Paikallisylpeyttä nyt ainakin. Pääasiassa oululaisia uusia lupauksia ja marginaalisia artisteja esittelevä Rockpolis-lava on maininnan arvoinen. Valitettavasti vain lava on sijoitettu Tanssipaviljongin katveeseen, joten sinne ei sattumalta eksy. Festivaalin lavoista Rockpoliksella oli viikonlopun aikana eniten genrevaihtelua, sillä se tarjoili muun muassa Bajo Ceron maailmanmusiikkia ja 2-7 miehen trio?:n grasspunkia.

Lauantaina yllekirjoittaneen tunteisiin vetosivat The Posies sekä Gommi & Pommi.

Jon Auerin ja Ken Stringfellow’n ohjaaman The Posiesin edellinen levy Blood/Candy saa yhtyeen kuulostamaan hieman tylsältä. Livenä kappaleet purskahtivat rosoisilla kitaroilla ja Stringfellow’n antaumuksella ryyditettynä sanalla sanoen eloon. Licenses to Hide -kappaleensa yhtye esitti oululaisen muusikko-musiikintekijä Lotan kanssa. Auerin ja Stringfellow’n väliin asetetun Lotan vähäeleinen karisma ei kalvennut lainkaan lavan muille muusikoille.

Stringfellow omisti Solar Sister -kappaleen Tomi Palsalle, joka ei ollut ennen tätä missannut yhtäkään Posiesin Suomen-keikkaa. Terkkuja Tomille. Stringfellow perusteli kappalevalintaa sanomalla, että Tomin sisällä asuu varmasti kaunis nainen, jota Stringfellow voisi pitää siskonaan.

Ennen Gommin ja Pommin Midnight Show’ta aurinkoinen taivas repesi märkään sadekuuroon. Ihmiset pakkautuivat esiintymisareenana toimineen teltan suojiin ja huomasivat kohta kuuntelevansa kahta eläkeikäistä eläinpukuihin sonnustautunutta muusikkoa. M. A. Numminen ja Pedro Hietanen astelivat Ken Stringfellow’n liukkaaksi sylkemälle lavalle kuin mille tahansa lapsikeikalle. Nimittelipä Gommi-jänikseksi pukeutunut Numminen kuulijoita ”lapsiyleisöksi”.

Kookospähkinä, Minä soitan harmonikkaa ja Jänis istui maassa räjäyttivät teltan alaisen kansan riemukkaisiin yhteislaulantoihin. Nummisen ja Hietasen sanailu oli varsin hauskaa, mutta esiintymisestä välittyi myös jonkinasteinen rutinoituminen. Tokihan tuollainen lapsekas toiminta huvittaa humalaspäistä festivaaliyleisöä. Lavan sivustalle kerääntyneiden Posiesin miesten hymyileviltä huulilta saattoi lukea ihmetyksen sanat: ”What the fuck?”

Kaikki tämänvuotisen Qstockin parhaat artistit ovat sellaisia, joita mieluummin katselisi genrelleen omistautuneessa tapahtumassa tai intiimillä klubikeikalla. Gommi ja Pommikin toimisi kenties paremmin oikean lapsiyleisön edessä.

Qstockin yksi suuri ongelma on vaihtoehtoisen musiikin puute ja ahtaalleajo. Vielä vuonna 2008 tapahtuma-alueelle pystytettiin elektroniseen musiikkiin ja vaihtoehtoisiin artisteihin keskittynyt Happiteltta. Viimeiset kolme vuotta Kuusisaaren rannan tanssit ovat olleet yksinomaan pienen Beach Party -teltan vastuulla.

Oululaisten klubijärjestäjien ja muusikoiden organisoima BP-teltta onkin pistänyt pystyyn tapahtuman kovimmat tanssit. Yhteistyö järjestäjien ja etenkin järjestysmiesten kanssa on aiheuttanut kuitenkin sen verran hiertymiä, ettei motivaatio liene kummallakaan osapuolella huipussaan. Ja harva tanssijaloin varustettu haluaa maksaa montaa kymppiä lista-artisteista, jos tarkoituksena on päästä rannalle heiluttamaan lannetta ja hoop-vannetta.