Rumban reportteripartio kiertää paraikaa Roskilden maita ja mantuja. French Films tanssitti kansaa aurinkoisen festivaalin lämmittelypäivänä, mutta varsinaisen avajaispäivän lopetusbileet olivat pettymys. Sanni Koskela kertoo ensimmäiset kuulumiset Tanskanmaalta.
Teksti ja kuvat: Sanni Koskela
Roskilde Festival
Roskilde, Tanska
5.–8.7.
Kepeä kotimainen surffirock istui Roskilden viimeisen warm up -päivän alkuiltaan kuin hanska. Hyväntuulinen French Films veti keskiviikkona 4.7. nousevia artisteja esittelevän Pavilion Junior -teltan täyteen iloisia ja päivettyneitä festiveelereitä.
Nuoren viisikon lennokas soitto ja varma esiintyminen sai parituhatpäisen yleisön tanssimaan. Festarikansa oo-aili hittibiisi You Don’t Know’n välihoilotusta vielä keikan jälkeenkin.
French Filmsin brittiläisvaikutteinen rilluttelu ei ehkä ole genressään omaperäisintä, mutta yhtye tulee varmasti keräämään innostunutta yleisöä ympärilleen näilläkin aineksilla. Ja hyvä niin: Suomesta kun ei viedä ulkomaille mitenkään liikaa duurivoittoista indierockia.
Tässä vaiheessa juhlahumua oli vasta lämmittelypäivä käynnissä.
Roskilden kahden pienemmän lavan lämmittelyfestari alkoi sunnuntaina ja 940 000 neliömetrin leirintäalue aukesi jo lauantaina. Roskilden yli 75 000 festarivierasta juhlii ympäri leirintäaluetta. Parhaimmat bileet löytyy usein itäisestä ja läntisestä leirikeskuksesta, jonne omatoimiset bilejärkkääjät kokoavat juhlijoita suurten äänentoistorakennelmiensa ympärille. Soittolistalla on tanssimusiikkia Leijonakuninkaan tanskankielisestä soundtrackistä Rage Against the Machineen.
Torstain eli varsinaisen avajaispäivän alkuilta käynnistyi uudella elektronisen musiikin lavalla, jossa jenkkiläinen Araabmuzik yhdistelisi muun muassa hiphopia, trancea ja dubstepiä eri sämpleillä höystettynä. Harmi vain, että uusi lava sijaitsi koko 215 jalkapallokentän kokoisen festivaalialueen päinvastaisella laidalla aivan leirintäalueen reunassa, mikä tekisi mahdottomaksi ehtiä The Shinsin tuntia myöhemmin alkavalle keikalle. Apollo ja Araabmuzik oli siis hylättävä, ja Shinsin aloittaessa Areena oli jo aivan täynnä.
Mutta Shinsiä olikin mukava kuunnella täpötäyden Areenan ulkopuolella nurtsilla, sillä pilvinen festaripäivä oli juuri taittumassa aurinkoiseksi. Ruotsalaiset ruutupaitamiekkoset (ja bassossa ollut ruutupaita-naikkonen) heittivät kiitellyn keikan Helsingin Garden Partyssa vasta viikko sitten, ja takuu-indietä sai kuulla tanskalaisyleisökin.
Juhlakansaa The Shinsin keikan tienoilla.
Tuttu ja turvallinen indierock sai kuitenkin jäädä, sillä päivän bileet oli saatava käyntiin. Tanskalainen balkan- ja muita etnovaikutteita sekoittava Analogik tampatutti riehakasta yleisöä täydessä vauhdissa Cosmopol-areenalla jo ensi soinneista lähtien. Orkesteri on virkistävä tulokas kovassa huudossa olevaan balkan-skeneen, sillä soitossa kuuluu paitsi sitä perinteikästä puhallinosastoa ja huudatuksia mutta yhtä tärkeässä osassa ovat myös jazz- ja jopa reggae-ainekset.
Instrumentaalijunkka täytti trooppisen 6 000 hengen Cosmopolin liki repeämispisteeseen, ja riemunkiljahduksia pirskahteleva tanssinta jatkui myös areenan ulkopuolisille nurmikoille. Ne kerrat, kun telttaan pääsi änkemään sisään, näki myös Analogikin värikkäät lavaefektit. Visuaalisesti tyylikäs ja auditiivisesti perinteitä ammentava kokonaisuus viehätti vastakohdillaan.
Analogik työn touhussa.
Roskilden avajaispäivä ei kuitenkaan ollut elektronisen tanssimusiikin vaan kasarirockareiden juhlaa. The Cure soitti jokerimaisen Robert Smithin johdolla peräti kolme (3!) tuntia, mikä myöhästytti lähtöä Janelle Monaen show’hun. Soul-kaunottaren keikka ei ollut kuitenkaan mikään ainutkertainen esitys, sillä Monae kävi viime kesänä paitsi Flow’ssa myös Roskildessa – tosin tällä kertaa suuremmalla lavalla.
Niin soulia, r&b’tä, hiphopia kuin rockiakin yhdistelevä Monae ei ole julkaissut uutta levyä vuoden 2010 The ArchAndroidin jälkeen, mutta hän on kiertänyt aktiivisesti androgyynisen seksikkään show’nsa kanssa ympäri maailmaa. Monaen energinen, karismaattinen ja teknisesti taitava esiintyminen vaatii kovan luokan ammattilaiseltakin paljon. Ei olekaan ihme, että esityksen alkupuolella soulprinsessan olemuksessa oli väsymisen merkkejä.
Ensimmäisten biisien (Dance or Die ja Faster) aikana Monae selvästi joutui säästelemään ääntään. Kuitenkin viimeistään puolivälissä keikkaa Monae pääsi jo esittelemään laulusulojaan. Enimmäkseen timanttisen ArchAndroidin ralleista koostuvaan settilistaan toi vaihtelevuutta jopa kolme coverbiisiä, joista Jackson Fiven I Want You Back villiinnytti tanssivan yleisön entisestään. Encoren aloituskappale oli uusi, ja uutta Monaelta jo odotetaankin. Janelle Monae oli Roskilden järjestäjiltä riskitön valinta, sillä yksi asia on varmaa: tätä naista ei voi olla rakastamatta.
Janelle Monae osasi ottaa yleisönsä.
Koska Roskilden avajaispäivä oli keskisuurten artistien osalta melko tavanomainen, odotukset kohdistuivat superryhmä Apparatjikin yöllisiin taidereiveihin. Coldplayn, Mew’n ja A-han jäsenistä koostuva elektropop-kokoonpano valtaisi yhden festareiden odotetuimmista esiintymisajoista ja -paikoista – avajaisilta Roskilden päälavalla kello yksi yöllä. Aiempina vuosina tällä paikalla festarikansaa ovat reivauttaneet isot biletyttäjänimet kuten Trentemøller, The Chemical Brothers ja Deadmau5.
Musiikillisesti Apparatjik kuulostaa normaalilta elektropopilta. Vängäksi sen tekee Jonas Bjærren Mew-henkiset, melankoliset melodiat, Guy Berrymanin colplaymaiset bassotukset ja Magne Furuholmenin a-hamaiset poppikitarat. Rumpalina häärää poppituottaja Martin Terefe, joka on tuottanut muun muassa Jason Mrazia.
Apparatjikin hienous on sen yksinkertaisissa biiteissä ja melodioissa, jotka muistuttavat Chromeota. Coldplayn ja Mew’n läheinen läsnäolo tuo pakettiin hipauksen herkkyyttä. Nelisen vuotta yhdessä operoinut ”superryhmä” ei rajoita eksistenssiään pelkkään musiikkiin, vaan pyrkii internetissä ja esityksissään jonnekin tajuntaa korkeammalle. Potentiaalia taiteellisiin yöreiviin oli siis rutkasti.
Innostus lopahti kuitenkin nopeasti. Yleisö oli harvalukuista jo keskellä päälavan aluetta, missä aikaisempina vuosina vastaavaan aikaan oli ollut tungosta ja vähän tilaa tanssia. Ilmeisesti moni festaaja oli jo ennakkoon päättänyt, että tekotaiteelliselta performarssilta haiskahtava pläjäys olisi kuulematta paskaa. Itse olin kärsivällisempi, vaikka alku olikin ankea.
Kumma kulkue Apparatjikin keikalla. Toivottavasti kovin moni yleisön edustaja ei friikahtanut tyystin.
Superryhmä soitti livekeikkaa eikä hostannut reivejä. Elektroniset poppikappaleet liveorkesterin rämpyttämänä kuulostivat hölmöiltä. Lava oli jaettu neljään valolaatikkoon, josta heijastui soittajien varjot, mikä on visuaalisena ratkaisuna nähtyä kamaa. Takana ei tanssittu. Olin jo huutaa stubbismeja, kunnes esitys siirtyi yleisön keskelle suureen valokuutioon, jonka päällä dj iski biitit kehiin. Toivonpilke heräsi.
Taide-elämyksellisyys konkretisoitui kuutiosta lähtevään catwalkiin, jossa mallit esittelivät Apparatjikin erityistä haute couturea. Käytännössä tämä tarkoitti jonoa, jossa kävelivät suuri korvasieni, ihmemaa Ozin haltia, Muumien jääkuningatar, ohutsuoli/raakamakkara sekä muita sisäelimiä. Kuulostaa ehkä virkeän omaperäiseltä, mutta taiteellisuuden itseisarvon korostaminen tuntui pelkästään oudolta. Huonolla tavalla oudolta.
Catwalk-spektaakkelin jälkeen esityksen keskus vaihtui taas päälavalle, missä foliohattuinen superbändi esitti muun muassa stadionille sinänsä sopivan Cervux Sequentialin Lisa A:n fiittaamana, mutta meininki ei tanssituttanut. Apparatjikin olemuksessa on hupsuttelevaa leikillisyyttä, mutta superryhmän huumori on yhtä kiusallista kuin pervon sedän epäsopivat vitsit sukujuhlissa.