Ruisrock, osa 2: Finlandiaa, panolauluja sekä tanssittavaa ja tylsää indietä

11.07.2012

Auroora Vihervallin Ruisrock-reportaasi jatkuu.

Teksti: Auroora Vihervalli

Moonface with Siinai, Regina, PMMP, Stig, Nightwish
Ruisrock, Turku
7.7.2012

Turun sääennustuksissa tuntuu olevan sellainen hauska ominaispiirre, etteivät ne usein osu oikeaan. Kuuliaisimmat ovat vetäneet kumisaappaat jalkaan, mutta turhaan: sääennustusten sadepilvistä huolimatta Ruissalon keskipäivä on auringon paahtama. Porteista sisään raahustavat ihmiset ovat vielä krapuloissaan totisia, mutta hyytyminen ei auta. Ohjelmakartta käteen ja menoksi!


Päivä saa mahtipontisen aloituksen, kun kanadalainen Moonface alias Spencer Krug esiintyy suomalaisen Siinain kanssa Aurinkolavalla. Yhtä aikaa toisaalla soittavat Scandinavian Music Group ja Paleface, mutta valinta ei ole vaikea. Moonfacen huhtikuussa ilmestynyt With Siinai: Heartbreaking Bravery -levy on niin sydäntärikkovan hieno, että Terhi Kokkosen hummeritarinat jäävät auttamatta toissijaisiksi.

Moonface ja Siinai näyttävät lavalla melko hellyttäviltä: he ovat sisäänpäin kääntyneitä, juroja ja ujoja, mutta sitäkin taitavampia ja keskittyneempiä. Krugia ei voi väittää supliikkimieheksi (”thanks”), mutta yleisöä ei tarvitse hurmata vitseillä tai tarinoilla. Siinain mahtipontinen krautpaisuttelu vajottaa yleisön jonkinasteiseen transsitilaan, jolla ei ole mitään tekemistä väsymyksen kanssa. Esitys ei ole unettava, vaan Teary Eyes and Bloody Lipsin kaltaiset nopeatempoiset kappaleet saavat yleisön jopa tanssimaan.

Kun nerokas suomalais-kanadalainen fuusio on lopettanut, Aurinkolavalle siirtyy keimailemaan suomalainen Regina. Raskaana oleva Iisa Pykäri on kaunis vihreässä mekossaan, mutta se ei pelasta esitystä olemasta puuduttavan tylsä. Meno saa kaivattua lisäpontta vasta lopussa, kun viimeiset biisit, Mustavalkeaa ja Jos et sä soita, saavat niin yleisöön kuin bändiinkin kaivattua virtaa. Sääli, että näin käy vasta lopussa.

Energiaa on siis etsittävä muualta. Sitä löytyy Rantalavalta, kun sille päästetään temmeltämään festarikansan ikioma rämäpääkaksikko Vesala ja Luoti. Mikään ei liene niin täydellinen yhdistelmä kuin PMMP ja festarilava. Parin meno on juurikin niin ilahduttavaa ja innostavaa kuin voi odottaa. Naiset vetävät paljon kappaleita uudelta Rakkaudesta-albumilta, mutta niiden tahdissa pompitaan yhtä riehakkaina kuin vanhaan Matkalauluunkin.

Juuri PMMP on se, mitä tämä lauantai kaipasi. Takuuvarma ja häpeilemätön show tekee lopun hieman pitkäveteisestä iltapäivästä. Tästä voisi jatkaa katsomaan Stigiä, joka varmasti pystyy pitämään iloisen tunnelman yllä.

Edellinen oletus on osittain harhaa, sillä Stig on vetänyt pienen Louna-lavan alueen niin täyteen ihmisiä, ettei artistia yksinkertaisesti pääse katsomaan lähemmäs. ”Hei kulta, mä tahdon rakkautta sulta, saanko maistaa sun piparia, piparia”, ihmismassan takaa lavalta kajahtaa. Meno vaikuttaa letkeältä, mutta olisi itsemurha-altista lähteä yrittämään lähemmäksi. Stig on siis jätettävä sikseen. Miten olisi Huoratron?

Pian käy kuitenkin selväksi, että Telttalavalla aloittavan Aku Raskin setti on vielä itsetuhoisempi vaihtoehto kuin Stigin tiivis yleisömassa. Huoratronin aloittaessa teltta ei ole läheskään täynnä, mutta pelkona ei ole nyt massatalloutuminen vaan yksinkertaisesti kuulon ja järjen menettäminen. Vaikka esitystä seuraisi teltan takaosassa korvatulpat syvälle korviin survottuna, ääniaallot ovat vihlovan voimakkaita. Paine on niin kova, että aivohalvausta houkuttelevampaa on siirtyä suosiolla suoraan lähianniskelualueelle kuuntelemaan Huoratronia kauempaa.

Keskiyöllä aloittaa illan pääesiintyjä Nightwish. Rahalla saa ja hevosella pääsee: on ilotulituksia, liekkejä ja savua, vähän väliä räjähtelee. Visuaalisen mässäilyn ohessa yhtye on ilahduttavan hyvässä vedossa. Lisäksi Anette Olsson laulaa niin kirkkaasti, että hätkähdyttää muistaa, ettei hän olekaan yhtyeen alkuperäinen laulaja.

Vaatimattomuus kaunistaa, mutta sitä Nightwish ei tunnu tietävän. Pienieleisyys ei sopisi sille ollenkaan, mutta yhtye voisi silti välttää mauttomimmat ylilyönnit. Vai eikö ole överiä, että kesken setin Nightwish soittaa säkkipilleineen ja kitarasooloineen Finlandian? Yleisö hakkaa ilmaa nyrkillä, mutta veto on enemmän korni kuin koskettava.

Ennen kuin Suomen lippu raahataan lavalle, tuntuu sopivalta vetäytyä Ruissalosta. Nightwishin ja yleisön aiheuttama jytinä rytmittävät sopivasti loittonevia askelia.

Lisää luettavaa