Tammerfest-raportissa painottuvat festarin vahvuudet: rock ja kotimaisuus. Tuukka Hämäläinen puikkelehti läpi 20-vuotiaan kapunkifestivaalin, Ratinan päälavalta kahvilakeikoille.
Teksti ja kuvat: Tuukka Hämäläinen.
Otsikkokuvassa Happoradio.
Tammerfest 2014
Tampere
16.-20.7.2014
Jos nykyisin useampi festivaali hakee uutta ilmettä, luottaa Tammerfest tuttuun ja turvalliseen. Muun muassa Eppu Normaalin ja J. Karjalaisen tähdittämä festivaali painottui vahvasti rockiin ja suomalaisiin esiintyjiin. Muutamasta ulkomaisesta esiintyjästä vain tunnetuin, brittitähti John Newman nousi lauteille varsinaisella festarialueella. Kävin läpi liudan erilaisia ja -kokoisia keikkoja Tammerfestin valikoimasta.
Keskiviikko
Omalta osaltani festarin avasi todellinen yllättäjä. Nuori Tiisu-yhtye näytti YO-talon lauteilla närhen munat pääesiintyjänä rockanneelle Samuli Putrolle. Useimmille todennäköisesti tuntematon Tiisu tarjoili monipuolisen setin äkkiväärää suomirockia, jossa voi kuulla vaikutteita YUP:stä Tehosekoittimeen. Harvemmin näkee lämppärin saavan yleisön näin lämpimäksi. Eipä mikään ihme, että Tiisu on saanut jo levytyssopimuksenkin. Näitä tyyppejä kannattaa pitää silmällä!
No, hyvinhän se Putrokin toki esiintyi, kokemuksen tuomalla varmuudella, vaikka show-miehen elkeet hetkittäin muuttuivatkin turhan rutinoituneiksi. Kiinnostavimpia vetoja olivat Putron ammattitaitoisen yhtyeen raskaammat sovitukset Elämä on juhla -esikoisalbumin (2009) raidoista, vaikka tuoreet hitit (kuten likimain pateettinen Kuka tahansa kelpaa) saivatkin parikymppiset fanitytöt kiljumaan kovimmin.
Torstai
Torstain korventavan festaripäivän polkaisi käyntiin Viikate Ratinanpuiston festivaalialueella. Seurasi tuttua Kaakon kaihoa, sekä settiin monipuolisuutta tuovia Motörhead-covereita. Kuten olen ennenkin todennut, on Viikate luotettava keikkayhtye, ja tälläkin kertaa Kouvolan hurjat tempaisivat yleisön mukaansa. Samalla Kaarle paljasti, että syksyn keikkojen jälkeen on luvassa pidempi tauko. Toivottavasti palaavat mahdollisimman pian ja yhtä hyvässä vireessä.
Hyrdellä on asiaa.
Viikatetta seurannut Stam1na puolestaan panosti tuotantonsa ärhäkkäimpiin kappaleisiin, eikä Hyrde joutunut juuri puhtaalla äänellä laulamaan. Stam1na nähtiin tällä kertaa kuusihenkisenä, sillä sormensa loukkanneelle basisti Kai-Pekka Kangasmäelle piti seuraa etevä tuuraaja. Yhtyeen riehakasta showta seuraa tietysti mielellään, vaikkei aivan koko tuotanto olisikaan hanskassa. Uutta SLK-levyä (2014) mahtui settiin tuhti annos, mutta mikäs siinä kun yleisölle kelpasi.
Happoradio taas saattaa kuulostaa oudolta seuraajalta Itä-Suomen raskaille yhtyeille, mutta helsinkiläispopparit houkuttelivatkin paikalle oman yleisönsä. Niin se vaan Pois Kalliosta jaksoi laulattaa ja tanssittaa niitä ”taviksia”, joille yksi hittinsäkin on omistettu. En pääse sisään, muttei minun ehkä tarvitsekaan. (Vaikka Elefantti olikin aika hyvä kipale!)
Plain Ride pääsi lumoavaan valitettavan pienen yleisön.
Ennen Haloo Helsinkiä ja Apulantaa suoritin tyylikkään poistumisen Klubille, jossa illan avannut Plain Ride olisi todella ansainnut suuremman ja kiitollisemman yleisön. Circlessäkin vaikuttaneen Janne Westerlundin johtama yhtye sai tahkota kiinnostavaa, ”krautfolkrockiksi” kutsuttua materiaaliaan lähes tyhjälle salille. Vaan eipä ole bändiä turhaan kehuttu, mitä samaa ei voi sanoa illan toisesta esiintyjästä, Antero Lindgrenistä. Helsinkiläistä lauluntekijää on kovasti ylistetty, mutta biisit äityivät omaan makuuni turhan samanlaisiksi ja vain muutama osa sai aikaan minkäänlaisia säväreitä, vaikka bändi sinänsä taidokas olikin.
Illan pääesiintyjänä tahkosi 22-Pistepirkko, jonka kehuminen tuntuu melko turhalta. Keränen, Keränen & Haverinen soittivat paitsi kokemuksen tuomalla varmuudella, myös sellaisella nautinnolla, jota keikkatyöhön turtuneilta veteraaneilta usein puuttuu. Erinomaista!
P-K Keränen slide-kitaran kimpussa.
Perjantai
Perjantaina Eppujen, Jenni Vartiaisen ja Kaija Koon vallatessa Ratinan festarialueen, oli tarkoitus pitää vapaapäivä. Vaan poikkesimpa kuitenkin illalla Johanna Kurkelan keikalle Ilves Bar & Night -klubille – ja mikä virhe se olikaan. Keikkapaikkana klubi oli sitä luokkaa, että korkeintaan 20 ihmistä saattoi nähdä yhtyeestä vilaustakaan ja alkuun äänentoistokin tuntui sotivan herkkä-äänistä artistia vastaan. Sinänsä Kurkela ja yhtyeensä vetivät hyvin, mutta valtaosaa yleisöstä olisi kai kiinnostanut jatkaa tanssilattialla Get Luckyn tahtiin. Olimme Kurkelan kanssa molemmat väärässä paikassa ja väärään aikaan.
Johanna Kurkela ihastutti niitä, jotka malttoivat kuunnella.
Lauantai
Lauantaina oli vuorossa metallia ja indietä. Pakkahuone ja Klubi oli täksi iltaa yhdistetty ja rautaisen illanvieton avasi Tuoni pienemmän lavan puolella. Olin kuullut Tuonen esikoislevyn vuonna 2005, enkä sittemin kuullut nuottiakaan yhtyeen tuotannosta. Sikäli tuli pienenä yllätyksenä, että yhtyeen uudemmassa tuotannossa on selkeitä thrash-vaikutteita. Valitettavasti kahden laulajan yhteistyökään ei jaksanut pitää mielenkiintoa yllä, etenkin kun sanoista ei saanut mitään tolkkua. Kova uho yhtyeellä oli päällä, mutta kuten muuan tapahtumaan saapunut metallimies totesi takanani narikkajonossa: ”Niin ennalta-arvattavaa.”
Illan ensimmäinen ison lavan esiintyjä oli tietysti Mokoma, jonka kehuminen tuntuu yhtä turhalta kuin 22-Pistepirkon kohdalla. Suomimetallin kärkinimen esiintyminen on uskomattoman rentoa ja suhde yleisöön lämmin. Kuorolaulu raikasi kertosäkeissä, lukuunottamatta uskaliasta Eppu Normaali -coveria Kaikki häipyy, on vain nyt. Kappale muodosti niin kiinnostavan kontrastin suhteessa yhtyeen omaan tuotantoon, että se oli helposti keikan tähtihetki. Toisin kuin levy-yhtiötoverisa Stam1na, tarjoili Mokoma sekä puhdasäänisiä slovareita että ärjympiä kappaleita, mikä tekee kokonaisuudesta heti monipuolisemman.
Mokoma – Kaikki häipyy, on vain nyt
Mokoman jälkeen olisi ollut tarjolla vielä sekä Rytmihäiriö että Turmion Kätilöt, mutta omasta puolestani käänsin takkini (tai hikisen paitani) ja siirryin Café Europaan vilkaisemaan uutta tulokasta nimeltä Good Omens. Pieni indie-yhtye julkaisi hiljattain debyyttilevynsä By Open Plains, jonka kappaleita kuultiin lyhyellä, 45-minuuttisella kahvilakeikalla. Europa ei ehkä ole otollisin keikkapaikka, etenkin kun esiintymislava oli pystytetty suoraan ulko-oven viereen, eikä esitystä jatkuvan ihmisvirran takia kovin helposti seurattu. Mutta olihan tilaisuus ilmainen!
Yhtye voisi panostaa vielä enemmän nais- ja miesvokalistien yhteistyöhön, mutta vähäeleisen indie-himmailun ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän tulokkaaseen.
Sunnuntai
Viimeisenä päivänä omalta osaltani oli jäljellä vain The Jon Spencer Blues Explosion, joka edellisenä iltana rockasi Helsingin Tavastialla. Lämppärinä esiintynyt kotimainen Cosmo Jones Beat Machine aloitti ilmoitettua aiemmin ja ehdin nähdä keikasta vain jälkimmäisen puoliskon, mutta äkkiseltään yhtyeen raivokas bluesrock sopi Blues Explosionin lämppäriksi kuin nyrkki silmään. Eipä ihme, että Jon Spencer kiitti yhtyettä välispiikissään.
Ja lopuksi oli vain Blues Explosion: Hurmosta! Hikeä! Riehumista! Kontaktia! Sylkeä! Rock ’n’ rollia! Tinnitusta!
Vaikka The Jon Spencer Blues Explosion ei ole rockin isoimpia nimiä, ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö Jon Spencer, Judah Bauer ja Russell Simmins olisi rock-tähtiä isolla R:llä. Harvoin jos koskaan olen nähnyt sellaista energiaa lavalla. Kolmikon yhteispeli on Primuksen luokkaa, vaikka Blues Explosion luottaakin enemmän rockin alkukantaiseen voimaan kuin taidoillaan kikkailuun.
Okei, reiluuden vuoksi todettakoon, että eturivissä miksaus oli aika raaka, eikä Spencerinkään lyriikoista mitään selvää saanut. Mutta tässä tapauksessa pienet kritiikit jäävät yhtyeen armottoman esiintymisen varjoon.
Analyysi
Useaan otteeseen Tammerfestissä vierailleena sain sen vaikutelman, että festarin pääpaino on entistä enemmän Ratinanniemen festivaalialueella. Kaikki nimekkäät artistit ovat joko siellä tai Pakkahuoneella, joku ehkä myös YO-talolla. Painotuksesta kertoo jo festarialueen uusi yleisöennätys, yhteensä 22 000 kuulijaa.
Tämä on sääli, sillä erottuakseen Suomen melko runsaasta festaritarjonnasta Tammerfestin kannattaisi painottaa juuri runsasta tarjontaa laidasta laitaan, erikokoisia konsertteja useammissa esiintymispaikoissa. Tämä voisi tuoda kaupunkifestivaalille suuremman yleisön jo siksi, että festarialueen liput ovat melko tyyriitä verrattuna klubilippuihin, etenkin jos on todella kiinnostunut vain yhdestä esiintyjästä.
Omasta mielestäni Tammerfest on aina tarjonnut hyvän vaihtoehdon niille, joita festarialueilla hengailu lähinnä tympäännyttää. Toivottavasti se ei tulevaisuudessa muutu pelkäksi Ratinafestiksi.