The Ark Tammerfestissä – Homopop-hautajaiset ruotsalaiseen tapaan

Ola Salon luotsaama festarijyrä ja jokapaikanhöylä soitti Tampereella kolmanneksi viimeisen Suomen-keikkansa. Toiset huokaisivat helpotuksesta, toiset jäivät suremaan.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen

The Ark
Tammerfest, Keskustorin teltta, Tampere
14.7.2011

”Ei kesää ilman The Arkia”, kuuluu vanha festarikansan sananlasku. Se ei kuitenkaan enää ensi kesänä päde. Ruotsin pöyhkeimmät glamrock-riikinkukot nimittäin laittavat syksyllä pillit pussiin.

Tietyissä piireissä The Arkin lopettamisen luulisi olevan todellinen shokkiuutinen. Bändihän on kuulunut suuren osan 2000-luvusta erottamattomasti Suomen suveen. Massafestareilla yhtyeestä on tullut kebabkojun kaltainen itsestäänselvyys.

Monille The Ark taas on päättymätön painajainen. Ola Salon turhamaista homopoppia ei tunnu pääsevän pakoon minnekään. Lisäksi The Soundsin, Volbeatin ynnä muiden vakiokalusteiden kanssa se on jo pitkään syönyt elintilaa oikeasti kiinnostavilta artistikiinnityksiltä.

Tammerfest olikin oiva paikka heittää kolmanneksi viimeinen Suomen-keikka, sillä kaupunkifestivaalilla myydään keikkakohtaisia lippuja. Näin sivulliset joutuvat kärsimään mahdollisimman vähän.

Bändi ei vetänyt Keskustorin telttaa läheskään täyteen. Olan arkki saatettiin viimeiselle matkalleen Tampereen osalta odotettua vähälukuisemman joukon voimin. Pippurinen yleisö kuitenkin yritti kaikkensa, että ruotsalaispopparit peruisivat lopettamispäätöksensä.

Salo laulatti ja hypytti ihmisiä miten tahtoi, ja väki söi hänen kädestään. Keulakuva kielsi ajattelemasta keikkaa hautajaisina, vaikka itse sortuikin pitkiin vuodatuspuheisiin ja sentimentaaliseen nostalgiafiilistelyyn.

Yleisön hurmosta katsellessa ei voinut olla hämmästelemättä, miksi The Arkilla on niin erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Bändi ei ole ikinä ollut täällä mikään listajyrä. Siitä huolimatta sille on kertynyt maassamme toistakymmentä klubikeikkaa. Jo pelkästään Ruisrockissa se on nähty neljänä kesänä 2000-luvun aikana.

Välispiikissään Salo antoi yhden selityksen: ehkä suomalaiset vain pitävät meikatuista miehistä.

Ola Salon karisma on huikea, sitä ei voi kiistää. Hänen kipparoima kimalleshow on alusta asti suunniteltu nimenomaan keikkalavoille – ja vielä isoille sellaisille. Mikä olisikaan siis otollisempi ympäristö kuin suomalainen kesäfestivaali? Jurripäinen bileväki tykkää tanssia ja Salo tykkää tanssittaa heitä.

Humala ei kuitenkaan näytellyt pääroolia Tammerfest-keikalla, eikä juomatiskillä pahemmin tungosta ollut. Jengi oli tullut kuuntelemaan. Ennen kaikkea Keskustorin teltassa kiteytyikin se tosiasia, että The Ark on tehtaillut ison kasan äärimmäisen iskeviä popralleja.

Harvalla bändillä on varaa lyödä miltei heti kärkeen Clamour For Glamourin, Father Of A Sonin ja Breaking Up With Godin kaltaista hittikolmikkoa, ja vielä niin, että meno vain yltyy keikan edetessä.

Onneksi Tampereella ei biisejä Arkeology-kokoelman ulkopuolelta juuri kuultu, sillä jos bändin kirkkaimmat hitit siirtää sivuun, jää jäljelle vain puistattava euroviisun löyhkä.

Loppuhuipennus oli oikeasti koskettava. Mainiona hyvästelybiisinä toimi jo ennen encorea soitettu One Of Us Is Gonna Die Young, joka terästettiin pätkällä Alphavillen Forever Young -biisistä. Calleth You, Cometh I yleisönhuudatuksineen kuitenkin itseoikeutetusti löi viimeisen naulan arkkuun.

The Arkin tarinasta jäi lopulta katkera maku. Bändi halusi valloittaa maailman, mutta päätyi kännisen festari-Suomen vakiosoundtrackiksi. Se sai lämpätä The Darknessia, vaikka olisi halunnut asian olevan toisin päin. Se halusi olla uusi Abba, mutta rahkeet eivät vain riittäneet.

Enää kaksi keikkaa ja The Arkin ja Suomen suhde saa päätöksensä. Mitä veikkaatte, kuinkahan kauan kestää, että bändi tekee comebackin?