Tinashe
Tavastia
17.3.2015
Kun ensi kertaa katsoin Tinashen parin vuoden takaisia musiikkivideoita, minulla oli epäilykseni. Hieman kotitekoisen näköistä, yliseksikkäästi stailattua. Lauluääntä kivasti, tanssiliikkeet hieman väkinäisiä. Itse musiikissa oli kuitenkin jotain kiinnostavaa. Perus viettely-rakkaus-seksi -kauraa siitäkin suuri osa, mutta muutama toimiva kappale. Toinen mieleen jäänyt asia oli nuoresta naisesta huokuva intohimo. Vähissä vaatteissa vääntelehtimisen lomassa Tinashen silmistä loisti palava halu päästä huipulle.
Siksi oikeastaan ei olekaan hirveän suuri yllätys, että tähän mennessä Tinashe on jo maailmankiertueella ja uusimmat musiikkivideot ovat taidokkaammin tehtyjä. Ensimmäisen mixtapen julkaistuaan hän sai levytyssopimuksen, jota seurasi vielä toiset kaksi underground r&b-piireissä hyvin vastaanotettua mixtapea.
Sitten, aikalailla tasan vuosi takaperin, tuli 2 On: juomista ja pössyttelyä mainostava bile-anthem, joka nosti Tinashen YouTube-tasolta Spotifyn hittilistoille. Tämän kappaleen aallon harjalla Tinashe ratsastaa vieläkin, vaikka uusia singlejä ja kokonainen Aquarius-albumikin on jo ilmestynyt. Itse albumilta löytyy mielenkiintoisempiakin kappaleita, ja se edustaa puhuttua ”uutta r&b-aaltoa”, jota voisi kai kuvailla niinkin epämääräisin sanoin kuin ”eteerinen” ja ”elektro-melankolinen”.
Eli kun paljastui, että tämä nouseva tähti saapuu Tavastialle, vastaus oli selvä: pitää nähdä, onko videoilla keimaileva tyttö tarpeeksi dynaaminen lavalla – varsinkin pienellä sellaisella, missä show-tehosteilla ei voi paikata ontuvaa karismaa.
Historia toistaa itseään ja ilta alkaa rauhallisena, mutta lämppärinä toimiva helsinkiläinen räppäri Biniyam saa kiitettävästi liikehdintää aikaan. Kun Tinashe astelee esiin, volyymi tietysti nousee, mutta yleisössä mahtuu hengittämään, jopa tanssimaan. Setti alkaa hiiipien räjähtävällä Vulnerable -kappaleella. Ja siellä se taas on: tuo katse, josta nyt näkyy epäilijöille näyttämisen aiheuttama tyytyväisyys. Tanssiliikkeet, kuten vokaalitkin, ovat sulavia. Tinashe on lämminhenkinen, katsoo faneja silmiin ja ottaa heidän puhelimiaan kuvatakseen videota lavalta.
Alkuun esitetään mixtape-aikojen helmiä, kuten Ecstasy ja Boss. Tinashe kiittää niitä, ketkä ovat ostaneet hänen musiikkian jo tuolloin. Mixtapet ovatkin juuri se, mikä tekee hänestä varteenotettavan. Nuoria, kauniita r&b-tyttöjä ilmestyy tyhjästä isojen levy-yhtiöiden tukemana ja niin valmiiksi tuotteellistettuina, että autenttisuudesta ei ole jälkeäkään. Tinashe on ahertanut kolmen julkaisun verran materiaalia kotistudiossaan ennen isoa läpimurtoa, joten menestys vaikuttaa ansaitulta.
Taustatanssijat häipyvät hetkeksi ja vauhdikkaampia kappaleita seuraa ysäri-r&b -tunnelmaa luova How Many Times, joka katkeaa äkilliseen musiikin loppumiseen. Tinashen silmissä välähtää säikähdys, mutta hän paikkaa tilannetta juttelemalla mukavia yleisön kanssa dj: korjatessa tilannetta. Seuraavaan biisiin mennessä vaikenee vuorostaan mikki. Tinashe pudistaa päätään hermostuneesti hymyillen kunnes tanssija kiikuttaa uuden.
Tekniset ongelmat jäävät nopeasti unholaan, kun tanssijoiden esittely alkaa. Tinashe kertoo heidän nimensä ja yhdessä he jammaavat Turn Down for What -hitin tahtiin ja vetävät koreografian pinnalla olevan Rae Sremmurdin No Type -kappaleeseen. Tanssivaiheen merkittävyys on kyseenalainen, mutta yleisö näyttää nauttivan. Kenties tämä on tapa peitellä sitä, että todennäköisesti suuri osa heistä odottaa vain kuulevansa 2 Onin, eikä heitä haluta tylsistyttää vähemmän tunnetuilla biiseillä.
Tahti hidastuu jälleen Pretend-singlellä, joka esittelee Tinashen herkempää ja epäitsevarmaa puolta. Haikailu ei kuitenkaan jatku pitkään, sillä yhtäkkiä biisi päättykin teknobiittiin ja taas tanssitaan. Tämä on kiusallinen aasinsilta siihen, että Tinashe esiintyy Calvin Harrisin Dollar Signs -kappaleella, ja sehän on esitettävä koska Calvin Harris ja EDM.
Setti noudattaa perinteistä ”balladi ennen isointa hittiä” -rakennetta. Pysäyttävällä Bated Breath -slovarilla on potentiaalia nousta yhdeksi keikan kohokohdista, mutta homma luhistuu Tinashen saadessa yskäkohtauksen kesken kaiken. Tanssija tuo vesipullon. Köh köh, pari säettä, köh köh. Surkuhupaisa ironia on valmis, sillä biisi kertoo hengen pidättämisestä, ja sitä koko yleisö tekee juuri nyt. Taustanauha soi lauluosuuksineen, mikä varsinkaan hitaissa biiseissä ei erityisemmin lohduta. Lopulta yskä häviää ja Tinashe suoriutuu viimeisistä vokaalirevittelyistä kunnialla.
2 On tulee ja menee, odotuksen tunne laukeaa. Tarttuvuudestaan huolimatta hitti kärsii jo hieman puhkikuluneisuudesta. ”We’re not done yet!” Tinashe huutaa. Poiketaanko sittenkin tutusta kaavasta? Ehdin innostua, sillä keikka on kestänyt hädin tuskin tunnin ja viimeiseksi kappaleeksi sopisi myös Aquarius-albumin Feels Like Vegas tai Wildfire.
Mutta ei. Se onkin 2 Onin encore yleisön laulatuksilla höystettynä. Näyttää toimivan, ei pettymyksen aaltoa aistittavissa. Näin artistin uran alkuvaiheessa varmaan päälle pelaaminen on, noh, varma veto. Mutta ehkä myös taktinen. Aikooko Tinashe lisävarmuutta saatuaan ottaa isompia riskejä tulevaisuudessa? On vastaus sitten kyllä tai ei, jään sitä odottamaan – henkeä pidättäen.
Anna-Maija Lippu