Tubular Bells 50 vuotta -keikka osoitti, että progen klassikkoalbumi on yhä ajankohtainen

Tubular Bells on progen merkkiteos, ja sitä juhlittiin myös Suomessa erikoiskeikalla. Rumban Sami Turunen oli paikalla, ja teksti ja kuvat ovat hänen käsialaa.

25.03.2024

Tubular Bells 50v
14.3.2024
Helsinki, Kulttuuritalo

Brittiläisen säveltäjän ja muusikon Mike Oldfieldin esikoislevyn nimellä kulkeva Tubular Bells 50th Anniversary Tour rantautui Euroopan kiertueen viimeiselle keikalle maaliskuussa Helsinkiin. Tapahtumaa todisti Kulttuuritalolla 1400-päinen yleisö.

Orkesteria johti Oldfieldin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja kansainvälisesti arvostetun uran tehnyt sovittaja-säveltäjä Robin A. Smith. Kaksikko on soittanut yhdessä useilla levyillä ja konserteissa, mm. vuoden 2012 Lontoon olympialaisten avajaisissa. Maestro Oldfield itse ei osallistu kiertueelle.

Albumi

Tubular Bells -albumin ilmestyessä vuonna 1973 Mike Oldfield oli parikymppinen kitaristi, joka ammensi esikoisteokseensa musiikillisen uteliaisuutensa myötä soittimien värikkään kirjon. Omien sanojensa mukaan hän soitti peräti 20 instrumenttia eli hän on pääosin tuottanut itse kaikki julkaisulla kuultavat äänet. Kiitettävän oloinen suoritus puolivuosisataa sitten kelanauhoja käyttäen.

Tubular Bellsistä kasvoi hitaan startin jälkeen kansainvälinen merkkiteos ja lopulta yli 15 miljoonan kappaleen painoksella kaikkien aikojen myydyin instrumentaalialbumi. Lady fortunalla oli toki menestyksessä myös oma osuutensa. Levyn intro-osuus, mitä yleisesti ja kärjistäen pidetään kappaleena nimeltä Tubular Bells, päätyi erään erittäin menestyneen kauhuelokuvan tunnusteemaksi ja tavoitti sen myötä valtavan yleisön myös Britannian ulkopuolella. Tätä kyseistä elokuvaa eli The Exorcist (Manaaja) pidetään edelleen yhtenä genrensä parhaimpana ja pelottavimpana tuotantona.

Tubular Bells -albumi yhdistelee kokeellisesti useampia musiikkigenrejä ja sävellajeja. Se on myös sovituksellisesti mielenkiintoinen aikansa tuote. 1970-luvulla progressiivisuus kukki vahvasti musiikissa ja tämä on myös kuultavissa Oldfieldin tulkinnasta. Erikoisuutena mainittakoon, että albumille on nimetty vain kaksi varsinaista kappaletta ja kumpikin niistä on pituudeltaan yli 20 minuuttia (long play -vinyylin puolet A ja B).

Myöhemmissä Oldfieldin julkaisuissa tunnistettava levyn kokonaisuudeksi sitovien biisien yhtenäisyys ja tyylikkään hienostunut soitanta ovat vielä tässä vaiheessa enemmän raa’an inspiraation kuin kokemuksen tuoman harkinnan tuotosta. Tubular Bells on alkuvoimaisuudessaan oodi musiikille riitasointuineen, odottamattomine modulaatiohyppyineen nuottiviivastolla mollipsykedeliasta iloisiin duureihin. Oldfieldin maineikkaan uran esikoisteos sisältääkin monia tunnetiloja, jopa yksittäisten osioiden sisällä ja mukana on niin klassisen, progerockin, elektronisen, bluesin, folkin kuin jazzinkin mausteita.

Konsertti

Yleisö palkitsi ammattimaisen tyylikkäästi esiintyneen orkesterin seisaaltaan kiitostaan osoittaen. Kappalevalintojen puolesta kokonaisuus oli mielenkiintoinen eikä tylsiä hetkiä juurikaan syntynyt. Akustiikka oli hyvä, soundeista sai selvää ja paletti oli kaikkinensa balanssissa.

Kahdeksanhenkisen orkesteri työskentely oli teknisesti vaivattoman taitavaa ja soittamisen ilo sekä intohimo musiikkia kohtaan tuntuivat aidolta. Helsingin konsertin kokoonpanossa olivat mukana pianisti / kosketinsoittaja Smith, kitaristit Jay Stapley ja Maxime Obideau, perkussionistit Louise Duggan ja Adam Morris, basso / laulu Lisa Featherston, sello Kwesi Edman ja laulu Daisy Bevan. Etenkin Edmanin ja Bevanin tulkinnoissa oli erityistä ja syvempää herkkyyttä.

Kuten levylläkin, konserttiin oli valittu paloja maustehyllyn eri tasoilta: välillä soi rock, sitten fantasiaelokuvamainen taikasointuinen folk, ja seuraavassa hetkessä kaksi kitaristia kepittää kilpaa sooloa lavan edessä. Puoliajalla kahtia jaetun illan ensimmäisessä osassa kuultiin Oldfieldin tuotantoa vuosien varrelta ja jälkimmäisessä kokopitkät Tubular Bells part I ja II.

Tubular Bells -konserttiin saatiin myös iloisen nuotin päätös, kun encorena kuultiin vanha brittiläisen kuninkaallisen laivaston loppuun asti tahtiaan kiristävä poljento The Sailor’s Hornpipe. Kokemus paikan päällä lunasti kansainvälisten kriitikoiden eri medioissa nostattamat odotukset, ja jopa ylitti ne. Putkikellot soivat edelleen kuulaan kirkkaana kumahdellen.

Helsingin keikan setlist:
Ommadawn
Get 2 France
Moonlight Shadow
Family Man
The Gem (Robin A. Smith)
Tubular Bells Part I
Tubular Bells Part II
The Sailor’s Hornpipe (encore)

Lisää luettavaa