Tuska 2014, osa 3: Emperor oli täydellinen päätös festarin mustan metallin teemasunnuntaille

Emperor.

Tuska-raportin viimeisessä osassa Juha Wakonen kertaa festarin black metal -painotteisen päätöspäivän tapahtumat.

Teksti: Juha Wakonen, kuvat: Mikko Pylkkö (otsikkokuvassa Emperor)

Tuska Open Air Metal Festival 2014
Suvilahti, Helsinki
27.–29.6.2014

Tänä vuonna sadetta ja ukkosta Suomen ylle ei poikkeuksellisesti noitunut perjantaina Tuskassa esiintynyt Dimmu Borgir, vaan taivas päätti avata vesihanansa aivan vapaaehtoisesti ja vasta aikaisin sunnuntaiaamuna. Kosteaa keliä riittikin koko päiväksi: sade taukosi lopulta vasta vähän ennen illan päätöskeikkaa

Vaikka Tuskan viimeisen päivän ytimessä olikin black metal, heavykarkelot käynnistyivät kepeämmissä tunnelmissa.

Inferno-lavan kurjassa kelissä kouralliselle yleisöä korkannut saksalainen voimametalliyhtye Powerwolf soitti kertakaikkiaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan! Bändin pilke silmäkulmassa tarjoilema epäpyhä sunnuntai-iltapäivän ehtoollinen oli juuri sitä, mitä tihkusateessa värjöttelevä ja festariväsymyksestä kärsivä yleisö tarvitsi.

Toki Powerwolfin esitys kompastui välillä omaan teatraalisuuteensa, mutta eipä Resurrection by Erectionin, Sanctified with Dynamiten ja We Drink Your Bloodin kaltaisia keskitempoisia yhteislaulatuksia soittavaa yhtyettä ihan tosissaan kuulu ottaakaan.

Insomnium.
Insomnium.

Takuuvarmasti keikkansa soittanut ja Suomen kauniita kesäkelejä kiitellyt joensuulainen Insomnium vaikutti Radio Rockin päälavalla aluksi turhankin pieneltä, mutta tukevat soundit ja progressiivisella otteella veivattu melodinen dödö auttoivat ottamaan lauteet haltuun. Sateen kastelemat vaatteet alkoivat tässä kohdin päivää sen verran jo viluttaa, että olisin toivonut tunnelmallisen maalailun sijasta Dying Chantin ja Against the Streamin kaltaisia ralleja, joiden tahdissa olisi voinut pomppia itsensä lämpimäksi.

Mustan metallin teemasunnuntain ärjäisi virallisesti viimein liikkeelle norjalainen Satyricon. Valitettavasti keikka koostui kuitenkin siitä kaavamaisesti soitetun tremolosahauksen ja kolmen soinnun voimarockin vaivaannuttavasta yhdistelmästä, josta yhtyeen viimeisimmät levytkin lähinnä muistetaan.

Satyricon.
Satyricon.

Sen verran myönnän, että livenä esimerkiksi Now, Diabolical ja Walker Upon the Wind kuulostivat huomattavasti tuhdimmilta ja rivakammilta, oikeastaan oikein hyviltä. Valitettavasti jälkimmäistä kappaletta seurannut – ja vokalisti Satyrin mukaan yhtyeen nimeä kantavan tuoreen levyn määrittelevä – The Infinity of Time and Space kohmetti kertaheitolla koko messun! Kun vettä satoi vielä samaan aikaan lähes vaakasuoraan, setin loppupuoliskoa eivät enää pelastaneet edes pakolliset keikkahitit Mother North ja K.I.N.G.

Satyricon.
Satyricon.

Tuska piti Suvilahden festivaalialueen jälleen yhtä koruttomana ja epäesteettisenä kuin aikaisempinakin vuosina. Kaljateltan vip-alueen aurinkotuolit ja esiintymislavan kokoinen Coca-Colan ständi eivät onnistuneet kummoistakaan tunnelmaa luomaan.

Hyvä puoli pelkässä harmaassa asfalttikentässä on kuitenkin se, että edes kokonaisen päivän ripotellut sade ei saanut maata muuttumaan saviseksi velliksi. Suurin yksittäinen mutalätäkkö muodostui Inferno-lavan eteen juuri ennen Neurosiksen keikkaa, joten yleisö kasaantui lavan oikealle puolelle, kävelyreitin eteen.

Jos Powerwolf oli aiemmin päivällä ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, istui yhdysvaltalainen Neurosis sludge-juuristaan huolimatta Tuska-sunnuntaihin äärimmäisen epämukavasti. Yhtyeen kivilohkareiden siirtämistä muistuttava ja eleettömän raskas post-metallitylytys festivaalin viimeisenä alkuiltana, ankeassa säässä ja väsynein jaloin oli kertakaikkiaan liikaa.

Itse olen Neurosiksen pitkäaikainen fani, mutta yhtye ei festivaaleille yksinkertaisesti sovi. Nyt keikka tuntui jyskyttävältä laskuhumalalta: musiikki valui hitaasti alas lavalta ja hetkellisesti se tuntui imaisevan jalat maan alle. Valtavaan särövalliin puhkaistut suvantokohdat onnistui taas rikkomaan viereisellä päälavalla tehty Emperorin soundcheck.

Neurosis.
Neurosis.

Tuska-festivaalin viimeiseksi pääesiintyjäksi tänä vuonna oli kiinnitetty norjalainen Emperor, joka juhli vuonna 1994 ilmestyneen ensimmäisen – ja maineikkaimman – levynsä In the Nightside Eclipse 20-vuotisjuhlaa soittamalla sen alusta loppuun asti kokonaan.

Emperor edustaa norjalaisen mustan metallin 1990-luvun varsinaista kulta-aikaa, mutta yhtyeen erottaa monista muista genre- ja aatetovereista erityisesti vahvojen melodioiden ja syntetisaattorien käyttäminen sekä kunnianhimoiset, harkitun oloiset sävellykset.

In the Nightside Eclipse on vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkin yksi musiikillisesti korkeatasoisimmista koskaan julkaistuista black metal -levyistä, eikä sen sisältö ole haalistunut yhtään.

Arkisesti farkuissa ja t-paidassa esiintyneen laulaja-kitaristi Ihsahnin johdolla Emperor luotti nimenomaan musiikkiin, ei joutavaan teatraalisuuteen. Nyt oltiin esimerkiksi valovuosien päässä perjantain kesäteatteri-larpista ja lähellä silkan parhauden ydintä. Ihsahnilta sujui kireästi ärisevä resitointikin kuin tasan 20 vuotta sitten.

Ihsahn ei ollut ainoa lavalla soittanut yhtyeen alkuperäisjäsen. Kitaristi Samoth on edelleen mukana, ja pride-viikkoon sopi kuin sama lippalakki melonin ja omenan päähän, että Emperorin kannujen taakse istuutui ensimmäistä kertaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen homoseksuaalin murhasta tuomittu Faust.

Emperor.
Emperor.

In the Nightside Eclipse soitettiin hienosti ja äärimmäisen tarkasti läpi, vaikka levyn tunnelman luomisessa erittäin tärkeässä asemassa olevat koskettimet miksattiinkin lavalla turhan piiloon. Kuten albumillakin, I Am the Black Wizards ja Inno a Satana toimivat melodisen jylhänä lopetuksena.

Levyn tultua päätökseensä kuultiin Emperorin vielä vanhemmista biiseistä kaksi, Ancient Queen ja Wrath of the Tyrant. Illan viimeisen kappaleen, Bathory-laina A Fine Day to Dien, Ihsahn omisti mustan metallin lajityypin musiikillisille juurille.

Vaikka esitys poikkesikin tyystin esimerkiksi lauantaina esiintyneiden Anthraxin tai Metal Churchin vahvoista thrash-myllytyksistä, Emperor veti oman settinsä täsmälleen samalla varttuneen elämänkokemuksen vakauttamalla kädellä.

Kokonaisuutena keikka kiilasi siltä seisomalta parhaimpien koskaan näkemieni livesettien kärkijoukkoon. Parempaa lopetusta vuoden 2014 Tuska-festivaali ei enää olisi voinut saada.

Lue Tuska 2014 -raportin ensimmäinen osa täällä ja toinen osa täällä.