Triumph of Death performs Hellhammer
13.4.2022
Tavastia, Helsinki
Hoidetaanpa se alta pois heti kättelyssä: Ugh! Thomas Gabriel Fischerin tavamerkkiröhkäisy kuultiin Tavastian lavalta joitakin kertoja, mutta yleisöstä sitä tunnuttiin vaativan jokaisen kappaleen välissä. Vaikka ikoninen onkin, se ei ole ainut asia, josta Fischer alias Tom G. Warrior tunnetaan. 58-vuotias sveitsiläinen lukeutuu äärimetallin vaikutusvaltaisimpiin hahmoihin, ja häntä voi kutsua sillä saralla legendaksi ilman pienintäkään pistoa sydämessä.
Fischer on kutsunut ensimmäistä yhtyettään, 80-luvun alkupuolikkaalla hetken toiminutta Hellhammeria taakaksi ja kiroukseksi. Sen primitiivinen, karkea ja teknisesti vajavainen ilmaisu ei ollut linjassa Celtic Frostin taiteellisesti kunnianhimoisen ja aikalaisittain kokeilevan ulosannin kanssa. Hellhammerin vaikutus koko black metalin genreen on täysin kiistämätön, suttuiset demoäänitykset ovat aina nauttineet kulttisuosiota ja Fischer päivitti omaakin katsontakantaa myöhemmin. Ja hyvä niin!
”Te olette niitä ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet koko pitkän urani”, kevyessä iltameikissä ja luottopipossaan patsastellut Fischer kiitteli välispiikissä ja alleviivasi sanomaansa vilpittömän oloisesti: ”Oikeasti, ihan oikeasti!”
Triumph of Death on Hellhammer-tribuuttiyhtye, jota Fischer kipparoi itseoikeutetusti. Hän voisi operoida ihan vain Hellhammer-nimenkin alla, mutta undergroundin eetokseen ja kunniakoodistoon moinen ei tietenkään istu. Vuonna 2008 lopettaneen Celtic Frostin nimen elvytystäkään on turha odotella, haaveet sellaisesta haihtuivat viimeistään, kun Fischerin työkumppani jo Hellhammer-ajoilta, Martin Eric Ain menehtyi 2017.
Triumph of Death -kokoonpanossa Fischerin rinnalla musisoivat sukupolvea tai paria nuoremmat Jamie Lee Cussigh Rickenbackerin basso työkalunaan, Gibsonin Flying V:tä heilutellut André Mathieu ja rumpali Tim Wey, jolle Tavastia toimi ensimmäisenä keikkana bändissä. (Päivitys 19.4.2022 klo 8.50: keikka oli Weylle yksi ensimmäisistä, ei ensimmäinen!)
Viimeksi mainittu suoriutui tulikasteestaan parhain mahdollisin arvosanoin. Wey oli sisäistänyt Hellhamerin musiikin hienovaraiset nyanssit eli luupäisen ja barbaarisen nuijimisen. Ei sillä, että muidenkaan iltapuhteessa olisi moittimista.
Alkeellinen ja täten alkuvoimainen riffi ilmoille karjumisen saattelemana ja rumpukapuloilla sotaan omia tomeja vastaan. Hellhammerin resepti on niin simppeli ja konstailematon, että turhat krumeluurit vesittäisivät koko homman, ugh!
Vaikka kuvasto on hurmeisia tekoja, kuolemaa ja demoneita, joitain vuosia Hellhammerin jälkeen (pääosin) Norjasta nousseen toisen aallon black metalin jäänkylmä nihilismi ja uskonnollinen paatos loistaa poissaolollaan. Hellhammer on karnevalistista bailumusaa – synkkää ja ilkeää, mutta kuitenkin bailumusaa –, ja tämä korostui klubiolosuhteissa. Kyllä moshaamiselle, kyllä nyrkinpuinnille. Jopa Fischerin lavalle tuoma nuottiteline annettakoon anteeksi.
Soundit Tavastialla olivat kaukana demonauhojen nuhruisuudesta, mutteivät missään nimessä kirurgisen kliiniset. Kitarat kuulostivat rajuilta ja miksauspöydältä uskallettiin päästellä tarpeeksi äänenpainetta. Tiukan tunteroisen aikana kuultiin ne klassiset biisit, joita Hellhammerin tai Hellhammer-tribuutin keikalta tullaan hakemaan: Messiah, The Third of the Storms, Massacra ja tietysti Triumph of Death.
Keikkakuvat: Mika Kirsi
